Pitkään aikaan sanat urheilu ja liikunta eivät ole merkinneet yhtä ja samaa asiaa. Koko liikuntakulttuurin kenttä elää ja muuttaa suuntaa, mutta ei ennakoimattomasti. Liikuntakulttuurin eriytyminen kulkee suurissa linjoissa samaan suuntaan kuin muunkin kulttuurin valtavirrat. Liikuntasosiologian dosentti Hannu Itkonen Joensuun yliopistosta on tutkinut liikuntakulttuuria jo pitkään, eikä nykytilanteessa Itkosen mukaan ole vallalla elementtejä, jotka olisivat irrallaan koko kulttuurialueen kehityksestä.
”Liikunnan harrastaja ja kuluttaja kiinnittyy yhteiskunnan valtavirtoihin, ruumiillisuuden kautta yksilöt tekevät identiteettityötään. Bourdieulaisittain ajatellen harrastuksilla osoitetaan pääomia, henkisiä tai fyysisiä. Liikuntakulttuurin alueella eriytyminen on aiheuttanut koko alan arvostuksen kasvua. Nykyihminen tekee liikunnan kautta investointeja suorituskykyyn, hyvinvointiin ja ulkonäköön.”
”Viime aikojen mielenkiintoinen ilmiö on ollut se, että omasta kropasta on tullut eriytymisen väline. Liikunnan saralla siitä ovat osoituksia extreme-lajit, joihin sisältyy joko kovaa riskinottoa tai äärimmäisiä kokemuksia kestävyyden puolelta. Sama suuntaus on havaittavissa yleisemminkin. Nykyihmistä perinne ei ohjaa samalla tavalla kuin ennen siitä, mitä omalla keholla tehdään. Tatuoinnit, lävistykset ja viimeaikainen keskustelu jopa amputaatiosta osoittaa, että nykyaikaan kuuluu tiettyjen ihmisten halu hakea rajojaan, jossa omaa kehoa käytetään taiteena”, Itkonen pohtii.
Urheilujärjestöt ovat hyvin kehityksen kyydissä
Dosentti Hannu Itkonen ei lähde osoittelemaan sormella liikuntakulttuuria, jota hyvin usein kuulee moitittavan perinteisyyden tyyssijaksi, laivaksi joka kääntyy hitaasti ja reagoi ympäristöönsä valtavalla viiveellä.
”On helppo sanoa, että urheilun ja liikunnan järjestötoiminta on perinteistä, mutta käytännön esimerkit puhuvat jotain ihan muuta. Otetaan vaikka esimerkiksi viime aikojen valtava lajikirjon nousu, uusia lajeja on tullut paljon ja liikuntajärjestökenttä on käsittääkseni kyennyt hyvin vastaamaan ihmisten uusiutuneisiinkin tarpeisiin.”
”Vanha yleisseuraperinne on ollut suurena apuna uusien lajien sisäänmarssille. Urheiluseuraosaaminen on Suomessa hyvällä tasolla. Esimerkiksi kilpaurheilupuolella salibandyn nopea nousu suosikkilajiksi on saanut tukea tästä osaamisesta. Nuoret ovat synnyttäneet tietyn ikäluokan buumilajin, mutta perinteiset urheiluseuraihmiset ovat helpottaneet tuloa, sillä kilpaurheiluharrastus Suomessa vaatii tiettyjen rutiinien osaamista. Salit on varattava, kunnalliset avustukset on osattava anoa oikeaan aikaan ja ry-muotoinen toiminta on oltava sellaista, missä tietyt ehdot täyttyvät.”
Nykyihminen kaipaa joustavuutta
”Kilpaurheilun ulkopuolisella liikunnan alueella vielä opetellaan käytäntöjä. Varsinkin kaupunkimaisessa ympäristössä liikuntatarpeita ei enää tyydytä se, että harrastusmahdollisuus on vaikkapa tiistaisin ja torstaisin kello 18.30. Nykyihminen kaipaa aivan toisenlaista joustavuutta. Tämä selittää osaltaan vaikkapa sauvakävelyn tai rullaluistelun suuren suosion”, Hannu Itkonen pohtii.
Tähän samaan joustavuuden vaatimukseen istuu esimerkiksi kaupunkien kuntosalien asiakaskortit, joilla salille voi tulla vaikka aamuvarhaisella omalla avaimella. Tämä ilmiö toteuttaa myös tiettyjen yksilöiden halua eriytyä tavallisen kansan harrastuksista.
”Tämä on kulttuurin kentässä yleinen ilmiö yleisestikin. Kun rahvas valtaa tietyt kulttuurimuodot, joidenkin silmissä niistä katoaa hohto”, Itkonen tietää. ”Samalla lajit eriytyvät voimakkaasti, kuten esimerkiksi laskettelurinteillä on nähty. Markkinat ohjaavat kulutuskulttuuria ja täällä tavaramarkkinat kohtaavat kuluttajan toiveet. Tavallinen laskettelu on jokamiehen juttu, mutta uudet lajit erikoisasusteineen ja -välineineen ovat taas pienemmän piirin omaa alakulttuuria.”
”Jossain rullaluistelussa ja rullalautailussa voidaan havaita hyvinkin monenlaista tematisointia. Tietyt varusteet ja asut antavat omaa signaalia, joissa voi olla hyvinkin voimakasta yhteiskunnallista kannanottoa taustalla.”
Eriytymiskehitys on ollut voimakasta
Liikunnan ja urheilun kentällä on 1980-luvulta alkaen ollut vallalla voimakas eriytymiskehitys, joka on yhä voimissaan.
”Eriytymisessä on löydettävissä kaksi kuilua. Ensinnäkin huippu-urheilu on eriytynyt voimakkaasti kilpaurheilusta. Huippu-urheilua ohjaa kolmiyhteys urheilutuotteen, markkinoiden ja median kesken. Perinteinen kilpaurheilutoiminta taas pohjautuu edelleen voimakkaasti vapaaehtoistyöhön, johon taloudelliset tukijat antavat oman osansa toimintaedellytysten luojina.”
”Toinen yhtä selkeä jako on kilpaurheilun ja muun liikunnan välillä. –60 luvun kuntourheilun käsite on jo hiipunut. Esimerkiksi Janne Holménin maratonin Euroopan mestaruuden jälkeen kukaan ei tosissaan usko tuon voiton aktivoivan kansalaisia juoksemaan. Siihen tarvitaan aivan toisenlaisia motivointitekijöitä, kuten työkykyisyyden ylläpito, elämyksellisyyden kokemukset ja yhteisölliset motiivit”, Hannu Itkonen konkretisoi.
Itkonen ei ole huolissaan myöskään paljon puhutusta vapaaehtoistoiminnan hiipumisesta. ”Tietyissä lajeissa vapaaehtoisväen ikääntyminen on selkeä ongelma, mutta vapaaehtoistyöhön on edelleen imua. Omien lasten kautta tapahtuva vapaaehtoistyö on tärkeää. Lapsen kasvatus ja hyvinvointi liikunnan kautta on otettu projektiksi, jossa vanhemmat ovat halulla mukana. Tästä tulee kuljetusyhteiskunnan käsite, jossa vanhemmat kokevat olevansa lapsensa harrastuksessa mukana jo siksi, että he kuljettavat lastaan harjoituksiin ja tapahtumiin.”
”Mutta on myös muistettava, että vapaaehtoistyön motiivit ovat aina olleet hyvin kirjavia. Raittiusaate, maanpuolustushenki, työväenliikkeen aateperusta ja vastaavat olivat ennen tärkeitä syitä lähteä vapaaehtoistoimintaan. Nyky-yhteiskunta synnyttää uusia motivaatiotekijöitä. Aito huoli syrjäytymisestä sekä lasten ja nuorten huume- ja päihdeongelmista saa uusia toimijoita mukaan. Nuoruuspuhe on yhteiskunnassa lisääntynyt ja aidosti nuorista huolissaan olevien määrä on lisääntynyt. Moni haluaa myös tehdä jotain nuorten hyväksi. Liikuntaseuran vapaaehtoistyö on yksi hyvä tapa toimia”, Hannu Itkonen tietää.
SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 13/02, Henry Järvinen, http://www.slu.fi/
Kirjoittaja: Henry Järvinen |