Urheilukanava ja liikuntajärjestöt

Valtioneuvosto päättää lähiaikoina toimiluvista valtakunnallista kaupallista digitaalista televisiotoimintaa varten. Kevään aikana ovat käynnistyneet yhteiset neuvottelut urheilukanavan osalta. Asiassa ovat olleet aktiivisia sekä urheilukanavalle toimilupaa hakeneet tahot että liikuntajärjestöt.

Kansalliseen urheiluun perustuva urheilukanava on merkitykseltään oleellinen ratkaisu kansallisen urheilun elinvoimaisuuden kannalta. SLU tukeekin toimiluvan myöntämistä kansalliseen urheiluun perustuvalle digitaaliselle urheilukanavalle.

SLU on valmistautunut osallistumaan tällaisen kanavan ohjelmiston tuotantoon tai omistukseen tai kehitystoimintaan, tai kaikkiin näihin, myöhemmin valmisteltavan tarkemman suunnitelman pohjalta sillä edellytyksellä, että urheilukanava:

  • perustuu kansallisen urheilun pohjalle
  • sisältää katsotuinta ja myyvintä suomalaista urheilua
  • esittää suomalaista urheilua laajasti ja monipuolisesti
  • antaa tilaa urheilun yhteiskunnalliselle, terveydelliselle, kasvatukselliselle ja sosiaaliselle merkitykselle
  • sisältää urheiluun liittyvää ajankohtais-, asia- ja viihdeohjelmaa
  • on pääasiassa vapaa kanava, jolla jotkut ohjelmat voivat perustua "pay per view" -periaatteeseen
  • perustuu yhteistyöhön ja -ymmärrykseen kaikkien nykyisten suomalaisten TV-kanavien (YLE, MTV3 ja Helsinki Media Company/Nelonen) kesken
  • ja että SLU:n ja muiden TV-kanavien ulkopuolisten tahojen rooli kanavan hallinnossa määritellään selkeästi.

    Lisätietoja: yhteyspäällikkö Maija Innanen, maija.innanen@slu.fi, 09 - 3481 2290
    viestintäpäällikkö Eila Ruuskanen, eila.ruuskanen@slu.fi, 09 - 3481 2604

    Puheenjohtaja Kyösti Vesterisen puheenvuoro SLU:n varsinaisessa kokouksessa 16.4.1999: "Urheilukanava toteutettava yhteistyössä": http://www2.slu.fi/lehtiarkisto/imag/8-99/29.html

    SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: Liikunnan ja Urheilun Maailma 12/99, http://www.slu.fi


  • « Takaisin