Pääkirjoitus
Viisi vuotta Liikunnan ja Urheilun Maailmaa
Uusi aika tuo uusia mahdollisuuksia. Ne vain otetaan käyttöön. Tänään näppäilemme päivittäin tekstiviestejä – ja julkaisemme internetissä – jopa henkilökohtaisten tapaamisten kustannuksella. Kuitenkin yhteisö on ennen kaikkea ihmiset. Teknologia on tarkoitettu ihmisen avuksi.
Lue lisää
"Liikuntajärjestöjen työ näyttää liikaa huippu-urheilulta"
Kulttuuriministeri Kaarina Dromberg toivoo, että julkisuudessa näkyisi huippu-urheilun lisäksi myös liikuntajärjestöjen muu toiminta. "Liikuntajärjestöissä tehdään ensiarvoisen hienoa kansalaistoimintaa, ja etenkin paikalliset urheiluseurat ovat omimmillaan lasten ja nuorten liikuttajina", Dromberg sanoo.
Lue lisää
Liikunnan ja Urheilun Maailman 13/2002 tietokilpailu
Tarkista tietojasi. Vastaukset löytyvät kyselyn lopusta tai tuoreimmasta Liikunnan ja Urheilun Maailma -lehdestä 13/2002!
Lue lisää