Urheilutoimituksen reagoitava nopeammin uusiin tuuliin

Liikunnan ja urheilun yleisöjä voidaan luokitella monella tavalla. Kainuun Sanomat on aktiivisesti pyrkinyt pitämään kontaktia lukijoihinsa ja etsimään keinoja, joilla lukijatyytyväisyys voidaan pitää korkealla. Myös uusien lukijoiden löytämiseen on lehdessä käytetty erilaisia tutkimustuloksia.

"Olemme pyrkineet analysoimaan lehden lukijoita nimenomaan elämäntavan ja elämänkatsomuksen näkökulmista. Perinteisesti tämä on tehty iän, sukupuolen, tulotason ja koulutuksen kaltaisten seikkojen valossa. Uudelta katsantokannalta lähestyessämme lukijoita saamme paremmin selville, millaisia kukin ryhmä on lehden lukijoina osastoittain ja juttutyypeittäin”, kertoo Kainuun Sanomien päätoimittaja Matti Piirainen.

Analyysimenetelminä Kainuun Sanomissa on käytetty Risk-Monitor-asteikkoa, jossa elämäntavan mukaisesti ihmiset luokiteltiin kymmeneen luokkaan. Hieman pelkistetympää jakoa käyttäen lukijat jaoteltiin neljään luokkaan, jotka nimettiin vastuuntuntoisten, kokeilijoiden, vakiintuneiden ja statushakuisten luokkiin. Näistä vastuuntuntoiset ja kokeilijat suhtautuvat muutokseen positiivisesti ja vakiintuneet sekä statushakuiset arvostavat vakautta ja suhtautuvat negatiivisesti muutokseen.

Maakuntalehdellä on ollut perinteisesti hyvät lukija-arvot vakiintuneiden ja vastuuntuntoisten ryhmissä. Lehden sisällä urheilutoimituksella puolestaan on ollut erittäin hyvä kontakti statushakuisiin lukijoihin, mihin muiden osastojen on ollut hankalampi saada kattavaa kontaktia. ”Statushakuisten ryhmässä varsinkin joukkuepelit, kuten jalkapallo, jääkiekko ja pesäpallo ovat olleet suuren mielenkiinnon kohteena”, päätoimittaja Piirainen toteaa.

Kokeilijat ovat urheilun ulottuvilla

Kokeilijoiden sektori pitää sisällään yksilöorientoituneita muutokseen positiivisesti suhtautuvia, yleensä nuoria lukijoita. Tämä ryhmä on myös urheilutoimitusten saavutettavissa, mutta tiettyä muutosvalmiutta vaaditaan.

”Urheilutoimitus voisi hyvinkin nostaa kokeilijoiden ryhmästä paljon nuoria lukijakuntaansa, mutta tämä vaatii nopeampaa reagoimista vallitseviin muutoksiin. Uusia urheilulajeja tulee entistä nopeammin ottaa myös urheilutoimituksen kiinnostuksen kohteiksi. Tähän suuntaan olemme urheilutoimituksemme kanssa halunneet lehteä viedä.”

Useinhan urheilutoimitukset ovat ottaneet hyvin hitaasti uudet lajit ohjelmaansa. Trendi on yleensä ollut se, että ensin lajin on täytynyt vakuuttaa ympäristönsä siitä, että uusi urheilumuoto on saanut riittävästi harrastajia ja katsojia ennen kuin se on päässyt julkaisukynnyksen yli. Matti Piiraisen lähtökohta on toinen. Samoin urheilutoimituksen lukijakunnan kasvattaminen vastuuntuntoisten ryhmässä vaatii nopeaa reagointia.

”Urheilutoimituksesta asiaa katsoen tällä hetkellä hyvin potentiaalisia kirjoittamisen aiheita ovat terveysliikunta ja urheilun eettiset kysymykset. Nämä puhuttelevat vastuuntuntoisten ryhmää”, Piirainen vahvistaa.

Onko urheilua sittenkään liikaa sanomalehdissä?

Usein kuultu väite on, että urheilua on lehdissä liikaa ja urheilun määrä tulee tulevaisuudessa vähenemään. Määrällistä vähenemistä on tapahtunutkin –80 –luvun ”hulluista” vuosista, mutta nykymääristä ei sittenkään välttämättä tulla tinkimään.

”On totta, että yleisesti lukijatutkimukset antavat juuri tuon suuntaisia tuloksia. Urheilua on monen mielestä lehdessä liikaa. Toisaalta uudet tutkimukset todistavat, että urheilutoimituksella on mahdollisuus tavoittaa sellaisia lukijoita, joihin muut lehden osastot eivät yhtä hyvin kykene. Tässä mielessä urheilusivujen merkitys korostuu koko lehden kannalta. Varsin monet nuoret lukijat tulevat koko lehden lukijoiksi urheilusivujen kautta. Tämä ei ole lehden kannalta lainkaan väheksyttävää.”

”Itsestään selvää tällainen kehitys ei kuitenkaan ole. Urheilutoimituksen on oltava koko ajan herkkä kentällä tapahtuviin muutoksiin. Uusiin ilmiöihin on tartuttava nopeasti kiinni, sillä muuten voimme menettää mahdollisuutemme. Kontakti kokeilijoihin on saatava heti. Kun jokin uusi urheilulaji tai liikuntamuoto vakiintuu, se siirtyy statushakuisten kiinnostuksen kohteeksi. Tässä vaiheessa pitää kokeilijoille olla jo tarjolla uusia tuoreita aiheita”, päätoimittaja Matti Piirainen kiteyttää.

SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 13/02, Henry Järvinen, http://www.slu.fi/

Kirjoittaja: Henry Järvinen


« Takaisin