Liikunta kunnallisvaaleissa: Läheltä liikkeelle

SLU-yhteisö on valinnut syksyn kunnallisvaaleissa teemaksi: Läheltä Liikkeelle. Läheltä löytyvät liikuntapaikat edistävät merkittävästi kaikenikäisten suomalaisten liikuntaa.

"Erityisesti olemme huolissamme nuorten kunnosta, josta tutkimukset antavat koko ajan huolestuttavia tietoja. Koulujen liikuntatuntien määrää on valitettavasti osoittautunut vaikeaksi nostaa, joten on erityisen tärkeää saada pihat ja lähialueet aktivoimaan liikkumista", SLU:n puheenjohtaja Carl-Olaf Homén sanoi avatessaan SLU:n Läheltä Liikkelle kampanjan 13. syyskuuta.

SLU-yhteisön kunnallisvaalikampanjalla on tarkoitus tavoittaa kaikki kunnallisvaaliehdokkaat sekä lisätä yleistä tietoisuutta lähiliikuntapaikoista ja niiden merkityksestä kuntalaisille. Tähän työhön tarvitaan jokaisen asiasta kiinnostuneen puhetta ja esimerkkejä. Liikutus-sivuilta löytyy runsaasti tietoja ja materiaaleja. SLU-alueet kampanjoivat syys-lokakuussa maakuntiensa kunnallisvaaliehdokkaille Läheltä Liikkeelle -liikuntaolosuhteiden kehittämiseksi.

SLU:n elokuussa puolueille tekemän liikuntapoliittisen kyselyn mukaan puolueet ovat yksimielisesti sitä mieltä, että liikunnan painoarvoa yhdyskuntasuunnittelussa tulee nostaa.

SLU-alueet jalkauttavat Liikutusta

SLU-yhteisön Läheltä liikkeelle -kampanja on saanut aikaan vipinää alueilla. Jokaisella alueella on lähestytty kunnanvaltuustoihin pyrkiviä joko suoraan tai jakamalla kampanja-aineistoa puolueiden piiri- ja kunnallisjärjestöjen kautta. Seuratkin ovat olleet asiassa aktiivisia, ja esimerkiksi Lapissa aktiivit ovat lähteneet itsekin pyrkimään paikalliseen päätöksentekoon. Aluejohtaja Jarmo Suomäki - aktiivinen luottamushenkilö itsekin - kertoo nähneensä ehdokaslistoilla entistä enemmän urheilusta tuttuja nimiä.

"Seurat tuntuvat miettineen vaikuttamista ja pyrkivät nyt mukaan päättämään asioista sisältäpäin", Suomäki arvelee.

Monilla alueilla on valittu vaikutuskeinoksi joukkoviestintä, ja alueellinen media onkin liikuntaväelle tärkeä liittolainen. Suoria keskusteluyhteyksiä on pyritty avaamaan kaikkien liikuntarakentamisesta kiinnostuneiden kesken. Rakentamispäivien odotetaan avaavan uusia näkökulmia ja kiinnostusta pienempiinkin rakennushankkeisiin.

Vaikka kaikilla alueilla luottamus lähiliikunnan merkitykseen on luja, epäilyksiäkin esiintyy asioiden edistymisestä perinteisin keinoin. Hyvät tavoitteet kilpailevat vaalien alla monien muiden, kiistatta tärkeiden tavoitteiden kanssa. Lähiliikuntapaikkojen arvostus on yksi hyvä asia monien muiden paikallisten vaaliteemojen joukossa.

"Lähiliikuntapaikat sopivat erinomaisesti teemaksi juuri kunnallisvaaleihin. Liikuntamahdollisuudet koskevat kaikkia, oli sydäntä lähellä sitten lasten ja nuorten asiat tai varttuneempien", huomauttaa Erkki Hulkkonen Kainuun Liikunnasta.

Kiertohaastattelu alueilta kertoo, että jokaisella alueella nähdään tärkeäksi liikuntamahdollisuuksien avautuminen niin läheltä kotiovea kuin suinkin. Koulujen pihojen kehittäminen mainittiin moneen kertaan, ja varsin yleiseltä näyttää huoli lasten ja nuorten mahdollisuuksista löytää omakseen liikunnallinen elämäntapa.

Keskustelu kunnallisten liikuntapalvelujen hinnoittelusta ei ole uusi, mutta perheiden, lasten ja nuorten näkökulmasta se on ajankohtaistunut uudelleen.

Läheltä Liikkeelle - Ehdotukset:

1. Lähiliikuntapaikat. Kuntaan laaditaan lähiliikuntapaikkaohjelma, jolla varmistetaan, että jokaisella asuinalueella on riittävä määrä lähiliikuntapaikkoja.

2. Kevyen liikenteen väylät. Kevyen liikenteen väylät suunnitellaan ja rakennetaan siten, että ne palvelevat mahdollisimman hyvin arkiliikkumista ja ovat turvallisia. Erityisen tärkeitä ovat reitit kodeista päiväkoteihin, kouluihin ja työpaikoille.

3. Kotiympäristöt ja piha-alueet. Lapsiystävällinen, inhimillinen kaavoitus varmistaa asuinalueiden sopivuuden kaikille asukkaille. Kunnan kannattaa tukea ja vauhdittaa piha-alueiden ja kotiympäristöjen liikuntaedellytysten kunnostamiseen tähtäävää talkootoimintaa.

4. Luonto. Jokaisella asuinalueella tulisi olla lähipuisto ja -virkistysalue. Varataan riittävät resurssit näiden alueiden kunnossapitoon ja hoitoon. Luonnonmukaisten alueiden säilyminen tulee varmistaa jo kaavoitusvaiheessa.

5. Taksapolitiikka. Järjestetään edulliset tai maksuttomat liikuntatilat lasten ja nuorten käyttöön. Yleishyödyllinen seuratoiminta otetaan huomioon kuntien liikuntapaikkojen taksapolitiikassa ja liikuntakäyttöön liittyvissä ehdoissa.

6. Sisäliikuntatilat. Tuetaan sisäliikuntatilojen rakentamista erityisesti korjausrakentamisen kautta. Rakentamisessa ja saneeraamisessa otetaan erityisesti huomioon lasten liikunnan ja erityisliikunnan tarpeet.

7. Liikunnan ja virkistyksen osayleiskaava. Kuntaan laaditaan oma tai lähikuntien kanssa yhteinen liikunnan ja virkistyksen osayleiskaava, jolla turvataan liikuntapaikkojen, -alueiden ja reittien tarkoituksenmukainen sijoittuminen yhdyskuntasuunnittelun eri vaiheissa.

8. Lähi- ja arkiliikunnan peruspalvelut toteutetaan samanaikaisesti muun lähiösuunnittelun ja -rakentamisen kanssa.

Lisätietoja:
http://www.slu.fi/liikutus
http://www.slu.fi/alueet

SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 17/00, http://www.slu.fi


« Takaisin