SLU-yhteisö
Sauvakävelyinnostus lisääntynyt
Sauvakävelyharrastus on edelleen lisääntynyt Suomen Ladun julkaiseman gallup- tutkimuksen mukaan. Suomalaisista 14 % eli 560 000 ilmoittaa harrastavansa säännöllisesti vähintään kerran viikossa sauvakävelyä.
Lue lisääPääministeri Matti Vanhanen Keskuskauppakamarin 85-vuotisjuhlassa
Pääministeri Matti Vanhanen piti Keskuskauppakamarin 85-vuotisjuhlassa marraskuussa puheen aiheesta Suomen kilpailukyky maailmantalouden murroksessa. Puheen keskivaiheilla hän soitti hätäkelloja nuorten kunnon heikkenemisestä.
Lue lisääBrittien kokemukset jaettiin Keski-Pohjanmaalla
Myös Keski-Pohjanmaa on ensimmäisten maakuntien joukossa lähdössä edistämään monikulttuurisuutta ruohonjuuritasolla.
Lue lisää
Pesäpalloleirin ympäristöteema sai tunnustusta Turussa
Varsinais-Suomen Pesis ry ja Turku-Pesis ry luovuttivat 27.10.2003 Turun kaupungille SIISTI Pesisleirin raportin. Leirin ympäristöteeman tulokset toimivat hyvänä esimerkkinä muillekin leireille, tapahtumille ja seuroille.
Lue lisääUrho Kujala liikuntalääketieteen professoriksi
Urho Kujala on nimitetty liikuntalääketieteen professoriksi Jyväskylän yliopistossa.
Lue lisää
Partanen liikunnan ja urheilun tarinasta: Missiosta potkua toimintaan
SVoLin puheenjohtaja Kirsti Partanen on tyytyväinen, että SLU:n yhteisön tulevaisuuskeskustelun vauhdittamiseksi tehty ‘Liikunnan ja urheilun tarina’ on saatu aikaiseksi.
Lue lisää
Sänkiaho liikunnan ja urheilun tarinasta: Sosiaalinen pääoma punaisena lankana
Professori Risto Sänkiaho tunnistaa järjestöväen keskusteluaineisoksi laaditussa ‘Liikunnan ja urheilun tarinassa’ läpi linjan punaisia lankoja, kuten esimerkiksi toiminnassa syntyvä sosiaalinen pääoma ja järjestöpääoma.
Lue lisääLähiliikuntapaikkarakentaminen on teemana Heinolan asuntomessuilla 2004
Tähtiniemen asuinalueella Heinolassa on eri-ikäisten asukkaiden liikuntatarpeet huomioitu esimerkillisesti niin kaavassa kuin yksittäisten lähiliikuntapaikkojen suunnittelussakin.
Lue lisääTuoteturvallisuuslain uudistus aiheuttaisi päänvaivaa seuroissa
Hallituksen ehdottama tuoteturvallisuuslain kumoaminen ja uuden lain säätäminen laajentaisi vanhan lain soveltamisalaa ja toisi myös liikuntapalveluiden tarjoajat uuden lain piiriin.
Lue lisääSporttisaitti kerää tyytyväisiä käyttäjiä
SLU:n sähköinen julkaisujärjestelmä, Sporttisaitti laajenee hyvää vauhtia. Järjestöjen ja jäsenyhteisöjen tiedotustoiminnan työkaluna Sporttisaitti kerää käyttäjäkunnalta kiitosta helppoudesta ja toimivuudesta.
Lue lisää
Lumilyhty kalenteriarvan myynti jatkuu vilkkaana
Joulukuu on koittanut ja SLU:n suuren Lumilyhty kalenteriarvan myynti jatkuu vilkkaana. Suomen suurimmissa tavara-arpajaisissa arvotaan päivittäin Peugeot henkilöauto sekä Barcelonan matkoja. Myös pienempiä voittoja on jaossa suuria määriä, sillä arpajaisten palkintojen yhteisarvo on peräti 1,2 miljoonaa euroa.
Lue lisääNeuvottelupöydässä Teosto-korvaukset
SLU hakee ratkaisua musiikin käytön korvauksista liikuntaseuroissa ja lajiliitoissa vuoden loppuun mennessä. Tavoitteena on saada sopimuksen piiriin kaikki jäsenliitot, seurat, alue- ja piirijärjestöt.
Lue lisääJatkoaika Sporttisaitti-kotisivukilpailuun
Seurojen pyynnöstä Sporttisaitti-kotisivukilpailuun on saatu yhden kuukauden jatkoaika. Jokainen kilpailuun osallistuva saa Seurasaitin nyt yli kahden kuukauden ajaksi käyttöönsä.
Lue lisää