Menestystä kansallisen liikuntaohjelman työlle!
|
Kansallista liikuntaohjelmaa valmistelevalle toimikunnalle tulee antaa kaikki sen tarvitsema tuki. Vaikuttavan ohjelman aikaansaanti on taatusti yhteinen onnistumisen paikka meille kaikille – urheiluihmisille, eri ministeriöille, kunnille ja lukuisille yhteiskunnan asiantuntijoille ja vaikuttajille. Moni meistä muistaa, kun filosofi Pekka Himanen ehdotti jo tulevaisuusvaliokunnan työssään Suomen tarvitsevan tällaista ohjelmaa. Tervehdyksen MM-kisoissa vuosi sitten asiaa jatkoivat Paavo Lipponen ja monet muut poliitikot. Vanhasen hallitusohjelma on antanut hyvät eväät tähän asti. Kaikki työmarkkina- ja työantajajärjestöt ovat ryhtyneet yhteistyöhön liikunnan edistämisen puolesta. Timo Laitinen, puheenjohtaja, SLU SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 11/06, www.slu.fi. |
