Urheilun etiikka ja laki ovat eri asioita

Ammattiurheilun ja aatteellisen toiminnan perustassa on olennaisia eroja. Tietty osa ammattiurheilusta toteutuu bisneksenä - tavoitteena taloudellisen voiton maksimointi. Urheilun murroksessa perinteiset arvot, kaupallisuus ja media kohtaavat ryskyen. On urheilun kohtalonkysymys, että vastaamme siihen, mikä ammattiurheilussa on oikein ja mikä väärin. Nyt tarvitaan keskustelua omantunnon kysymyksistä ja urheilun ydinasioista.

Urheilujärjestöt kitkevät tosissaan lieveilmiöitä. Ripeästi toiminut SLU:n eettinen toimikunta sorvasi viime joukon sääntömuutoksia eli eettisen sopimusketjun, joka yhtenäistää eri lajien käytännöt ja luo kaikille yhteiset pelisäännöt. Pesäpalloliito oli ensimmäinen liitto, joka teki sääntömuutokset.

SLU:n työsuhdetyöryhmästä korostetaan, että lajiliiton on rangaistuksia miettiessään perustettava päätöksensä voimassaoleviin kotimaisiin ja kansainvälisiin sääntöihin ja sopimuksiin. Urheilija tai toimihenkilö voi vaatia sääntöjen vastaisia päätöksiä kumottavaksi ja myös vahingonkorvauksia sillä perusteella, että hän ei voi harjoittaa ammattiaan. Henkilöä on siis mahdollista rangaista vain sellaisesta teosta, joka on ennen teon tapahtumista säädetty rangaistavaksi. Rangaistusten on tietenkin oltava linjassa Suomen lainsäädännön kanssa.

Kurinpitotoimien julkista keskustelua leimaa kaksi väärää mielikuvaa. Ensinnäkin se, että ammattiurheilijoita olisi runsaasti. Päätoimisia suomalaisia ammattiurheilijoita on noin 800 korkeintaan 3 prosentissa liikunta ja urheiluseuroja. Seuroista 97 prosenttia on pelkästään aatteellisia ja yleishyödyllisiä. Julkisuus helposti vetää ammattilaisleiman koko liikuntakentän ylle. Tätä tuskin kukaan tahtoo, mutta näin on käynyt.

Toinen väärä mielikuva on, että etiikka ja laki sitoisivat urheilijoita samalla tavalla. Laki sallii usein enemmän kuin urheilussa yleisesti hyväksytyt eettiset periaatteet. Nyt tarvitaan paljon keskustelua oikeasta ja väärästä urheilussa - ja sääntöjä on muutettava.

Eettisen toimikunnan ja työsuhderyhmän työ on osoittanut, että nykymuotoisen huippu-urheilun pitäminen ruodossa ei ole yksiselitteistä. Järjestöt tarvitsevat yhteiskunnan apua. SLU:n työsuhdetyöryhmän asiantuntijoiden mielestä ammattiurheilun kurinpito vaatii todella järeitä keinoja, ehkä jopa lakia ammattiurheilusta.

Eettinen työryhmä antaa SLU:n hallitukselle 31. elokuuta arvioitavaksi raportin siitä, miten eettiset suositukset ovat toteutuneet lajiliitoissa. Samanaikaisesti SLU:n hallitus saa käsiteltäväkseen myös työsuhdetyöryhmän väliraportin.

Työnantajavelvoitteet: http:www.slu.fi/tyonantaja

Urheilun pelisäännöistä: http//www.slu.fi/edunvalvonta.pelisäännöt

Kirjoittaja: Kyösti Vesterinen, puheenjohtaj, Suomen Liikunta ja Urheilu


« Takaisin