SLU:n hallitusehdokas: Kalevi Olin
|
Liikunnan ja Urheilun Maailma esittelee SLU:n hallitukseen ehdolla olevat henkilöt. Työväen Urheiluliiton (TUL) on esittänyt Kalevi Olinia SLU:n hallituksen jäseneksi työväen urheilujärjestöjen ehdokkaana. 1. Mikä on liikunnan ja urheilun kansalaistoiminnan edistämiseksi tärkein ratkaistava asia?Kyetä järjestämään taloudellisia voimavaroja (rahaa) osaavien valmentajien ja ohjaajien palkkaamiseksi urheiluseuroihin. 2. Mikä on SLU:n rooli liikuntajärjestöjen kentässä?Rooli on lähinnä maamme liikuntaelämän edunvalvonnan ja SLU-yhteisön jäseniä hyödyntävien palvelujen edistämisessä alan koulutustehtäviä unohtamatta. 3. Millaista osaamista tuot SLU:n hallitukseen, jos sinut valitaan?Alan kansallista ja kansainvälistä kokemusta, yhteistyövalmiutta ja varsin laajan yhteiskunnallisen vaikuttajaverkostoni. 4. Miten SLU:n tulisi kehittyä?Ei vanhakantaiseksi keskusjärjestöksi, vaan moderniksi ja dynaamiseksi edunvalvonnan ja alan kehittyvien palvelujen yhteisöksi, jolla jälkimmäisellä kehityspolulla SLU jo nyt on. 5. Miten julkisen sektorin tukea liikunnalle olisi mielestäsi painotettava?Nykyinen painotus on melko kohdallaan. Siksi kyse ei ole niinkään nykyresurssien "painottamisesta", vaan siitä, mistä alalle löydetään uusia taloudellisia voimavaroja. 6. Taustayhteisö:Suomen Työväen Urheiluliito TUL ry. 7. Kotipaikka:Jyväskylä 8. Ammatti, koulutus ja työnantaja:Kansanedustaja, liikuntatieteiden tohtori, eduskunta 9. Liikunnan ja urheilun luottamustoimet:SLU:n varapuheenjohtaja, TUL:n puheenjohtaja, Kansainvälisen Työväen Urheiluliiton puheenjohtaja 10. Muut luottamustoimet:Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan varapuheenjohtaja, ulkoasiainvaliokunnan jäsen, Tutkijoiden ja kansanedustajien seuran (TUTKAS) puheenjohtaja, Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen (KIHU) hallituksen jäsen 11. Harrastukset:Kirjoittaminen ja kirjallisuus, musiikki, tennis ja golf 12. Yhteystiedot:puh. 050 511 3157, kalevi.olin@eduskunta.fi 13. Omat vapaat kommentit:Yhteistyö luo luottamusta liikunnassa ja urheilussa. |
