Ylellä Torinosta täysi digitarjonta

Vuoden 2007 syksy lähestyy kovaa vauhtia ja samalla Suomen televisiotoiminnan siirtyminen täysin digitaalisuuteen. Yleisradion urheilutoimitukselle Torinon olympiakisat helmikuussa ovat jo myös digitaalisesti lähes täyden palvelun kisat.

Yleisradio tuottaa Torinon olympiakisoista televisio-ohjelmaa yhteensä noin 350 tuntia. Niistä perinteisillä analogisilla kanavilla esitetään noin 200 tuntia, joten digitaaliselle puolelle jää noin 150 tuntia.

”Perinteisiä analogisia kanavia seuraamalla katsoja saa kaiken oleellisen, mutta suorina lähetyksinä vain osan, koska suomalaisittain mielenkiintoisia tapahtumia on Torinossa väistämättä samanaikaisesti”, muistuttaa Yleisradion tv-urheilun päällikkö Tarmo Kivikallio. Näistä päällekkäisyyksistä Yleisradio joutuu valitsemaan esimerkiksi miesten jääkiekko-ottelun ja mäkihypyn kesken. Molemmat toki näytetään, mutta vain toinen tapahtuma voidaan näyttää suorana lähetyksenä analogisella puolella.

”Kuten tuntimääräkin kertoo, teemme tällä kerralla kaksi täyttä signaalia, analogisen ja digitaalisen. Kaikkia päätöksiä siitä, mitä kummallakin kanavalla näytetään ei ole vielä tehty. Osa ratkaisuista jää väistämättä Torinossa tehtäviksi, sillä paljon riippuu suomalaisten menestyksestä esimerkiksi juuri jääkiekossa”, Kivikallio kertoo.

Kivikallio kiistää sellaisen jaon, jossa perinteiset lajit näkyisivät analogisella puolella ja uudemmat digipuolella. Valinnat tehdään muilla perusteilla, mutta pohdinnan paikka on edessä monta kertaa. Esimerkiksi silloin kun half-pipen finaali ja miesten maastohiihdon takaa-ajokilpailu ovat yhtä aikaa.

Kun olympiakisat kestävät vain pari viikkoa, on lähetysvirta edellä mainituilla tuntimäärillä lähes katkeamaton. ”Analogisilla kanavilla lähetys alkaa yleensä aamupäivällä noin kello 10-11 ja se jatkuu paria päivää lukuun ottamatta lähes katkeamattomana puoleen yöhön. Digipuolella tulee selvästi enemmän taukoja, mutta sielläkin aloitamme jo aamusta.”

Yle lähellä urheilijoita

Yleisradiolle kahden toisiaan täydentävän signaalin tekeminen on suuri haaste. Varsinkin, kun molempia operoidaan Torinosta käsin. Toki Pasilan studioilla Helsingissä on yksikkö, joka tarvittaessa voi paikata ohjelmavirtaa ja jopa tehdä juontoja, mutta lähtökohtaisesti ohjelmavirrat ajetaan Torinosta.

Yleisradion taloudellisesta tilanteesta on puhuttu paljon ja se heijastuu myös isojen urheilulähetysten tekemiseen. Yleisradio ei kahdesta signaalista huolimatta lähetä aiempaa enempää ohjelman tekijöitä Torinoon.

”Suomesta tiimiimme lähtee noin 60 henkilöä näitä ohjelmia tekemään. Yleisilmeenä on se, että yritämme päästä pois studiokeskeisyydestä huomattavasti lähemmäksi urheilijoita suorituspaikoille”, valottaa Tarmo Kivikallio Torinon lähetysten yleisilmettä.

Perinteisten urheilutoimituksen henkilöiden rinnalle Torinon toimittajatiimiin on nostettu Yleisradion henkilökuntaa muista toimituksista. Kovin paljon Tarmo Kivikallio ei halua vielä nimistä puhua, mutta kertoo kuitenkin mielenkiintoisen esimerkin. ”Lumilautailijoita ja freestylelaskijoita haastattelee Ylex:stä ja televisiostakin tuttu Peltsi eli Mikko Peltola. Samantapaisia valintoja on myös tietyissä muissa lajeissa. Yleisesti voi sanoa, että olemme halunneet hakea oikeanlaiset toimittajat jokaisen lajin luonne huomioon ottaen.”

Rahallisesti kahden rinnakkaisen ohjelmasignaalin tuottaminen on tietysti kallista. Torinon budjetti Ylelle on lähellä 10 miljoonaa euroa. Se tarkoittaa rahallisesti kaikkien aikojen kalleinta kisabudjettia, mutta lähetystuntimäärään suhteutettuna hinta on kuitenkin linjassa aiempien suurkisojen kanssa.

Torinon olosuhteet ja huonot kulkuyhteydet vaikuttavat myös Ylen toimintaan. Esimerkiksi perinteiset mitalistihaastattelut hoidetaan Torinon Medal Plazalta, eikä tutusti studiosta.

”Tämäkin on käännettävissä voitoksi. Autenttisuuden tunne on varma myös näissä haastatteluissa. Yleisesti koko tiimillämme on valtava into Torinon suhteen. Haaste on iso, mutta uskon, että pystymme tarjoamaan kaikkien aikojen kattavimman talviurheilupaketin niille katsojille, joilla on käytössään myös digivastaanottimet”, Kivikallio lupaa.

Teksti: Henry Järvinen

Lisätietoja:
www.torinokisasivut.fi
www.yle.fi

SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 17/05, Henry Järvinen, www.slu.fi.


« Takaisin