"Talviolympialaisten avajaiset Olympiastadionilla 11.2.2006"
”Talviolympialaisten avajaiset järjestetään 11. helmikuuta 2006 Olympiastadionilla neljän asteen pakkasessa ja kevyessä lumisateessa”, totesi hakukomitean puheenjohtaja, vuorineuvos Martin Saarikangas – tosin pilke silmäkulmassa – esitellessään Helsingin hakuasiakirjaa 10. syyskuuta SLU-talossa Helsingissä. Samaa toivoo tuore 2006-lähettiläs Saku Koivu. Jääkiekkoilija Saku Koivu toimii Helsingin talviolympiahankkeen 2006-lähettiläänä. Helsinki 2006 -hakukomitea ja jääkiekkoilija Saku Koivu julkistivat sopimuksensa eilen, 23. syyskuuta Turussa."Saku Koivu on virallinen 2006-lähettiläs, joka omalla toiminnallaan pyrkii auttamaan Helsinkiä saamaan vuoden 2006 talviolympialaiset", kertoo projektipäällikkö Jari Piirainen. "Esimerkiksi hän jossakin yhteydessä toteaa, että olympiajääkiekko on niin hieno kokemus, että olisi kiva saada pelata kotikisoissa 2006." Jari Piirainen lupaa hakutoimiston julkistavan "pitkän listan" lähettiläitä kahden-kolmen seuraavan viikon aikana. "Lähettiläät toimivat täysin vapaaehtoisesti, ilman korvausta. He haluavat olla tukemassa hanketta omalla osaamisellaan, arvovallallaan ja julkisuusarvollaan. Kaikki, joita olemme kysyneet, ovat lähettilääksi lupautuneet."
Ensimmäinen vaihe ohiMartin Saarikangas arvioi Helsingin hakuprojektin ohittaneen nyt ensimmäisen vaiheen, kun suomalaiset ja norjalaiset urakoivat noin viidessä kuukaudessa noin 450-sivuisen hakuasiakirjan. Toinen vaihe on suomalaisten ja norjalaisten kannatuksen hankkiminen. ”Kannatus on tärkeää. Miksi KOK antaisi meille kisat, jos kansa ei niitä halua”, Saarikangas totesi. Kolmas vaihe, ”KOK:n jäsenten pään kääntäminen”, on projektin onnistumisen kannalta tärkein. KOK:n jäsenet, 117 äänioikeutettua, äänestävät 19. kesäkuuta 1999 Soulissa vuoden 2006 talvikisaisännästä. Saarikangas uskoo hakukomitean yhteistyökumppaneineen onnistuvan lobbauksessa. ”Matkustan koko ajan ympäri maapalloa, kun meillä (Kvarner) on 140 toimipistettä 67 maassa. Tapaan itse noin 80 KOK:n jäsentä”, hän kertoi omasta urastaan. ”19. kesäkuuta klo 18 (Soulin aikaan) me juhlimme.”
Valmiit suorituspaikat valttinaSuomen Olympiakomitean puheenjohtaja, Yhdistys 2006 ry:n hallituksen jäsen ja hakukomitean jäsen Tapani Ilkka totesi talviolympialaisten olevan ”todellinen sauma” suomalaiselle urheilulle. Voitto jakaantuisi koko urheilun hyödyksi. Ilkan mielestä Helsingin, Lahden ja Lillehammerin yhteisen hankkeen valttina ovat valmiit suorituspaikat. ”Kun arviointikomitea vierailee marraskuun puolivälissä tutustumassa Helsingissä, Lahdessa ja Lillehammerissa, me voimme näyttää heille valmiit suorituspaikat. Kilpailijamme vievät heidät pellon laitaan ja näyttävät paperilta mitä tässä ehkä joskus on.” Ilkka ihmetteli erityisesti Sveitsin Sionia, joka hakee jo kolmatta kertaa talviolympialaisia eikä ole vieläkään rakentanut suorituspaikkoja. Helsingin suorituspaikoista puuttuu vain pikaluisteluhalli.
Taloudellisesti turvatut kisatHakuasiakirjojen mukaan talviolympialaisten budjetti on 2,6 miljardia markkaa. Pääasiassa KOK:n tv- ja sponsorisopimuksin tuloista on turvattu jo 2 miljardia. Hakukomitea on laskenut kisojen voitoksi 80 miljoonaa. Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Antti Viinikka antoi tiedotustilaisuudessa ymmärtää, että olympialaisten vaikutus Helsingin ja muun pääkaupunkiseudun, Lahden ja Lillehammerin talouselämälle olisi merkittävä. ”Sörnäisissä järjestettyjen ITC-ajojen osalta tutkijat totesivat, että yhteensä 125.000 kävijää käytti kilpailun aikana rahaa yhteensä 130 miljoonaa markkaa. Jääkiekon MM-kilpailujen lyhytaikaisten suorien ja epäsuorien vaikutusten määräksi arvioitiin peräti 250 miljoonaa markkaa. Kun kerrannaisvaikutuksia oli vielä 100 miljoonaa, kokonaisvaikutus oli 350 miljoonaa markkaa.”
Hakuasiakirjan teematHakutoimistoa johtava Jari Piirainen kertoi yhteensä sadan ihmisen, suomalaisen ja norjalaisen, osallistuneen hakuasiakirjan laatimiseen. Kolmiosaisen, yhteensä 458-sivuisen kirjan teko kesti noin viisi kuukautta. Se vastaa 296 kysymykseen – sekä englanniksi että ranskaksi. Lisäksi KOK vaati kisajärjestäjiltä noin sata erilaista takuuta ja vakuutta, että järjestelyt ovat mahdollisia. Kolmiosainen kirja on jaettu 18 teemaan: XX Olympic Winter Games Candidature File
Helsingillä viisi kilpailijaaHelsingin lisäksi Sveitsin Sion, Italian Torino, Slovakian Poprad Tatry, Puolan Zakopane ja Itävallan Klagenfurt hakevat vuoden 2006 talviolympialaisten isännyyttä. KOK valitsee talvikisaisännän Soulissa 19. kesäkuuta 1999. Helsinki kilpailee talvikisaisännyydestä yhteishankkeella, jonka kumppanit ovat Lahti ja Norjan Lillehammer. Suunnitelmien mukaan Helsinki ja Espoo järjestäisivät jääurheilulajit, Lillehammer ja lähikunnat alppilajit ja kelkkailun sekä Lahti pohjoismaiset hiihtolajit, ampumahiihdon ja freestylehiihdon.
Talviolympiahankkeessa tapahtunuttaTeksti: Matti ViitanenSLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: Liikunnan ja Urheilun Maailma 17/98, Matti Viitanen |