Suomen Taidoliitto 30 vuotta

Taido saapui Suomeen 1972 japanilaisen opiskelijan Minoru Okadan mukana. Toiminta alkoi Lahdesta ja oli alkuun vain muutaman ihmisen varassa.

Nykyisin seuroja on lähes kolmekymmentä ja harrastajia pari tuhatta. Taidon ensimmäisen vyöarvon on suorittanut jo yli 4 500 harrastajaa.

30-vuotisella taipaleella on ehtinyt tapahtua paljon. 1970-luvulla taidoa harjoiteltiin aluksi vain yhden seuran, Lahden Sugatan, alajaostona. Harrastajamäärän kasvaessa syntyi Lahden ympäristöön muitakin seuroja, ensimmäisten joukossa myös Helsingin Taidoseura.

1980-luku oli järjestäytymisen vuosikymmen: perustettiin Suomen Taidoliitto ja liityttiin Maailman Taidoliittoon.

Vuonna 1977 suomalaisen taidon johtohahmo Jukka Kirsi oli harjoitusmatkalla Japanissa ja samalla syntyivät ensimmäiset ajatukset omasta liitosta. 1980 Suomeen saapui delegaatio Japanista. Siihen kuuluivat lajin kehittäjät Seiken Shukumine, Tanaka-sensei, Kondo-sensei, Miyazaki-sensei ja Kawachi-sensei. He halusivat nähdä lupaavan taidomaan ja tulla seuraamaan kolmansia taidon SM-kilpailuja Lahteen.

Kisat onnistuivat erinomaisesti – katsojia oli lähes tuhat. Kilpailuissa Seiken Shukumine nimesi Tanaka-sensein Suomen erityisopettajaksi ja hänestä on vuosien myötä kasvanut todellinen Suomi-fani.

Kisojen yhteydessä pidetyssä kokouksessa korostettiin Suomen Taidoliiton perustamisen tarpeellisuutta ja liitto perustettiin 29.3.1981. Taidoliiton ensimmäiseksi presidentiksi valittiin lajin voimahahmo Jukka Kirsi.

1990-luku oli puolestaan voimakasta kasvun aikaa niin seurojen kuin jäsentenkin määrässä. 2000-luvulla taido on vakiinnuttanut asemansa suomalaisessa yhteiskunnassa tunnettuna ja tunnustettuna kamppailu-urheilulajina.

Tavoitteena kasvu ja kehittyminen

Suomalaisen taidoyhteisön organisaatio on muuttunut melkoisesti vuosien varrella. Toimintaa pyöritettiin alkuaan yhdellä jaostolla, mutta nykyään liitossa on kuusi valiokuntaa ja kokopäiväinen toiminnanjohtaja. Dan-yhdistys on myös tullut voimakkaaksi osaksi suomalaista taidoyhteisöä.

Suomalaiset taidokat saavat kiittää paljosta ensimmäisten vuosien innokkaita harrastajia ja heidän lennokkaita ideoitaan. Taidon perustana on aina ollut vapaaehtoistyö. Se on näkynyt seurojen perustamisena, opettamisena, valiokunta- ja hallitustyöskentelynä.

Suomen taidoliitolla oli heti alusta pitäen selvä tavoite: kasvu ja kehittyminen. Tästä tavoitteesta on pidetty kiinni. Alkuvuosina tehdyillä päätöksillä ja tiukoilla säännöillä luotiin pohja nykyiselle toiminnalle.

Vuosien varrella lukemattomat ihmiset ovat omalla työllään varmistaneet lajin menestymisen Suomessa. Yhteiskunta taidon ympärillä on muuttunut, mutta taido on mukautunut muutokseen.

Lähde: Taido – 30 vuotta Suomessa, 2003 julkaisija: Suomen Taido Dan-yhdistys

Lisää www.suomentaidoliitto.fi.

Ensimmäinen suomalainen urheiluseura perustettiin vuonna 1856. Nyt seuroissa on yli miljoona jäsentä. On hyvä syy viettää 150 vuotta Hyvässä Seurassa -juhlavuotta. www.slu.fi/150vuotta.

SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma, 11/06, www.slu.fi.


« Takaisin