PUHEENVUORO: Kadotettu aarre on löydetty uudelleen

”Siellä missä on aarteenne, on teidän sydämenne, siellä missä on ajatuksenne, ovat myös tahtonne ja resurssinne", siteeraa Pesäpalloliiton toiminnanjohtaja Markku Pullinen Paul Tournieria (1942) Liikunnan ja Urheilun Maailman uudessa puheenvuorosarjassa: missä on liikunnan ja urheilun huomion suunta tällä vuosikymmenellä.

Itsenäistymässä oleva kansakuntamme tahtoi 1900-luvun alkumetreillä, että urheilu valmentaa kiinteästi kansakuntaa tiedossa oleviin fyysisiin ponnistuksiin ja juoksee meitä maailman kartalle.

Nyt ovat olosuhteet tyystin erilaiset, mutta haasteet jälleen kovat. Kotomaamme tarvitsee taas liikunnan ja urheilun kokonaisvoimaa. Nyt leimallisesti kansalaisyhteiskunnan rakentamisen tueksi.

Kaupallisen ja aatteellisen toiminnan ero on siinä, että kaupallisella puolella tuotetaan kulutustavaroita ja edistetään kuluttamista, kun taas aatteellisella puolella kansalaistoiminnassa tehdään toimintaa toisille ihmisille. Haluammeko siis opettaa lapsia kuluttamaan vai ensisijaisesti palvelemaan toisia?

Kotien rinnalla lajiliitot, SLU, seurat, koulut ja puolueet on asetettu ihmisiä varten. Tärkein tehtävä on auttaa ihmisiä kasvamaan luomalla suotuisat olosuhteet inhimilliselle kypsymiselle.

Koska urheilu on Suomen suurin lasten ja nuorten liike, on erityisen tärkeää, että pystymme tarjoamaan heille kokemuksia, jotka edistävät psyykkistä ja fyysistä kasvua.

Käytännössä tämä tarkoittaa harjoitusten, seuratoiminnan, urheilutapahtumien ja johtamisen uudelleen virittämistä yhteiskunnan muutosten ja uusien tarpeiden mukaisesti. Toteutamme siis määrätietoisesti vanhaa ydintehtäväämme vetämällä kansallisen liikuntakulttuurimme seuraavaan vaiheeseen.

Meille toimijoille tilanne on varsin haastava. Tarvitsemme jatkossa preppausta, valmennusta ja kosolti tukea.

Mistä uusi aate ammennetaan?

Urheiluliike on valmis suureen ponnistukseen - yleisvalinta on tehty. Se on kansalaistoimina.

SLU:n jäsenliitot ovat päättäneet olla mukana tukemassa kansalaisyhteiskunnan uudistumista. Olemme löytäneet uudelleen kadotetun aarteemme, toimintamme elinvoimaisuuden ytimen, kansalaistoiminnan. Liitoissa halutaan kehittyä muutoksen ymmärtäjiksi, ymmärretyksi tekijöiksi ja uuteen kannustaviksi toimijoiksi. Haukilahden Timon viitoittamana kansalaistoiminta on myös opetusministeriön kärkihanke lähivuosien kärkihanke.

Jatkossa aate ammennetaan yhä selkeämmin terveydestä, kasvatuksesta, yhdessäolosta, sosiaalisuudesta ja viihtymisestä. Kansalaisyhteiskunta tarvitsee kipeästi pysyviä ja osaavia toimijoita ja rakenteita. Liikuntakulttuurikoneen uudelleen virittäminen on suuri kansallinen projekti ja valtava mahdollisuus.

Murroksen ja liikuntakulttuurin pirstaloitumisen hinta on se, että pikaisesti on käynnistettävä vuoropuhelut liikuntakulttuurin eri osien kesken – kukaan ei tule selviämään yksin edes perustehtävästään. Olemme eläneet pitkän tulosyksikkövaiheen. Siihen eivät juuri ole kuuluneet dialogit.

Mikä muuttuu järjestötoiminnassa ?

Tiedämme, että järjestötoimintaan ei enää rekrytoida ihmisiä samoilla keinoilla kuin aikaisemmin. Olemme toimineet myös väärin tarjoamalla toimijoille vuosien sitoutumista, hallintoa, kokouksia ja rahankeruuta.

Nyt lähdemme rakentamaan tietoisesti yhteisöjä, jotka välittävät mukaan tuleville elämää, lisäävät heidän kokemuksiaan oman elämän merkittävyydestä, opettavat nuoria ottamaan vastuuta, luovat kykyä ja voimaa ryhtyä yhteistyöhön ja toisista huolehtimiseen.

Seurat voivat olla - päinvastoin kuin ehkä työpaikat - ympäristöjä, joissa opitaan käyttämään kaikkia mahdollisia resursseja, siellä ihminen voi olla oma itsensä, eikä tarvitse pelätä että joku kostaa sanomalla että potkit yli aisan. Saa puhua välillä myös potaskaa.

Uudessa seurassa asioihin reagoidaan ymmärtämällä eikä repimällä. Ihmisten kykyjä ja taitoja pyritään monipuolistamaan eikä yksipuolistamaan. Samoin heidän elämänymmärrystään ja kokemuksiaan pyritään näin monipuolistamaan. Kunnioitus yksilöllisiä lähtökohtia kohtaan, luottamus jokaisen arvoon ja kykyihin, rohkaiseminen ja turvallisen toimintaympäristön luominen ovat uudistuvan kulttuurin ydintä.

Tätä kaikkea meidän täytyy tarjota. Uskon, että kun niin teemme, uudenlainen seuratoiminta alkaa vetää ihmisiä puoleensa. Ihmiset voivat muuttua kohtaamalla ja sitä kautta tulee samalla yhteisöllisyyden uusi perusrakenne – alkaa kertyä sosiaalista pääomaa.

Motivoitumisen peruspilari onkin jatkossa uudet toimintatavat: aktiivinen ja arvostava kuuntelu, rakentava (anabolinen) ja rohkaiseva suora vuorovaikutus, omien elämänkokemusten kertominen ja turhan suunnittelun, ohjeiden ja määräysten välttäminen. Osallistumisen uusi ”formaatti” on suora ja rakentava vuorovaikutus, jota tuemme teknologian uusilla mahdollisuuksilla.

Motivoituminen ei ole kiinni pelkästään seuran tuloksista, numeroista, onnistumisista ja toisen voittamisesta. Kansalaisten henkilökohtaisista motivaatiotekijöistä kaikkein tärkein vaikutin on vahva kokemus siitä, että saa olla mukana tekemässä jotakin hyvin mielekästä. Jotakin sellaista, jossa yhteinen työ koetaan oman paikkakunnan kannalta tärkeäksi ja samalla itselle haastavaksi. Nyt haluamme kansalaistoiminnan äänen kuuluviin ja kuvan näkyviin, kuten tämän lehden päätoimittaja Eila Ruuskanen-Himma on viestinnän ammattilaisena kiteyttänyt.

Kansallisen projektimme on syytä onnistua. Kohta puolin kansalaistoiminnan seniorit siirtyvät reserviin, valtava määrä osaamista, sitoutumista.

Menevätkö nuoret tilalle? Eivät jos emme ehdi luoda uusia, kilpailukykyisiä arvoja ja merkityksiä, siis uutta kansalaistoiminnan vaurautta?

Mikä muuttuu urheilutapahtumissa ?

Nykyinen, melkein yksinvaltainen johtoajatus urheilussa on toisen voittaminen. Kotijoukkueen menestyminen on kauan motivoinut riittävästi. Jatkossa tulee monen asian olla yhtä aikaa kohdallaan. Nykyvisioon juuttuminen voi merkitä sitä, että vaikka urheilijat ja pelaajat ovat huipputaitavia ja peli yhä paranee, niin katsomoissa paikan päällä väki kuitenkin vähenee.

Uudessa visiossa pelataan edelleen täysillä voitosta, mutta tapahtuman uudistamisen lähtökohta onkin sosiaalinen, yhteiskunnan, oman kotiseudun oloja kehittävä tapahtuma. Jatkossa tulee monen asian olla yhtä aikaa kohdallaan. Onhan kyse kulttuurin kehittämisestä ja siirtämisestä eikä vain kunnossa olevasta tuotteesta.

Uusia esille nostettavia merkityksiä voivat olla oman kylän pelaajat, paikallisuus, kotiseuturakkauden ja maakunnallisuuden hehkuttaminen. ”Susirajalta tullaan…”

Pasi Kosken tutkimusten mukaan katsojat toivovat urheiluhenkistä viihdettä, reilua peliä, tuomareiden päätösten kunnioittamista. Tällaisia tapahtumia haluavat tukea moni-ilmeinen markkinavoima sekä julkinen sektori.

Katsojien ja pelaajien välistä yhteyttä on viisasta lähteä tietoisesti rakentamaan. Yleisökin kaipaa koulutusta, muuten se murentaa urheilutapahtuman arvorakenteen itse. Parhaat yleisöt tulee palkita. Vahvaa keskusjohtoista pelitaktiikka on syytä höllentää, jotta saamme esiin pelaajien luovat, omintakeiset ja yllättävät ratkaistut, pallopelien ydinidean mukaisesti.

Tradition ja legendojen kytkeminen modernisti tapahtumiin on varmaan jollekin katsojaryhmälle merkittävä asia. Jokaisen urheilutapahtuman tulisi olla myös lasten ja nuorten toiminnan näyteikkuna. Voimme myös rakentaa tilastoilla etukäteen paljon pieniä odotusarvoja ja tehdä tietoisesti yleisöä kiihottavia vastakkainasetteluja, onhan urheilutapahtuman arvo sama kuin sen odotusarvo.

Mikä muuttuu lasten ja nuorten harjoituksissa ja kilpailutoiminnassa ?

Lehtori Juha Valtonen kaavailee toiminnan visioksi sitä, että lapsille järjestetään tilanteita, joihin on helppo mennä, joissa saa heti myönteisiä kokemuksia, joissa voi kasvaa itse ja joissa voi tuntea kuuluvansa ryhmään.

Lapset ja nuoret eivät välttämättä saavuta kansalaiskypsyyttä, jos heihin ei suhtauduta itsenäisesti ajattelevina. Jos haluamme, että he kasvavat yhteisöjen jäseniksi, heitä on autettava pohtimaan seuroissa tai omassa joukkueessa vallitsevia suhteita ja ymmärtämään, että jokaisen onnistuminen merkitsee kaikkien onnistumista. Siksi esimerkiksi pelien avulla lapset oppivat käyttämään yhdessä oivalluksiaan ja tarmoaan. Työskentelemään yhteisten päämäärien hyväksi.

Kun annamme heille ongelmia ratkaistavaksi, annetaan heidän tehdä ratkaisuja ja etsiä perusteita toiminnalle. Toki ratkaistavien asioiden tulee olla reaalisia.

Nuoret ovat vaikeassa tilanteessa. Tulimme pois yhtenäiskulttuurista ja irti auktoriteeteista ja olemme kaikki itsenäisiä päättäjiä - jokainen joutuu tekemään itse omat valintansa. Samalla kun vastuutumme itse monista asioista, se osaltaan on lopettamassa kovaa, tuotantolähtöistä organisoitumista kansalaistoiminnan kentässä.

Suuren tarjonnan vuoksi on siis suorastaan pakko tehdä valintoja. Valinnat ovat aina vaikeita, etenkin oikea ja väärä. Siksipä valintoja tulee harjoitella kuten lihaksia. Jos emme tee niin, valintakyky rapistuu, on ollut Paavo Rissasen puhutteleva viesti.

Valintojen tekemistä ei opeteta missään. Työelämä syö yhä enemmän vanhempien aikaa ja voimavaroja, minkä vuoksi ydinyhteisömme ovat murenemassa ja keskustelut aikuisten ja lasten välillä ovat vähissä.

Käytännön esimerkki: HS kirjoitti kesäkuussa että Outokummussa on todettu vakava nuorten huumeongelma. Joku voisi sanoa, että kyse on nuorten syrjäytymisestä. Taitaa olla kuitenkin niin, että kyse onkin siitä, että nuoret eivät ole kiinnittyneet yhteiskuntaan. He eivät ole mukana turvallisissa verkostoissa ja ovat ajautuneet riskialueelle. Yhteisöllisyys on rapautumassa ja tiheä yhteisö on siis poikkeus. Ja juuri tiheä yhteisö pystyy vastustamaan huumeita. Nyt Outokummussa on valvova silmä sammunut, kirjoitti Marjo Holmila Stakesista.

Juuri siksi tarvitaan urheiluseurat rakentamaan yhteisöllisyyttä. Kultainen sääntö pakottaa meidät yhdessä miettimään, mitä odotamme toisiltamme ja mikä meitä velvoittaa. Kaupallisuus tarjoaa palveluita kulutukseen, yhteisöllisyyden ydin on se, että teemme toinen toisillemme. Kumman kaavan haluamme opettaa lapsillemme ja nuorillemme?

Yhteisöjen murenemisen suunnasta löytyy osavastausta kysymykseen, miksi moraali pettää milloin urheilussa, tiedeyhteisössä, yrityksissä, politiikassa milloin kirkon piirissä.

Mikä muuttuu johtamisessa ?

Kun lähdemme virittämään liikuntakulttuuriamme uutta tilannetta vastaavaksi, on ydinhaasteemme paikallisesti, maakunnallisesti ja valtakunnallisesti herkät ihmislähtöiset prosessit. Tohtori Juha Heikkala ja rehtori Tapani Ilkka asettavat meille pohdittavaksi kysymykset: kuinka yhteisöissä toimitaan ja kuinka niitä johdetaan? He muistuttavat myös, että kun nyt urheiluliike toimii monilla markkinoilla, yhdellä ainoalla johtamisen kaavalla ei pärjätä.

Ehkä olemme aliarvioineet kansalaistoiminnan ohjaamisen haastavuutta emmekä ole huomanneet järjestää pitkäjänteistä, omaleimaista koulutusta vapaaehtoisille ja päätoimisille toimijoille.

Lajiliitoissa toimineet kokeneet liikkeenjohtajat ovatkin todenneet, että järjestötoiminnan johtaminen on monin verroin vaativampaa kuin vaikkapa liikeyritysten. Onhan toimintamme ladattu lähinnä tunteilla, motiivit saattavat vaihdella usein ja väki vaihtuu tavan takaa.

Mutta juuri näissä herkissä prosesseissa urheilujohdon tulee jatkossa onnistua. Kansalaistoiminnan johtamisen uusi mallinnus on niin haastava keikka, että se kannattaa tehdä kaikkien toimialojen kanssa yhdessä. Nyt tiedämme, että urheiluliike, nuorisojärjestöt, kirkko, sosiaali- ja terveysjärjestöt sekä ammattijärjestöt ovat halukkaita astumaan yli rajojen, kertoo Eero Vuotilainen uudessa tutkimuksessaan. Mm. tähän tarpeeseen on syyskuussa käynnistymässä ”Humania” – osaamisohjelma järjestötoimijoiden tietotaidon parantamiseksi ja ylläpitämiseksi.

Haasteet on siis lyöty pöytään !

Voinemme lähteä siitä, että kansallisen liikuntakulttuurin hyvinvoinnin perusta on arvioita ja luotava osin uudelleen. Niin paljon ovat toimintaympäristö ja tarpeet muuttuneet. Kun saamme missioperustan (arvoperustan) uudella tavalla puhuttelevaksi ja yhteistyön rehottamaan, alkavat taloudetkin toipua. Kaikilla tasoilla on tästä vastuunsa. Kysyntää ja sisältöjä liikunnalla kyllä riittää, tiedämme, että ihmisillä on edelleen varastossa valtava toiminnan lataus, jota nyt lähdemme raaputtamaan näkyviin.

Muutostarve on tunnistettu, mutta ei ehkä vielä riittävästi sisäistetty ja ahdistuneita olemme me kaikki. Jaksamme tarttua haasteisiin, jos uskomme omaan asiaamme ja saamme viestimme läpi uskottavasti: olemme tietoisesti rakentamassa uudenlaista, ihmisläheisempää yhteiskuntaa. Kohtalomme on kuitenkin etsintä ja epävarmuus, koska joka vuosi pitää suhtautua uudelleen toimintaympäristöön ja uusiin tarpeisiin.

Kun etenemme kansalaistoiminnan lähtökohdista, on haasteemme ja työmme edistää tekijöiden ja toimijoiden kohtaamisia, heidän ehdoillaan. Erityinen haaste on oppia toimimaan nuorten kanssa ja etsiä sopivia rooleja vastuun paikoilta vetäytyville harmaille panttereille.

Muutos on suuri ja vaikeakin. Aikaisemmin meille annettiin muutos valmiina, nyt kaikki pitää sisäistää avoimissa prosesseissa.

Tässä vaiheessa ovat arvokkaita ihmisiä yhteistyön suurkuluttajat. Tätä uutta näkökulmaa, kansalaistoimintaa on vahdittava ja siltikin joku tule puuttumaan valittuihin menestyksen sääntöihin.

Kaavailemamme muutos on sopusoinnussa yhteiskunnan kanssa, tässä kyse ei ole järjestöjen aikataululla ja ehdoilla etenemisestä tai seuratoiminnan kehittämisprojektista, vaan ajattelutavan muutoksesta. Tarvitsemme muutoksen ydinjoukot, jotka ovat valmiita viemään eteenpäin muuttuvia toimintatapoja. Heidät on etsittävä ja koulutettava ja heidän tulee ymmärtää syvällisesti toimintaympäristön ja tarpeiden muutokset ja tarttua niihin. Keskeinen taito on omata tiedot ja taidot ohjata yhteisöjen ihmisiä kohti omaa uudistumista. Liitto ei uudistu, jos liitossa olevat ihmiset eivät uudistu ja pesäpallo ei pysy pystyssä vain pelaamalla, paini painimalla.

Mistä tulee toivo ?

Kun kansakuntamme itsenäistyi, oli urheiluliikkeellä todella suuri merkitys nuoren maamme identiteetin rakentamisessa. Urheilijamme menivät ja juoksivat maamme maailman kartelle.

Urheiluliike pystyy saamaan aikaan sellaisia tuloksia, jotka ainakin osaltaan voivat uudistaa yhteiskuntaa ja käytännössä tukea sitä vakaumusta, että kansalaiset voivat tarpeen tullen saada aikaan nopeitakin uudistuksia. Tästä meillä on hyvä esimerkki naisjärjestöjen käynnistämä operaatio seksipalveluiden julkisen markkinoinnin lopettamiseksi eräissä valtamedioissa.

Toivo tulee myös siitä, että vaikka olemme ihmisinä ja liittoina eri tavoin kovin vieraita toisillemme, eri tavoin keskenään kilpailevia, eri tavoin menneisyyden muistojen pauloissa ja eri tavoin kypsiä ja epäkypsiä eripuraisuuksien sovittelussa sekä muissa käytännön menetelmissä, orastava yhteisöllisyyden kaipuu ja yhteistoiminnalliset taidot saattavat olla jatkossa suurikin voima ja ilo.

Meillä on lupa olla myös kriisissä ja lupa suostua epävarmuuteen ja keskeneräisyyteen. Saamme olla reilusti avuttomia ja sanoa sen. Urheiluliikkeessä vallitsee epäjärjestys ja se onkin merkki uuden alusta.

Kun ryhdymme järjestämään satoja ja tuhansia kohtaamisia paikallisesti, maakunnallisesti ja valtakunnallisesti, ”Kohtaamistalkoista” tulee kaivatun yhteisöllisen toiminnan ja kehityksen uusi muutosvoima. Se leviää vähitellen yleistavaksi toimia ja sitä voidaan soveltaa myös julkisella sektorilla ja yritystoiminnassa. Samalla tavalla kuin sähkö aikoinaan ja tietotekniikka nyt. Elämme sitä vaihetta jonka ikivanha slogan on ”murros on mahdollisuus”.

SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 13/02, Markku Pullinen, http://www.slu.fi/

Kirjoittaja: Markku Pullinen, toiminnanjohtaja, Pesäpalloliitto

Sähköposti: markku.pullinen@ppl.slu.fi