Liikunnan nuorisotyö ja terveysliikunta eivät ole saamassa lisätukea
Veikkauksen tuoton arvioidaan kasvavan 76 miljoonalla markalla vuonna 2000. Kuitenkin valtion talousarvioehdotuksen mukaan liikunnan todellinen määrärahalisäys on vain 3,3 miljoonaa markkaa. Näin siitä huolimatta, että hallitusohjelmassa on monta liikuntakulttuurin edistämistä koskevaa kohtaa, kuten lasten ja nuorten liikunnan ja terveysliikunnan edistäminen. Hallitusohjelman kohdat eivät valitettavasti ole johtaneet muutoksiin tai painotuksiin liikuntabudjetissa. Mm. liikunnallisiin iltapäivätoimintoihin ja seurojen lapsilähtöisen toiminnan tukemiseen esitetään muutaman sadan tuhannen markan lisäys, kun kokonaistarve on kymmenkertainen. Esitys ei myöskään anna mahdollisuutta laajentaa terveysliikunnan kenttää hallitusohjelman linjauksesta huolimatta. Valtakunnallisten liikuntajärjestöjen toiminta-avustukset ovat 90-luvulla reaalisesti laskeneet jopa 15 prosenttia. Valtion tuki on nyt alle kolmanneksen liikuntajärjestöjen käyttämistä varoista. Valtionapuun oikeuttavien liikuntajärjestöjen määrä on kuitenkin kasvanut. Järjestäytyneeseen liikuntaan osallistuvien henkilöiden määrä on myös kasvanut lamavuosista huolimatta. Liikunta on edelleen suurin lasten ja nuorten harrastusmuoto. Määrärahoissa kehitys ei silti näy. Valtion kanssa sovittu tulosperusteinen avustamispolitiikka edellyttää ainakin määrärahojen reaalikasvua. Kansalaisjärjestöjen tuen kasvu on ohjautunut viime vuosina yksinomaan erilaisiin projektihankkeisiin, jotka edellyttävät saajilta erityistoimenpiteitä. Näitä varoja, joita on esityksessä noin 20 Mmk, tulisi jatkossa sisällyttää varsinaisiin toiminta-avustuksiin. Esimerkiksi Suomen Voimistelu- ja Liikuntaseurat, SVoLi sekä salibandyliitto saavat tulosperusteiset korotukset laajasta ja kehittyneestä nuorisotoiminnasta - mutta jo yksistään niille kuuluva lisäys ylittäisi budjetissa esitetyn määrärahalisäyksen. Lisätietoja Projektipäälikkö Kerstin Ekman, SLU. 0400 - 502 027 SLU:n verkkosivuilta: liikuntapoliittiset tavoitteet: http://www.slu.fi/talous SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: Liikunnan ja Urheilun Maailma 16/99 http//www.slu.fi, Kerstin Ekman |