Eduskunta kävi syyskuussa lähetekeskustelun valtion talousarviosta vuodelle 2008. LUM kertoo, ketkä kansanedustajat ovat ääneen puolustaneet veikkausvoittovarojen jakosuhdelain mukaista käyttötarkoitusta. Verovaroista rahoitettuja valtion taidelaitosten käytössä olevien toimitilojen vuokria ja Kansallisteatterin peruskorjauksen lainanhoitokulut on budjettiesityksessä siirretty rahoitettavaksi veikkausvoittovaroista. Summa, josta puhutaan, on 21,3 miljoonaa euroa.
Edunsaajien riemu oli suuri, kun keväällä valmistuneeseen hallitusohjelmaan saatiin enemmän liikuntaan liittyviä kirjauksia kuin koskaan ennen. Monet kirjauksista vaativat kuitenkin toteutuakseen uutta rahoitusta. Tämän vuoksi budjettiesitys, jossa liikunnalle ei ole tulossa edes inflaation suuruista korotusta, tuntuu kohtuuttomalta.
Senaatti-kiinteistöt ei voi olla veikkausvoittovarojen edunsaaja. Tämä on vastoin jakosuhdelain henkeä. Asiaan on havahtunut suuri joukko kansanedustajia.
Vaikuttamista yli puoluerajojen
Kaikkiaan 20 kansanedustajaa lausui budjetin lähetekeskustelussa ääneen huolensa veikkausvoittovarojen käyttötarkoituksesta. Lisäksi muutama kansanedustaja puhui liikunnasta yleisemmällä tasolla.
Täsmälleen yhtä moni hallituspuolueiden ja opposition kansanedustaja käytti veikkausvoittovaroihin liittyvän puheenvuoron. Molemmista ryhmittymistä äänessä oli 10 kansanedustajaa. Hallituspuolueista äänekkäin oli kokoomus (5 edustajaa). Muut hallituspuolueet olivat matalammalla profiililla: 2 vihreää ja 3 keskustalaista osallistui keskusteluun. Ruotsalaisen kansanpuolueen panos lepäsi kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinin harteilla.
Oppositiopuolue SDP:n riveistä nousi 8 kansanedustajaa puolustamaan veikkausvoittovaroja. Vasemmistoliitto puhui 2 edustajan suulla. Kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset eivät osallistuneet veikkausvoittovarakeskusteluun. Ministeri Wallin puolusti oman hallinnonalansa budjettia, mutta kertoi ymmärtävänsä eduskunnan huolen. Hän piti mahdollisena, että edustajien kaipaama muutos tehdään, jos pysytään budjettikehyksen puitteissa.
Edunsaajat panevatkin nyt toivonsa eduskuntaan ja erityisesti sen valiokuntatyöhön. Toivottavasti joulukuussa edunsaajien tilanne on valoisampi kuin miltä budjettiesitys tällä hetkellä näyttää.
Suoria lainauksia lähetekeskustelusta
LUMin lukijoille on poimittu suoria lainauksia lähetekeskustelusta.
Ministeri Wallin (rkp): ”Tietysti sanomattakin on selvää, että tämä ajatus näitten kiinteistömenojen siirtämisestä ja Kansallisteatterin lainanhoitokulujen siirtämisestä ei ole opetusministeriön pitkäaikainen märkä unelma. […] On aivan selvää myöskin, että jos eduskunta keksii sellaisen rahoitusmallin sovitun budjettikehyksen puitteissa, joka ratkaisee tämän ongelman, niin eduskunnalla on täysi budjettivalta myöskin tältä osin tähän asiaan puuttua.”
Minna Sirnö (vas) ”Miksi sanotaan sitä kekseliästä tapaa kiertää lakia, että Senaatti-kiinteistöihin kohdistuvia menoja siirretään veikkausvaroilla maksettaviksi ja sitten näiltä kuuluisilta Senaatti-kiinteistöiltä otettavia tuloutuksia siirretään valtion pohjattomaan kassaan? Sitä sanotaan rahanpesuksi à la sinivihreä hallitus.”
Matti Saarinen (sd): ”Heti kun kokoomus tuli hallitukseen, veikkausvoittovaroja aletaan leikata edunsaajilta. Mitä taloudessa on tapahtunut? Viime hallitusohjelmaan oli nimenomaan kirjattu, että Kansallisteatterin lainat hoidetaan budjettivaroin. Nyt […] valtiovarainministeriölle on tie auki taivaaseen saakka, kun se pystyy tällaisella rahankierrätystä muistuttavalla tempulla käyttämällä Senaatti-kiinteistöjä bulvaanina leikkaamaan parikymmentä miljoonaa edunsaajilta.”
Merikukka Forsius (vihr): ”Sen lisäksi, että tämä vaarantaa veikkauksen vedonlyöntimonopolin säilymisen, se huonontaa erityisesti lasten ja nuorten liikuntaharrastusten mahdollisuuksia. Veikkausvoittojen jakosuhdelain mukaan 10 prosenttia voitoista on erikseen jaettavaa rahaa, jonka kohteet määritellään vuosittain talousarviossa. Siitä tulisi jakaa kaikille veikkausvoittovarojen saajille: taiteelle, tieteelle, urheilulle ja liikuntakasvatukselle sekä nuorisotyöhön. Nyt se menee kokonaisuudessaan kirjastoille, Senaatti-kiinteistöjen vuokriin ja Kansallisteatterin lainanhoitokuluihin.”
Marjo Matikainen-Kallström (kok): ”Juuri kun olemme kaikki, siis kaikki me, jotka olemme huolella tutustuneet hallitusohjelmaan, ilolla tervehtineet hallituksen myönteistä ja kannustavaa suuntautumista liikuntaan ja sen terveysvaikutuksiin, tulee kylmää vettä niskaan. (Ed. Heinäluoma: Se oli rehellisesti sanottu!) Veikkausvoittovarat ovat liikuntajärjestöjen merkittävä tulolähde, puhumattakaan kulttuurista ja nuorisotyöstä. Tässä ollaan siis viemässä täysin eduskunnan säätämän Veikkauksen tuottoa koskevan jakosuhdelain hengen vastaisesti 21 miljoonaa euroa.”
Jutta Urpilainen (sd): ”Toisaalta puhutaan terveyden edistämisestä, jota varten on tehty jopa politiikkaohjelma, mutta samaan aikaan leikataan resursseja nimenomaan ennalta ehkäisevältä työltä eli nuorisotyöltä, liikunnalta ja kulttuurilta.”
Claes Andersson (vas): ”Miksi käytetään sitten näitä vapautuvia veikkausvoittovaroja niin, että ne eivät suosi kulttuuria, vaan ne menevät vuokriin ja kiinteistökorjauksiin. Tässä on kysymys 20 miljoonasta eurosta, ja kyse on siitä, onko se edes laillista, että nämä riistetään kulttuurilta.”
Sirpa Paatero (sd): ”Veikkauksen puhallus on sinänsä omaa luokkaansa. Kun esimerkiksi viime talvena on Katainen kirjoittanut, että "vaadin kansalaisjärjestöjen parempaa resursointia" ja että kansalaisjärjestötoiminta ja lasten ja nuorten liikuntajärjestöjen tekemä työ on hyvin arvokasta ja tarvitsee lisäpanostuksia", on se lisäpanostus nyt sitten se, että 20 miljoonaa liikuntaan, nuorisotyöhön, taiteeseen, kulttuuriin, tutkimukseen siirretään vuokriin ja lainojen hoitoihin.”
Tuomo Hänninen (kesk): ”Tämä kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön budjetti on valtaosin myönteistä kuultavaa ja luettavaa. Määrärahojen kasvu noin 5 prosentilla on hyvä asia. Mutta kyllä minä sivistysvaliokunnan jäsenenä myöskin olen huolestunut siitä tavallaan liikuntamäärärahojen pienenemisestä näiden veikkausvoittovarojen siirtymisen vuoksi, ja siinä mielessä, kun vääntöä on käyty kirjastotoimen valtionapujen palautuksesta, niin nyt alkaa uusi prosessi taas ja tämä ei ole hyvä asia.”
Eero Heinäluoma (sd): ”Sivistynyt yhteiskunta huolehtii myös ihmisten henkisestä hyvinvoinnista. […] Eduskuntaryhmämme ei hyväksy hallituksen suunnitelmia leikata veikkausvoittovarojen kautta kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön voimavaroja.”
Leena Harkimo (kok): ”Näkemykseni mukaan tämä ehdotus nyt vaarantaa Veikkauksen asemaa ja erityisesti tätä monopoliasemaa, joka voidaan säilyttää, kunhan jakosuhdelakia jatkossakin toteutetaan veikkausvoittovaroja jaettaessa.”
Heli Paasio (sd): ”On se sitten ollut tiehanketta tai veikkausvoittovaroja, niin nämä lupaukset ja päätökset on petetty saman tien. Ihmettelen, onko Veikkaus yllyttänyt, hallitus kun nykyään arpoo, mihin päätöksiin ryhdytään, mihin ei.”
Arto Satonen (kok): ”Täällä aikaisemmin ed. Gustafsson totesi, että veikkaajat haluavat erityisesti lahjoittaa tieteelle, taiteelle, kulttuurille ja urheilulle. Niin minäkin toivoisin, mutta valitettavasti tunnen kyllä muutamia sellaisiakin veikkaajia, jotka veikkaavat ihan sen takia, että kuvittelevat voittavansa.”
Yllämainittujen edustajien lisäksi veikkausvoittovarojen käyttöön liittyviä puheenvuoroja käyttivät edustajat Outi Alanko-Kahiluoto (vihr), Mikko Alatalo (kesk), Jukka Gustafsson (sd), Timo Korhonen (kesk), Valto Koski (sd), Olli Nepponen (kok), Raija Vahasalo (kok), Pia Viitanen (sd). Kansanedustajien laatimista talousarvioaloitteista kerrotaan tarkemmin seuraavassa LUMissa.
Kansanedustajien pitämiä puheenvuoroja voi etsiä myös tästä.
Eduskunnan lähetekeskustelua käytiin viitenä eri päivänä: To 13.9. / Ti 18.9. / Ke 19.9. / To 20.9. / Pe 21.9.
Budjettikirja.
Teksti: Laura Andersson
Lisää aiheesta muualla LUMissa.
SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 13/07, www.slu.fi.
|