OPM: Veikkausvarojen kasvu tieteen ja kulttuurin hyväksi

Veikkausvarojen kertymäksi arvioidaan 2 270 milj. mk eli 76 milj. mk enemmän kuin kuluvan vuoden talousarviossa. Tieteen osuudeksi ehdotetaan 443,7 milj. mk, taiteen 1 253,5 milj. mk, liikunnan 456 milj. mk ja nuorisotyön osuudeksi 116,8 milj. mk.

Veikkausvarojen lisäyksestä tieteen tukemiseen käytetään noin 45 milj. mk, josta enin osa kohdennetaan Suomen Akatemian tutkimushankkeiden ja tutkimuksen rahoitukseen. Taiteen ja kulttuurin osalta lisäystä on 17 milj. mk. Liikuntatoimen ja nuorisotyön lisäys on yhteensä 14 milj. mk.

Taiteen, kulttuurin, liikuntatoimen ja nuorisotyön valtionrahoituksen määräksi esitetään yhteensä 2 307 milj. mk, josta 79 prosenttia myönnetään veikkausvaroista. Määrärahat kasvavat edellisvuodesta 158 milj. mk eli 16 prosenttia. Lisäys aiheutuu veikkausvarojen kasvun lisäksi lähinnä valtion kiinteistöhallinnon uudistuksesta. Suomen Kansallisteatterin peruskorjaus rahoitetaan valtion takaamalla pankkilainalla. Esitys sisältää yhteensä 30 milj. markan valtionavustuksen Helsingin vuoden 2000 kulttuurikaupunkihankkeelle; aiemmin sille on myönnetty 20 milj. mk.

Liikuntatoimen menoihin esitetään 461,2 milj. mk, jossa on lisäystä 3,3 milj. mk. Liikunnasta noin 99 prosenttia rahoitetaan veikkausvaroin. Nuorisotyöhön esitetään 121,6 milj. mk, jossa on vähennystä 7,7 milj. mk. Määrärahojen vähennys on tekninen, ja se johtuu nuorten työpajatoiminnan kehittämismäärärahojen siirtämisestä EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuuden momentille.

Lisätietoja:

Johtaja Harri Syväsalmi, opetusministeriö, puh. 09 – 1341 7272

Opetusministeriön osuus valtion budjettiesityksessä vuonna 2000: http://www.minedu.fi/tiy/budjettiesitys2000.htm

Koko talousarvioesitys on VM:n verkkosivulla: www.vn.fi/vm/budjetti/index.html

SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: Liikunnan ja Urheilun Maailma 16/99, http://www.slu.fi , opetusministeriön tiedote


« Takaisin