Kuntalaiset aikaisempaa tyytymättömämpiä liikuntatiloihin
|
Kuntien asukkaat ovat edelleen suhteellisen tyytyväisiä kuntapalveluiden laatuun. Tyytymättömyys on kuitenkin kasvanut mm. kunnan tarjoamiin urheilu- ja pelikenttiin ja sisäliikuntatiloihin, selviää Efeko Oy:n Kuntaliitolle tekemässä Kaupunki ja kuntapalvelut -tutkimuksesta. Kuntalaisten tyytyväisyyttä kuntapalveluihin ja hallintoon kartoittavasta Kaupunki ja kuntapalvelut 2005 -tutkimuksesta selviää, että asukkaat ovat suhteellisen tyytyväisiä kuntien tarjoamiin palveluihin. Erityisen tyytyväisiä kuntalaiset ovat kirjastopalveluihin, juomaveden laatuun ja asuinalueiden turvallisuuteen. Tyytymättömyyttä taas aiheutti kunnan talousasioiden hoito ja kuntalaisten vaikuttamisen mahdollisuudet. Valkeakoskelle kiitosta liikuntapalveluistaKun asukkaiden tyytyväisyyttä liikuntapalveluihin tarkastellaan kunnittain, erityisesti valkeakoskelaiset olivat tyytyväisiä kuntansa tarjoamiin liikuntapalveluihin. Valkeakoski sijoittuikin kaikkien eri liikuntapalveluiden osalta kolmen tyytyväisimmän kunnan joukkoon. Liikkumista edistävissä palveluissa parantamistaLiikkumista edistävinä palveluina kunnissa voidaan pitää myös lasten leikkipaikkoja, joita hyvin hoidettuina piti vain 40 prosenttia kuntalaisista (Anjalankoski 29 % - Kankaanpää 58 %). Hyvin suunnitellut lasten leikkipaikat edistävät lasten liikkumista huomattavasti. Kuntien tulisikin kiinnittää huomiota, kuinka leikkipaikat on suunniteltu ja kuinka kuntalaisten tyytyväisyyttä tähän palveluun voisi nostaa. Käyttäjät tyytyväisiä palveluihinKaupunki ja kuntapalvelut 2005 -tutkimuksessa selvitettiin myös, kuinka paljon kuntalaiset olivat itse käyttäneet kunnan tarjoamia palveluita edellisen vuoden aikana. Tuloksista ilmeni, että palveluita käyttäneiden arvosanat palveluista olivat muita kuntalaisia myönteisempiä. |
