Lintilä toivoo järjestöiltä esityksiä suorasta seuratuesta

Kansallista liikuntaohjelmaa valmisteleva toimikunta on saanut esityksiä suoran seuratuen tarpeellisuudesta. "Toimikunta odottaa hyviä esityksiä asian ratkaisemiseksi", kansanedustaja, toimikunnan puheenjohtaja Mika Lintilä sanoi Järjestöpäivillä 2007.

Kansallista liikuntaohjelmaa valmisteleva toimikunta on työskennellyt runsaan vuoden. Toimikunnan työryhmät työskentelevät vielä kuukauden, minkä jälkeen toimikunta yhdessä arvioi ja valikoi työryhmien esityksiä jatkojalostukseen. Julkisen ohjauksen näkökulmasta koottava lopputulos esitellään ensi vuoden helmikuussa. 
 

"Kansallinen liikuntaohjelma on sisällöltään laajempi kuin ohjelma liikuntajärjestöille. Julkisen hallinnon ja samalla toimikunnan olennaisia kysymyksiä ovat, miten lisätä kaikkien kansalaisten hyvinvointia liikunnalla tehokkaasti, tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti", Mika Lintilä sanoo.

Riittämättömästi liikkuvat

Kaikki kansalaiset eivät harrasta liikuntaa, osa ei edes halua. Silti kansalaisten itsensä ja yhteiskunnan kannalta olisi hyvä, että he liikkuisivat edes terveytensä kannalta riittävästi.

"Riittämättömästi liikkuvien aktivointi on toimikunnan päätehtäviä, jossa keinot on haettava liikuntasektoria laajemmalta alueelta. Toimikunta on tiedostanut, että se ei tässä asiassa voi napsautella sormiaan kuin liikuntajärjestöt olisivat sen baarimikkoja. Liikuntajärjestöjä ei kukaan voi määrätä liikuttamaan järjestötoiminnan ulkopuolella olevia."

"Toisaalta järjestöjen on hyvä varautua siihen, että liikuntapolitiikan keinot ja resurssit voivat jatkossa suuntautua totuttua laaja-alaisemmin."

Tehokkuus on vertailun tulos eli vain sellainen panostus on tehokasta, joka tuottaa odotetut tulokset paremmin kuin muut. Toimikunta on ottanut tulevien esitystensä perustaksi elämänkulkuajattelun, jossa kansalaisten liikuntaan vaikuttavia tekijöitä tarkastellaan ikävaiheittain neuvolasta vanhainkotiin.

"Meille kaikille on selvää, ettei liikunnan kansalaistoiminnan parhaita saavutuksia ole kirjattu sen paremmin neuvolaikäisten kuin ikäihmisten liikuttamisessa. Myöskään työikäisten liikuttamisessa liikuntajärjestöjen ykkössija ei ole selvä. Kunnat ja valtio ovat aikuisten terveysliikunnan vahvoja vauhdittajia. Sen sijaan lasten ja nuorten liikuttamisessa liikuntajärjestöjen rooli on ylivoimainen eikä sen asema ole edes uhattuna", Lintilä pohtii.

Moninaiset keinot

Likuttamiskeinojen kirjon on oltava moninainen ja erilainen elämänkulun eri vaiheissa. Keinot ulottuvat eri hallinnonalojen toimista kodin, päiväkodin, koulun, oppilaitosten ja työpaikan ratkaisuihin.

"Olemme toimikunnassa miettineet mitä kautta organisoitu vaikuttamistapa tuottaa missäkin ikävaiheessa tehokkaimman liikuntavaikutuksen. Emme kuitenkaan saa kuvitella liikoja mahdollisuuksistamme, sillä kustannus-vaikuttavin liikuttamisratkaisu löytyy entistä useammin muodin ja median maailmasta. "Läskikapina", "Elämä pelissä" ja "Elixir" puhuttelevat usein – ainakin väliaikaisesti – paremmin kuin viralliset liikuntaohjelmat."

"Lisäksi meidän on muistettava, että merkittävä osa aikuisista ei innostajia kaipaa ja pärjää liikunnassaan ilman ainuttakaan organisoijaa tai personal traineria. Heille olennaista on liikuntaan soveltuvan ympäristön turvaaminen."

Omatoimisten liikkujien vastakohtana ovat kansalaiset, jotka tarvitsevat erityistä huomiota. Heidän kohdallaan ratkaisun avaimia liikuntaan ja terveyteen on haettava niin sanotusti "yläjuoksulta" eli syiden syistä. Tällaisia ovat esimerkiksi elinolojen parantaminen ja koulutuksen lisääminen. Jos esimerkiksi aikuisväestössä kaikkien koulutusryhmien sairastavuus olisi yhtä pientä kuin korkea-asteen ryhmän, olisi diabetesta sairastavien määrä noin kolmanneksen nykyistä pienempi.

"Julkisen hallinnon olennainen tehtävä on turvata hyvinvoinnin tasa-arvoista ja oikeudenmukaista jakautumista. Myös toimikunnassa on mietitty kuinka tasa-arvoisesti nykyiset julkiset liikuntapanostukset kohtelevat kansalaisia. Kenen hyvinvointia hyppyrimäet ja jalkapallohallit edistävät? Entä uimahallit? Tai kunnat ja liikuntajärjestöt? Toimikunta on todennut, että meiltä puuttuu täsmällinen tieto siitä, miten julkinen tuotanto tai muut julkiset interventiot ovat vaikuttaneet. Ilmeistä on, että tarjonta lisää kysyntää, mutta emme tiedä kenen kysyntää."

Tasa-arvon horjuminen

Tasa-arvon horjuminen näkyy kipeimmin harrastusmaksujen kasvamisena. Sitä toki voidaan perustella sillä, että kansalaisten tulee ottaa entistä suurempi vastuu liikuntaharrastuksestaan. Toimikunnan mielestä tämä on etenkin lasten ja nuorten kohdalla kohtuuton olettamus.

"Takavuosina liikunnalla oli oikeasti mahdollisuus saada "lapset pois kaduilta". Nykyään korkeat osallistumismaksut saattavat jouduttaa lasten ja nuorten syrjäytymistä, kun kaikilla aikuisilla ei ole varaa kustantaa lapsilleen tavallisiakaan liikuntaharrastuksia. Toimikunta ei tässä vaiheessa ole syyllistänyt sen enempää kuntia, valtiota kuin järjestöjäkään, mutta huolestuttava kehityssuunta on saatava katkaistuksi. Liikunnan imago ei kestä lasten ja nuorten eriarvoista kohtelua."

Turvallisin ratkaisu tasa-arvon tiellä olisi, että julkinen tuki kohdistuisi hankkeisiin ja toimintaan, jotka ovat mahdollisimman laajan väestönosan saavutettavissa. Tähän suuntaan onkin menty viimeisimmän vuosikymmenen aikana mm. lähiliikuntapaikkoja lisäämällä.

"Nyt meidän on pohdittava, tulisiko rajausta tehdä nykyistäkin pontevammin. Varsinkin kriisejä pursuavalta kuntatasolta on viestitetty, että liikuntarahan entistä tarkempaan kohdentamiseen on pakko siirtyä, samalla kun osa liikuntatehtävistä on syytä siirtää kuntien yhdessä hoidettavaksi", Lintilä sanoo.

"Vaikka haluamme parantaa liikunnan edellytyksiä, meidän on tunnustettava myös realiteetit: liikunta ei ole syntymän ja kuoleman veroinen asia kunnissa. Toimikunta ei halua tehdä esityksiä, joilla ei ole tästä maailmasta olevaa ponnistuspohjaa."

Oikeudenmukaisuuden mittariksi soveltuu myös se, että julkiset liikuntapanokset suunnataan sinne, minne kansalaiset ne haluavat. Kansalaisten ilmaisemat liikuntatavoitteet painottuvat lasten ja nuorten liikuntaan sekä terveysliikuntaan, johon sisältyy myös erityisliikunta. Vaikka kilpa- ja huippu-urheilukokemukset ovat tärkeitä, ne eivät pärjää vertailutilanteessa lasten ja nuorten liikunnalle tai terveysliikunnalle.

Tuloksena yhteisö 

Samalla kun julkinen hallinto paikantaa itseään ja pohtii resurssejaan, se joutuu väkisin miettimään myös muiden toimijoiden roolia. "Se ei kuitenkaan tarkoita muiden toimijoiden määräilyä. Järjestöillä on edelleen kysyntää ja kysyntä tulee arvioiden mukaan entisestään lisääntymään. Eri asia sitten on, mitkä järjestöt menestyvät ja mitkä eivät. Se on järjestöjen omista valinnoista kiinni."

Julkinen valta yrittää rakentaa edellytyksiä liikunnalle, mutta se on huono innostamaan kansalaisia. Tässä järjestöt ovat olleet ylivoimaisia.
"Nyt niillä näyttäisi kuitenkin olevan kilpailijoita. Liikuntayritykset ovat herkästi aistineet menestyksen mahdollisuudet liikuntamarkkinoilla. Jos ajattelisimme pelkästään kansantalouden näkökulmasta, niin voittoa tavoitteleva liikuntapalvelutuotanto saattaisi olla tärkeämpää kuin voittoa tavoittelematon."

"Mutta kansalaistoiminnalla on valtteja, joita ei saa rahalla. Markkinat eivät kykene tuottamaan sellaisia yhteiskunnan kannalta suotuisia vaikutuksia, joita järjestöt synnyttävät. Näitä ovat nykytermein ilmaistuna osallistuminen, osallisuus ja yhteisöllisyys. Toimikunnan näkökulmasta näistä arvoista kannattaa pitää kiinni, sikäli kuin tavoitteena on julkisen tuen perusteleminen."

"Järjestöt ovat perinteisesti olleet myös kansalaisten intressien ja tarpeiden parhaita tulkkeja. Niillä on ollut herkempi nenä tulevaisuuden trendien haistelussa kuin hallinnolla. Järjestöjen arvo on näkynyt myös julkisen hallinnon herättämisessä. Kaiken kaikkiaan järjestöissä ja seuroissa toteutetaan sitä kansalaisyhteiskunnan ideaa, jota Suomessa halutaan yksimielisesti vaalia. Myös toimikunta on halukas turvaamaan ja lisäämään järjestöjen ja hallinnon vuorovaikutusta."

Suoraa seuratukea 

Liikunnan järjestöväen päällimmäinen odotus toimikunnan suuntaan on ollut suoran seuratuen aikaansaaminen. "Toimikunnassa tähän on periaatteessa suhtauduttu myötämielisesti – etenkin siinä tapauksessa, että sen avulla tuetaan ammattiosaamista seuroissa. Työelämälähtöisen koulutuksen lisääminen on katsottu parhaaksi keinoksi pärjätä muuttuvassa liikuntakulttuurissa. Samalla tavoitteena on ollut saada suurimpiin seuroihin lisää kokopäivätoimisia henkilöitä hoitamaan hallintoa. Pienemmissä seuroissa ratkaisu voisi löytyä seurojen yhteisestä managerista tai vastaavasta. Näin talkooväki voitaisiin vapauttaa erityisosaamista vaativista tehtävistä, jolloin vapaaehtoisten rekrytointi helpottuisi."

"Näin siis periaatteessa. Toistaiseksi meillä ei ole selkeää näkemystä, miten seuratuki tulisi käytännössä hoitaa. Mistä starttirahat ja kuka ne jakaa? Mikäli tuet jaetaan kuntien kautta, on pelätty, että kuntatuet vähenevät vastaavalla summalla. Toimivammaksi tavaksi on esitetty tuen jakamista kehittämis- ja kannustinrahana järjestöjen kautta."

"Koska seuratukiasia on vielä niin sanotusti vaiheessa, toivon että saisimme teiltä hyviä esityksiä asian ratkaisemiseksi."

Toimikunnan väliraportti on luettavissa opetusministeriön sivuilta.

Toimikunta keskustelee marras-joulukuussa liikuntajärjestöjen kanssa eri yhteyksissä toimikunnan esitysluonnoksista.  

Lisätietoa: toimikunnan pääsihteeri Teijo Pyykkönen, opetusministeriö, puh. (09) 160 77073, teijo.pyykkonen@minedu.fi

SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 13/07, www.slu.fi