29 urheiluseuraa palkitaan Hyvä Seura -päivillä
Urheiluseurat kokoontuvat Hyvä Seura -päiville Vierumäelle 5. – 6.10. Päivien kohokohta on perjantai-illan Pohjola-palkintogaala. Juhlan pääosassa ovat vapaaehtoiset seuratoimijat kun 29 seuraa palkitaan laadukkaasta ja moniarvoisesta työstä. ”Hyvä Seura -päivien erityisarvo on siinä, että kerrankin parrasvaloihin pääsevät seuratyön tukijalat; vapaaehtoiset seuratoimijat. Vapaaehtoisessa seuratyössä on mukana yli miljoona suomalaista, joten joukko on juhlansa ansainnut”, tiivistää Hyvä Seura -päivien ohjelmasta vastaava Anu Halonen SLU:sta. Hyvä Seura -päivillä palkinnon saa 29 urheiluseuraa. Pohjola-palkinto jaetaan 22 urheiluseuralle, Vierumäki palkitsee kolme seuraa, Liikunnan yhdenvertaisuuspalkinnot jaetaan kolmelle urheiluseuralle ja yksi seura saa Vuoden Ekomerkki -tunnustuksen. Palkintojen yhteissumma on 40 000 euroa. Myös olympiavoittajat tuntevat seuratyön arvon, siksi seuroja Vierumäelle kiittämään ja palkitsemaan saapuvat myös Pertti Karppinen, Marja-Liisa Kirvesniemi, Tapio Korjus sekä Pekka Vasala. Työpajoissa paneudutaan seurojen ja kuntien yhteistyöhönLauantaina 6.10. Hyvä Seura -päivien työpajojen ja teemaluentojen aiheena on urheiluseurojen ja kuntien kumppanuus. Hyvä Seura kuuluu kaikille -työpajassa pohditaan seuratoiminnan avoimuutta. Seuratoimintaa demonstroimassa on teatteriryhmä IlmiÖ. Lisää harrastamisen mahdollisuuksia lapsille ja nuorille vaaditaan Nuoren Suomen työpajassa, jossa aiheesta alustavat Jyväskylän Naisvoimistelijoiden Laura Härkönen ja Keravan liikuntatoimenjohtaja Päivi Valtonen. Kunnallisen liikuntatoiminnan ja järjestöjen yhteistyötä pohtivan työpajan keskusteluissa ovat mukana Espoon kaupungin aikuisliikunnan kehittäjä Anna Seppänen, Nurmijärven liikuntatoimenjohtaja Antero Lempiö ja Espoon uimaseura Cetuksen toiminnanjohtaja Johanna Vartiainen. Nuorten urheilijoiden valmentautumisen tukeminen on Olympiakomitean työpajan teemana. Mukana ovat Paula Harmokivi Päijät-Hämeen urheiluakatemiasta, Simo Tarvonen Pääkaupunkiseudun urheiluakatemiasta, Lahden kaupungin liikuntatoimenjohtaja Tommi Lanki sekä urheilija, valmentaja ja seurajohtaja. Työpajoja isännöivät SLU, Nuori Suomi, Kuntoliikuntaliitto ja Olympiakomitea. Lisätiedot, ohjelma ja ilmoittautumiset 11.9. mennessä: www.slu.fi/hyvaseurapaivat2007 SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 11/07, www.slu.fi. |