SLU-yhteisö

Liikunnan ja Urheilun Maailman 14/00 tietokilpailu

Lue lisää

European Women and Sport konferenssi oli menestys

"Kesäkuun alun EWS 2000 konferenssi Women, Sport and Culture - How to change sports culture? Helsingissä onnistui erittäin hyvin. Olemme saaneet todella paljon positiivista palautetta ja kiitosta osanottajilta niin ohjelmasta, sisällöistä, puhujista, keskusteluista kuin oheisohjelmistakin. Erityisesti ilahduttaa, että monien miesosanottajien mielestä oli helppo olla mukana naisvaltaisessa porukassa. Jälkitunnelmat ovat hienot ja tuntuu, ettei kova työ ole mennyt hukkaan. Saamamme runsas ja positiivinen julkisuus toivottavasti myös auttaa osaltaan edistämään liikuntakulttuurin tasa-arvoa", kertoo SLU:n tasa-arvotyön projektipäällikkö Pirjo Puskala.

Lue lisää

Lindén nostanut lahjoitusrahan verottomuuden esille kesän aikana

Kulttuuriministeri Suvi Lindén on nostanut lahjoitusrahan verottomuuden esille kesän aikana. Asia on liikuntakulttuurin kannalta kiinnostava useammasta näkökulmasta. Periaatteelliselta kannalta ei voi olla oikein, että osaa kulttuuripolitiikan alueella toimivista yhteisöistä kohdellaan verotuksessa muita huonommin. Yritykset eivät voi ilman veroseuraamuksia tehdä lahjoituksia esimerkiksi valtakunnallisille liikunta- tai nuorisojärjestöille. "Halukkuus lahjoituksiin kasvaisi varmasti, jos lahjoitusosaa ei verotettaisi", yhteyspäällikkö Kerstin Ekman SLU:sta sanoo.

Lue lisää

Sosiaalisuus ja joukkuehenki keskeisiä naisjalkapalloilussa

"Keskeisimpiä syitä naisjalkapalloilijoiden varhaiselle uran loppumiselle ovat usein oman joukkueen hajoamiseen liittyvät tekijät sekä yleisesti motivaation ja kiinnostuksen katoaminen muiden elämänalueiden ja intressien noustessa tilalle. Sosiaalisuus ja joukkuehenki ovat keskeisiä naisjalkapalloilussa", sanoo naisjalkapalloilijoiden drop out -ilmiötä pro gradussaan tutkinut Sirkku Virtanen.

Lue lisää

Uudet liikunnan vapaaehtoiset aloittivat työnsä Afrikassa

Heinäkuun alussa seitsemän suomalaista vapaaehtoista lähti urheilun kehitysyhteistyöhön kohti Etelä-Afrikkaa. Ennen vapaaehtoistyön aloittamista nuoret osallistuivat parin viikon mittaiseen koulutukseen Etelä-Afrikassa. Koulutuksessa vapaaehtoisia perehdytetään paikalliseen kulttuuriin, kieleen sekä koulumaailmaan ja heille opetetaan muun muassa uusia urheilulajeja, joita Etelä-Afrikan kouluissa opetetaan.

Lue lisää

KKI-ohjelma julkaisee Verkkokipinöitä

Kunnossa Kaiken Ikää -ohjelma on ryhtynyt julkaisemaan VerkkoKipinät-verkkolehteä osoitteessa http://www.kki.likes.fi. Julkaisun tarkoituksena on levittää tietoa ja kokemuksia terveysliikunnasta.

Lue lisää

Ahvenanmaa pohjoismaisen Felleskokouksen jäseneksi - Seuraava Felleskokous 2001 Ahvenanmaalla

Ahvenanmaan keskusurheilujärjestö (Ålands Idrottsförbund, ÅIF) hyväksyttiin yksimielisesti Felleskokouksessa Illulissatissa 16.-18. kesäkuuta pohjoismaisten urheilun keskusjärjestöjen ja olympiakomiteoiden Felleskokouksen uudeksi tarkkailijajäseneksi.

Lue lisää

SVoLi:n Radiojumpat arkipäivisin Radio Suomessa

Suomen Voimistelu- ja Liikuntaseurat SVoLi jumppauttaa Radio Suomen kuuntelijoita joka arkipäivä 14. elokuuta alkaen ainakin ensi kesään asti. Radio Suomi lähettää kolmen minuutin mittaisen Radiojumpan klo 14.50-14.55 välisenä aikana "Tänään iltapäivällä"-ohjelman yhteydessä.

Lue lisää

Golfkentät vihertyvät

Golfilla on ollut heikko ympäristöimago muun muassa kenttien lannoituksen sekä rikkakasvien ja kasvitautien torjunta-aineiden käytön vuoksi. Suomen Golfliitto alkoi ohjata toimintaa vihreämmille urille laatimalla kattavan ympäristöohjelman jo vuonna 1995. Uusimpana edistysaskeleena on keväällä 2000 valmistunut golfkenttien ympäristöjärjestelmämalli.

Lue lisää

Urheiluseuraan työllistynyt on oikea tyyppi oikeassa paikassa

"Urheiluseuraan työllistyvän tyypin määrittelyssä on kysymys oikeasta ihmisestä oikeassa paikassa. Kun urheiluseura laajentaa työllistämisnäkökulmaansa urheilulajinsa ulkopuolelle, se voi havaita seurassaan paljon tekemätöntä työtä, jota jonkun pitäisi tehdä. Työllistetty voi siis olla entinen ompelija, merkonomi, lähetti tai kosmetologi, kun vain työllistetyn omat voimavarat ja resurssit osataan tulkita oikein", summaa Piia Kokko Hämeenlinnassa 50 seurasta tekemänsä tutkimuksen tuloksia.

Lue lisää

"Kiitos teille urheiluväki" - SLU laski seppeleen sankarihaudoille

Minulla ei ole enempää sanoja, mutta haluamme kiittää teitä muistamisesta", sanoi 91-vuotiaan Bertel Höckertin vaimo miehensä vierellä seppeleenlaskutilaisuudessa 21.7.2000. Bertel Höckert haavoittui pahoin Talvisodassa; hänen molemmat veljensä kuolivat. Toinen veljistä oli olympiavoittaja Gunnar Höckert. Talvisodassa kaatuneiden urheilijain muistokilpailuista oli kulunut 60 vuotta.

Lue lisää

Ekovinkki 9: Turvallista rullailua

Elokuukin on vielä loistavaa aikaa rullaluistelulle. Ennen kadulle syöksymistä pitäisi kuitenkin muistaa tarkistaa varusteiden kunto. Rullaluistelussa välineistä huolehtiminen on ennen kaikkea turvallisuuskysymys.

Lue lisää

EU:n uusi nuoriso-ohjelma

Euroopan unioni on käynnistänyt uuden nuoriso-ohjelman, jonka tarkoituksena antaa nuorille mahdollisuuksia osallistua kansainväliseen Euroopan alueella tapahtuvaan urheilutoimintaan aiempaa laajemmin.

Lue lisää