Pääkirjoitus

Liikunta tarvitsee seuroja ja järjestöjä

Liikuntajärjestöjen edustajat kohtaavat silloin tällöin ennakkoluuloja, joiden mukaan järjestäytynyttä liikuntaa ei oikeastaan välttämättä tarvittaisikaan – kuka tahansahan voi lähteä kävelylle tai lenkille milloin vain. Toki voikin. Yhä useampi kuitenkin liikkuu terveytensä kannalta riittämättömästi. Ilman järjestöjen ja seurojen edustamaa vapaaehtoistyötä ja jatkuvuutta etenkin lasten ja nuorten liikuntaharrastus kuihtuu.

Lue lisää

Urheiluseurat ja –järjestöt tärkeä aikuistenkin liikuttaja

Urheiluseurojen ja liikuntajärjestöjen järjestämään liikuntaan osallistuu noin 16 prosenttia liikuntaa harrastavista suomalaisista aikuisista.

Lue lisää

Homén: Liikunnan harrastamisen kustannukset nousevat

”Kun kustannukset kasvavat ja julkinen tuki vähenee, yhä useampi liikuntapalvelu tulee maksulliseksi. Se vaikeuttaa lapsiperheiden tasa-arvoisia mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa”, liikuntajärjestöjen järjestöpäivillä Jyväskylässä tiistaina puhunut SLU:n puheenjohtaja Carl-Olaf Homén sanoi.

Lue lisää