Pääkirjoitus

Valtio ei voi olla Veikkauksen edunsaaja

Budjettiesityksessään valtiovarainministeriö on esittänyt, että Veikkauksen kasvusta lohkaistaisiin 21 miljoonaa taidelaitosten kiinteistökuluihin. Senaattikiinteistöjen perimät vuokrat ja lainanhoitokulut on aiemmin maksettu verovaroista. Nämä kulut on säilytettävä verovaroissa. Nyt liikunnalle ei esitetä edes inflaatiokorotusta.

Lue lisää

LiVEn tavoitteena on vähentää liikuntavammat puoleen

Liikuntavammojen Valtakunnallinen Ehkäisyohjelma (LiVE) aloitti toimintansa 1.3.2006. Puolitoista vuotta myöhemmin päästiin käytännön tekoihin, kun kouluttajakoulutus käynnistyi Tampereella. Ohjelmalle on ehdoton tilaus, sillä liian suuri osa liikunnan positiivisista vaikutuksista häviää turhien liikuntavammojen vuoksi.

Lue lisää

Monikulttuurinen Australia on urheilun kärkimaa myös inkluusiossa

Joukko suomalaisia kävi elokuussa tutustumassa monaisen urheilun edistämiseen Australiassa.

Lue lisää

Creme de Ments tuunaa kilpa- ja harjoitusasuja

Muodostelmaluistelujoukkue Creme de Ments yhdistää toiminnassaan esteettisyyden ekologisuuteen. Helsingin Luistelijoiden Creme de Ments -joukkue kustomoi vanhoista kilpa- ja harjoituspuvuista uuden veroisia ja on mukana samalla uudessa trendisuuntauksessa.

Lue lisää

SLU:n lausunto urheilun valkoisesta kirjasta

SLU antoi opetusministeriön liikuntayksilölle 5.9.2007 lausunnon urheilun valkoisen kirjan toimenpide-ehdotuksista ja linjauksista.

Lue lisää

Hyvää Seuraa: Stefan Wallin

Syksyn SLU-ohjelmat käynnistyvät syyskuussa Urheilukanavalla. Uuden SLU - Hyvää Seuraa -ohjelman ensimmäisenä vieraana on kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin.

Lue lisää

Jari Koskinen Veikkauksen hallintoneuvoston puheenjohtajaksi

Veikkauksen hallintoneuvosto valitsi kansanedustaja Jari Koskisen (kok.) yhtiön hallintoneuvoston puheenjohtajaksi. Paikka vapautui, kun aiempi puheenjohtaja Ilkka Kanerva siirtyi valtioneuvoston jäseneksi. Varapuheenjohtajana jatkaa kansanedustaja Matti Saarinen (sd.).

Lue lisää

Salibandysta koko kansan liikuttaja

Suomen Salibandyliitto on saanut valmiiksi vuoteen 2013 saakka ulottuvan toimintastrategiansa. Salibandyn on tarkoitus liikuttaa lähitulevaisuudessa entistä suurempia määriä suomalaisia.

Lue lisää

Vielä ehdit mukaan Hyvä Seura -päiville!

Vielä ehdit mukaan kun toimit nopeasti! Hyvä Seura -päivät ja Pohjola-gaala 5.-6.10-2007 Vierumäellä.

Lue lisää

Nuori! Tule mukaan!

Valtakunnallisen Liikunnan ja urheilun nuorisokomitea haku on alkanut!

Lue lisää