SVoLi:n Radiojumpat arkipäivisin Radio Suomessa

Suomen Voimistelu- ja Liikuntaseurat SVoLi jumppauttaa Radio Suomen kuuntelijoita joka arkipäivä 14. elokuuta alkaen ainakin ensi kesään asti. Radio Suomi lähettää kolmen minuutin mittaisen Radiojumpan klo 14.50-14.55 välisenä aikana "Tänään iltapäivällä"-ohjelman yhteydessä.

Jokaisella päivällä on oma teemansa: maanantaina niska-hartia, tiistaina hiirikäsi, keskiviikkona lihaskunto, torstaina koko vartalon taukojumppa ja perjantaina venyttely. Olen kesän aikana tehnyt jokaisesta teemasta kuusi erilaista ohjelmaa, joten erilaisia jumppia on 30", toteaa projektivastaava, liikunnanohjaaja ja lastentarhanopettaja, Siru Salonen SVoLi:sta. "Radio Ainossa työskentelevä Tomi Malmi on säveltänyt jokaiseen teemaan oman musiikin."

Radiojumpan tarkoituksena on edistää terveyttä ja hyvinvointia sekä ylläpitää työ- ja toimintakykyä. "Jumppaaminen onnistuu niin kotona, työpaikalla kuin kesämökilläkin, koska jumpat eivät vaadi apuvälineitä. Joissakin ohjelmissa jumppaajaa neuvotaan ottamaan tukea tai käyttämään apunaan pöytää, tuolia tai seinää", Siru Salonen kertoo.

Radio Suomen "Tänään iltapäivällä"-ohjelmalla on säännöllisesti noin 500 000 kuuntelijaa ympäri Suomen. Kunnossa Kaiken Ikää -ohjelma on tukenut Radiojumppaa 50 000 markalla.

Lisätiedot: Siru Salonen, projektivastaava, Suomen Voimistelu- ja Liikuntaseurat SVoLi, (09) 5490 3332, siru.salonen@svoli.slu.fi

SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 14/00, http://www.slu.fi


« Takaisin