Valtion liikuntaneuvostolle uusi kokoonpano
Heinäkuun alussa nimitettiin seuraavaksi nelivuotiskaudeksi uusi valtion liikuntaneuvosto, jonka tehtävänä on olla opetusministeriön alainen asiantuntijaelin liikunnan ja urheilun sektorilla.
Lue lisääHeinäkuun alussa nimitettiin seuraavaksi nelivuotiskaudeksi uusi valtion liikuntaneuvosto, jonka tehtävänä on olla opetusministeriön alainen asiantuntijaelin liikunnan ja urheilun sektorilla.
Lue lisääVastavalittu valtion liikuntaneuvoston puheenjohtaja, kansanedustaja Matti Saarinen on entinen liikunnanohjaaja ja tällä hetkellä eduskunnan ykkönen tenniksessä. Ajattelultaan Saarinen edustaa vapaata järjenkäyttöä mieluummin kuin pykälien kautta tapahtuvaa asioiden puntarointia.
Lue lisääKansanterveyslaitoksen Lama ja terveys -tutkimuksen mukaan vapaa-ajan liikunta on lisääntynyt 90-luvulla. Paljon vapaa-ajallaan liikkuvien osuus on lisääntynyt kaikissa ikä-, koulutus- ja työtilanneryhmissä - poikkeuksen tekevät 22 - 34-vuotiaat, joiden joukossa paljon liikkuvien osuus on hieman laskenut. Laman vaikutukset liikuntaan näyttävät muutenkin riippuvan iästä.
Lue lisääSuomi on täynnä jatko- ja täydennyskoulutusta. Valintaa helpottaa nyt SLU:n julkaisema liikunta- ja urheilujärjestöjen kurssitarjotin. Se on koottu henkilöstön toiveiden perusteella. Tutustu ja valitse omasi yli 60 kurssin joukosta.
Lue lisääUSA:n ja Kiinan Naisten jalkapallon MM-loppuottelua seurasi China Dailyn mukaan noin 100 miljoonaa kiinalaista televisionkatsojaa Kiinan aikaa aamuneljältä. Viisikymppinen beijingiläinen mieskatsoja kertoo syyn: "Naiset pelaavat nautittavaa joukkuepeliä. Pelaajat keskittyvät urheiluun, ei rahaan."
Lue lisää