Vuoden 2006 Liikunta on yhteinen kieli -pääpalkinto Vantaalle Eteri Sarrelle
|
SLU palkitsi vantaalaisen liikunnanohjaajan Eteri Sarren Liikunta on yhteinen kieli –pääpalkinnolla monivuotisesta työstä maahanmuuttajaliikunnan hyväksi lasten, nuorten, naisten ja perheiden parissa. Tunnustuspalkinnot myönnettiin Porin Interseuralle, Ahmad Ashtianille Jyväskylästä, Harri Hollille Tampereelta ja Eeva Hämäläiselle Vaasasta. Palkinnot jaettiin Hyvä Seura päivien Wihuri Gaalassa 6.10. Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä. SLU:n monikulttuurisuustyön tavoitteena on edistää hyviä etnisiä suhteita ja vähentää rasismia liikunnan keinoin, luoda yhteistyötä maahanmuuttajien ja pääväestön välille sekä edistää maahanmuuttajien osallistumista liikuntatoimintaan. SLU on edistänyt monikulttuurista liikuntaa 10 vuotta tukemalla hankkeita, viestimällä ja kouluttamalla monikulttuurisuusasioista sekä vaikuttamalla päättäjiin. Vuonna 2006 tukea myönnettiin yhteensä 16 eri paikalliselle ja alueelliselle hankkeelle. Pääpalkinto: Eteri Sarre: pitkäjänteinen ja monipuolinen liikuttajaLiikunnanohjaaja Eteri Sarre on liikuttanut maahanmuuttajia ja suomalaisia jo 10 vuoden ajan pääsääntöisesti Itä-Vantaalla. Eteri Sarre on todellinen liikunnan moniottelija: entinen soutuammattilainen on opastanut ihmisiä vesijumppaan, salibandyyn, jalkapalloon ja sauvakävelyyn eri urheiluseuroissa. Eteri Sarre on käyttänyt liikuntaa kotouttamisen keinona ja saanut kantaväestön ja maahanmuuttajat liikkumaan yhdessä. Omalla esimerkillään hän on innostanut etenkin maahanmuuttaja naisia ja tyttöjä. Eteri Sarren työ on palkittu myös Uudenmaan TE-keskuksen Kotomaa-Uusimaa tunnustuksella. 1. tunnustuspalkinto: Porin Interseura ry: monialainen, monikulttuurinen yhdistysPorin Interseura ry on jo seitsemän vuoden ajan vapaaehtoisvoimin edesauttanut eri kulttuurien kanssakäymistä ja maahanmuuttajien kotoutumista Porissa. Yhdistyksen toiminta on monipuolista monikulttuurisuuskasvatuksesta kulttuuritapahtumiin, illan-viettoihin ja liikuntaan. Tunnustuspalkinto: Ahmad Ashtiani: valmentaja ja yhdistysaktiiviAhmad Ashtiani on toiminut aktiivisesti Kuokkalan Tähti ry:ssä puheenjohtajana ja valmentanut painijoita. Maahanmuuttajia ja kantaväestöä hän on kohdannut Kuokkalan Tähden painitreeneissä jo lähes 15 vuoden ajan. Viime vuosina Ahmad Ashtiani on ollut mukana käynnistämässä lentopallokerhoa maahanmuuttajatytöille. Ahmad Ashtiani on aktiivinen myös kunnallispolitiikassa ja on Jyväskylän liikuntalautakunnan varajäsen. Omalla toiminnallaan Ahmad Ashtiani on tehnyt maahanmuuttajien asiaa tunnetuksi kaupunginhallinnossa ja edesauttanut ennakkoluulojen vähenemistä. Tunnustuspalkinto: Harri Holli: futiksen ja rasismin vastaisen työn puolestapuhujaTamperelaisen jalkapallon voimahahmo Harri Holli on tehnyt ennakkoluulotonta jalkapallotyötä maahanmuuttajien parissa vuodesta 2002. Hollin kautta työ on tavoittanut sekä Tampere Unitedin että Ilveksen. TamU:n markkinointijohtajana Holli johdatti seuran mukaan Punainen kortti rasismille kampanjaan, jossa otetaan symbolisesti kantaa rasismia vastaan. Myös Ilveksen naisten joukkue on näyttänyt rasismille punaista korttia ja Hollinehdotuksesta yksi naisten SM-kierros julistettiin "punainen kortti rasismia" ottelutapahtumiksi tällä kaudella. Hän on myös antanut äänensä ja kuvansa käyttöön Suomen Monikulttuurisen liikuntaliiton julkaisemaan videonauhaan syrjinnän vastustamisen ja suvaitsevaisuuden puolesta. Harri Holli on löytänyt yhteistyökumppaneita myös urheilun ulkopuolelta. Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus on jakanut vapaalippuja TamU:n otteluihin kaudesta 2002 alkaen. Pirkanmaan rasismin vastaisen työn tuki on osaltaan ollut innostamassa nuoria ja maahanmuuttajia liikuntaan, joko katsojina, liikkujina tai ohjaajina. Harri Hollin henkilökohtainen esimerkki on innostanut muita tamperelaisia urheiluseuroja rasismin vastaiseen työhön, minkä seurauksena Tampereen rasismin vastainen liikuntakesä on järjestetty jo kaksi kertaa eri toimijoiden yhteistyönä. Tunnustuspalkinto: Eeva Hämäläinen: pitkän linjan ohjaaja sai uutta kipinää maahanmuuttajaryhmästäVaasalainen Eeva Hämäläinen otti vastaan uuden haasteen alkaessaan ohjata maahanmuuttajanaisten liikuntaryhmää. Ryhmässä oli musliminaisia Syyriasta, Afganistanista ja Makedoniasta. Liikunta ja etenkin vesiliikunta olivat ryhmäläisille uusi kokemus. Lisätietoja: Suomen Liikunta ja Urheilu ry: Kaisa Pyhälä, (040) 537 1854, kaisa.pyhala@slu.fi. |

