Pääkirjoitus

Olympiamitalistitkin lähtivät läheltä liikkeelle

Koko SLU:n puolesta onnittelen olympiamitalisteja. Kiitän myös taustajoukkoja aktiivisuudesta mitalistien liikuntaharrastuksen eteen silloin, kun he olivat juniori-iässä. Hyvältä pohjalta on helpompi ponnistaa omaan tavoitteeseen - olipa se sitten kilpailumenestys tai liikkumisen ilo ja liikunnallinen elämäntapa. Olympiamitalistitkin lähtivät läheltä liikkeelle. SLU kutsuu Sinut mukaan kampanjaan Läheltä Liikkeelle. SLU haluaa parantaa jokaisen suomalaisen liikuntaedellytyksiä ja näin houkutella liikunnan pariin. Erityisesti on syytä olla huolissaan nuorten kunnosta, josta tutkimukset antavat koko ajan huolestuttavia tietoja. Emme ole toivottamalla asialla. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan Liikunnan edellisten kunnallisvaalien aikainen kampanja tuotti tulosta: Oulun kaupunki päätti tuolloin vapauttaa alle 18-vuotiaat liikuntapaikkamaksuista!

Lue lisää