Lindén: Liikuntapaikkojen rakentamisavustukset ovat myös osa liikuntajärjestöjen valtionavustamisen
"Liikuntapaikkojen rakentamisavustukset ovat myös osa liikuntajärjestöjen valtionavustamisen kokonaisuutta, sillä ne palvelevat yhtälailla lajiliittojenkin toimintatarpeita. Tässä mielessä keskeinen rakentamista laajempikin kysymys on pohtia mikä merkitys ammattilaistuvalla monasti jo ammatiksi muuttuneella huippu-urheilulla on valtion tukipolitiikassa. Asiasta on tuntunut olevan huolissaan myös Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n puheenjohtaja Carl-Olaf Homén, joka väitti valtion budjettiesityksen tukevan businessurheilua. Huolen taustalla lienee ollut määrärahojen lasku budjettimomentin "Lasten ja nuorten liikuntaohjelma" kohdalla", sanoi kulttuuriministeri Suvi Lindén Suomen liikuntapaikat -teoksen luovutustilaisuudessa Suomen Urheilumuseolla 22.8.2000. Kulttuuriministeri Suvi Lindénin puhe kokonaisuudessaan: "Haluan heti alkuun kiittää teoksen toimituskuntaa ja niitä tahoja, jotka ovat osallistuneet teoksen valmisteluun. Tässä yhteydessä kiitokset tulee laajentaa koskemaan myös kuntia ja muita liikuntapaikkojen rakennuttajia, joiden saavutuksia kirja sivuillaan esittelee." "Ainakin ensi vaikutelma teoksesta on hyvin myönteinen." "On tietysti syytä myös korostaa, että kysymyksessä on valikoitu ja määrällisesti rajattu otos suomalaisen liikuntapaikkarakentamisen arkkitehtuurista ja teknisistä rakentamisratkaisuista. Suomen 28 000 rakennetun liikuntapaikan kokonaiskuva on tietysti paljon muuta kuin laitosrakentamista, johon tämä kirja on luonnollisesti keskittynyt." "Valtion liikuntapaikkarakentamisen avustushistoria alkaa 1930-luvulta. Kuntien panos liikuntapaikkarakentamisessa on tietysti avainasemassa. Kahden viimeisen vuosikymmenen aikana opetusministeriö on avustanut yli 2700 liikuntapaikkaa noin 1,3 miljardilla markalla. Pääosa avustuksista kohdistuu laajojen väestöryhmien käyttöön soveltuvien tilojen - kuten uimahallien ja liikuntasalien - rakentamiseen." "Liikuntapaikkojen rakentamisavustukset ovat myös osa liikuntajärjestöjen valtionavustamisen kokonaisuutta, sillä ne palvelevat yhtälailla lajiliittojenkin toimintatarpeita. Tässä mielessä keskeinen rakentamista laajempikin kysymys on pohtia mikä merkitys ammattilaistuvalla monasti jo ammatiksi muuttuneella huippu-urheilulla on valtion tukipolitiikassa. Asiasta on tuntunut olevan huolissaan myös Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n puheenjohtaja Carl-Olaf Homén, joka väitti valtion budjettiesityksen tukevan businessurheilua. Huolen taustalla lienee ollut määrärahojen lasku budjettimomentin "Lasten ja nuorten liikuntaohjelma" kohdalla." "Asia on sinänsä totta mutta liikuntabudjetin kokonaisuudessa enää ei, sillä määräraha on kasvanut liikunnan kansalaistoiminnan määrärahoissa. Kun tällä kansalaistoiminnan määrärahalla avustetaan liikuntajärjestöjä, siinä otetaan tällöin huomioon liikuntajärjestöjen kanssa yhteisesti sovittujen tuloskriteerien perusteella vaikuttavimpana osatekijänä lasten ja nuorten osuus. Huolestuneempi Suomen Liikunta ja Urheilun puheenjohtaja voisi olla siitä, miksi mainittua lasten ja nuorten liikuntaohjelmaa toteutettaessa liikuntajärjestöjen ja -seurojen aktiivisuus on suhteellisen vähäinen verrattaessa vaikkapa liikunnan ulkopuolisiin kansalaisjärjestöihin." "Maamme liikuntapaikkavarustuksen arvoksi on arvioitu yli 50 miljardia markkaa. Voidaan puhua merkittävästä kansallisesta omaisuudesta, jonka vaalimisen tulee olla vastuullista." "Liikuntapaikkarakentaminen vaatii erityisosaamista. Osaaminen kehittyy ehkä luontevimmin niillä alueilla, joilla pyörivät suuret volyymit. Väkiluvultaan pienessä maassamme, jossa on paljon pieniä kuntia, liikuntapaikkarakentamisen volyymit kuntaa kohti ovat useimmiten niin pieniä, että kunta joutuu turvautumaan rakentamisessa ulkopuoliseen asiantuntija-apuun. Tarvitaan osaajia ja oppaita. Niinpä onkin pidetty tarpeellisena, että liikuntapaikkarakentamiseen varatusta määrärahasta osa osoitetaan liikuntapaikkarakentamisen rakennustekniseen ja taloudelliseen kehittämiseen." "Arvostamme opetusministeriössä yhteistyötä rakennustietosäätiön kanssa pyrittäessä saattaamaan tietoa liikuntapaikkarakentamisesta mahdollisimman usean ulottuville." "Toivottavasti tämä uusi teos inspiroi myös uusiin avauksiin liikuntapaikkarakentamisen kehittämisessä. Ilahduin havaitessani kirjan sivuilla esimerkkejä puurakentamisen kohteista. Puurakentamisen edistäminenhän on ollut hallituksenkin ohjelmissa ja ainakin tuntuisi luontuvan suomalaisen liikuntapaikkarakentamisen yhdeksi kehittämisen haasteeksi.." "Kiitosten ohella esitän vielä toiveen myös siitä, että kirja haastaisi meidät entistä valppaampaan työhön käyttäjäystävällisten, toteutukseltaan tarkoitustenmukaisten ja ympäristön vaatimuksen huomioonottavan liikuntapaikkarakentamisen edelleen kehittämiseksi." Lähde: http://www.minedu.fi/opm/ministerio/organisaatio/puhe_linden22082000_1.html SLU:n aikaisemmat tiedotteet budjettiesityksestä: http://www.slu.fi/verkkolehti.200014.pääkirjoitus.892 http://www.slu.fi/verkkolehti.200014.uutinen.891 SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 15/00, OPM:n tiedote, http://www.slu.fi |