Kansanedustajat tomerina: Veikkausvoittovarat käytettävä edunsaajien hyväksi
|
Eduskunta kävi syyskuussa lähetekeskustelun valtion talousarviosta vuodelle 2008. LUM kertoo, ketkä kansanedustajat ovat ääneen puolustaneet veikkausvoittovarojen jakosuhdelain mukaista käyttötarkoitusta. Verovaroista rahoitettuja valtion taidelaitosten käytössä olevien toimitilojen vuokria ja Kansallisteatterin peruskorjauksen lainanhoitokulut on budjettiesityksessä siirretty rahoitettavaksi veikkausvoittovaroista. Summa, josta puhutaan, on 21,3 miljoonaa euroa. Edunsaajien riemu oli suuri, kun keväällä valmistuneeseen hallitusohjelmaan saatiin enemmän liikuntaan liittyviä kirjauksia kuin koskaan ennen. Monet kirjauksista vaativat kuitenkin toteutuakseen uutta rahoitusta. Tämän vuoksi budjettiesitys, jossa liikunnalle ei ole tulossa edes inflaation suuruista korotusta, tuntuu kohtuuttomalta. Senaatti-kiinteistöt ei voi olla veikkausvoittovarojen edunsaaja. Tämä on vastoin jakosuhdelain henkeä. Asiaan on havahtunut suuri joukko kansanedustajia.
|
