Wihuri Hyvässä Seurassa: Huippuesiintyjiltä tietoa ja taitoa
Hyvä Seura -päivät ja Wihuri-gaala 2006 Vierumäellä 6.-7. lokakuuta. Mukana Hyvässä Seurassa ovat innostaja Leena Kurki, kiekkoguru Erkka Westerlund, Vierumäen henki Tapani Ilkka, seurajohtaja Hannu Kiminkinen, nuori johtaja Saara-Sofia Sutela, joukkuevoimistelija Paula Thesleff, keihäänheittäjä Antti Ruuskanen sekä muita urheilijoita huipulta. Gaalan juontajana on viestinnän moniottelija Anna Sorainen.
Lue lisää
Palloilulajien massatapahtumien suosio on olennaisesti kasvanut
Tuore kansallinen liikuntatutkimus kertoo liikunnan massatapahtumien suosion pysyneen väestön keskuudessa korkealla tasolla. Sen sijaan harrastettujen lajien osalta palloilulajit ovat kasvattaneet olennaisesti suosiotaan edelliseen tutkimusajankohtaan verrattuna.
Lue lisää
Suomen Taidoliitto 30 vuotta
Taido saapui Suomeen 1972 japanilaisen opiskelijan Minoru Okadan mukana. Toiminta alkoi Lahdesta ja oli alkuun vain muutaman ihmisen varassa.
Lue lisää
Kansanedustaja Kiviniemi johtaa kansallisen liikuntaohjelman valmistelua
Opetusministeriö asetti 19. kesäkuuta toimikunnan, jonka tehtävänä on laatia ehdotus kansalliseksi liikuntaohjelmaksi. Toimikunta on pitänyt ensimmäisen kokouksensa Mari Kiviniemen johdolla.
Lue lisää