Aamu- ja iltapäivätoiminnan kehittäminen aiheutti kiistan
Kuntaliitto ja Opetusalan ammattijärjestö OAJ tyrmäävät opetusministeriön työryhmän esityksen koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan kehittämisestä. Sosiaali- ja terveysministeriö pitää esitystä keskeneräisenä. Tiistaina mietintönsä opetusministeri Maija Raskille luovuttaneen työryhmän mukaan kaikilla peruskoulun ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilailla tulisi olla oikeus osallistua päivittäiseen aamu- ja iltapäivätoimintaan tai vaihtoehtoisesti kerhotoimintaan vähintään kerran viikossa. Vastuun järjestämisestä pitäisi työryhmän mukaan olla kunnilla. Toiminnan toteuttajina voisivat olla kunnat, seurakunnat, järjestöt ja muut organisaatiot. Kuntaliitto jätti eriävän mielipiteen Työryhmän muistioon eriävän mielipiteensä jättänyt Kuntaliitto pitää koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta huolehtimista tärkeänä, mutta pitää esitystä ristiriitaisena. Työryhmä toteaa, että kolmannen sektorin osaamista ja resursseja käytetään toiminnan järjestämiseen ja kehittämiseen. "Tämä on ristiriidassa työryhmän ehdotuksen kanssa, jonka mukaan kunnille tulisi toiminnan järjestämisvelvollisuus. Subjektiivisen oikeuden ja kunnan järjestämisvelvollisuuden myötä menetettäisiin suuri osa kolmannen sektorin tärkeästä panoksesta koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisessä", Kuntaliiton jättämässä eriävässä mielipiteessä todetaan. Kolmannen sektorin järjestämä aamu- ja iltapäivätoiminta tulisi sen mukaan vähenemään ratkaisevasti, jos ehdotus toteutetaan. "Kolmannen sektorin rooli muuttuisi toiminnan järjestäjästä toiminnan tuottajaksi. Se tuottaisi toimintaa pienimuotoisesti kuntien ostopalveluna. Samalla menetettäisiin toimintaan käytettäviä sponsori- ja avustusrahoja. Kuten työryhmän muistiossakin todetaan, raha-automaattiyhdistyksen avustusta ei myönnetä koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan, johon koululaisilla on subjektiivinen oikeus ja kunnalla järjestämisvelvollisuus." "Korostettava perheiden vastuuta" Kuntaliiton mukaan koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisessä tulee korostaa perheiden ensisijaista kasvatusoikeutta ja -vastuuta. Subjektiivinen oikeus aamu- ja iltapäivähoitoon saattaisi Kuntaliiton mukaan vaikuttaa vanhempien valintoihin siten, että he valitsevat kodin ulkopuolisen hoidon, vaikka eivät sitä tarvitsekaan. Kuntaliiton mielestä kunnat voisivat kyllä koordinoida toimintaa, mutta se pitäisi järjestää kunnassa esiintyvän tarpeen mukaan eri hallintokuntien, seurakuntien ja erilaisten järjestöjen yhteistyönä ottaen huomioon paikalliset olosuhteet. Kuntaliitto muistuttaa myös maaliskuisesta neuvottelusta, jossa pääministeri, valtiovarainministeri sekä alue- ja kuntaministeri lupasivat, ettei kunnille aseteta uusia tehtäviä tällä hallituskaudella. Kuntatalous kääntyy ennusteiden mukaan alijäämäiseksi ensi vuonna, eikä kunnilla ole Kuntaliiton mukaan varoja toteuttaa koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa työryhmän esittämässä muodossa. Työryhmän laskelmien mukaan sen esittämän järjestämismallin kustannukset olisivat 258 miljoonaa euroa. Kuntaliiton mukaan todelliset kustannukset olisivat korkeammat. Laskelmassa on huomioitu ohjaajien palkkakustannukset vain kymmenelle kuukaudelle, kiinteistö- ja hallintokustannuksia ei ole otettu lainkaan huomioon ja ateriapalvelujen järjestämisestä aiheutuvat kustannukset on huomioitu vain osittain. OAJ pitää esitystä epärealistisena Myöskään Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ei niele epärealistisena pitämäänsä esitystä. OAJ:n mukaan subjektiivinen oikeus iltapäivähoitoon kaikille 1.-2. luokkalaisille tietäisi noin 258 milj. euron lisäkustannuksia. "Opetustoimi ja päivähoito joutuvat jo nyt pinnistelemään tiukkojen säästöjen keskellä, eikä lisärahaa uusien palvelujen tuottamiseen ole luvassa." OAJ elvyttäisi mieluummin koulujen kerhotoimintaa ja velvoittaisi kunnat laatimaan suunnitelman iltapäivätoiminnan järjestämisestä eri järjestöjen kanssa. Toiminnan laatua ja sisältöä tulisi OAJ:n mielestä ohjata valtakunnallisesti. STM: Keskeneräinen esitys Sosiaali- ja terveysministeriön mielestä työryhmän esitys on pahasti keskeneräinen. Aamu- ja iltapäivätoiminnan nykytilanteen arviointi on STM:n mukaan osoittautunut vaikeaksi ja työryhmä on joutunut tekemään työnsä suuntaa-antavien tietojen valossa. STM:n mielestä työryhmän esitys on keskeneräinen niin eri mallien kuvauksen, toteuttamisen ja kustannusvaikutusten kuin eri vaihtoehtojen hyvien ja huonojen puolien arvioinnin osalta. Ministeriö esittääkin, että OPM ja STM tarkentaisivat ehdotusta valtioneuvoston periaatepäätökseksi kuluvan vuoden aikana. Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämiseen olisi edettävä vaiheittain siten, että ensi vuoden kevään aikana kunnat keräävät tiedot nykyisestä aamu- ja iltapäivätoiminnasta, osallistujista, toimintamuodoista, henkilöstöstä, kustannuksista sekä toiminnan todellisesta tarpeesta. Tämän jälkeen tarkennuksia pitäisi tehdä siihen, miten kunnan eri hallintokunnat, järjestöt, seurakunnat ja muut mahdolliset toimijat voivat toimia yhteistyössä, millaista henkilöstöä tarvitaan opetushenkilöstön lisäksi ja mitkä ovat kustannusvaikutukset. Kunnat velvoitettaisiin vasta vuoden 2004 syksystä huolehtimaan siitä, että kunnassa on tarjolla riittävästi aamu- ja iltapäivätoimintaa. Subjektiiviseen oikeuteen voitaisiin edetä vaiheittain, mikäli se osoittautuu tarpeelliseksi. SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 13/02, Pete Saarnivaara, http://www.slu.fi/ Työryhmän mietintö löytyy kokonaisuudessaan opetusministeriön www-sivuilta. Kirjoittaja: Pete Saarnivaara |