Neuvottelupöydässä Teosto-korvaukset
SLU hakee ratkaisua musiikin käytön korvauksista liikuntaseuroissa ja lajiliitoissa vuoden loppuun mennessä. Tavoitteena on saada sopimuksen piiriin kaikki jäsenliitot, seurat, alue- ja piirijärjestöt. Hikinen aerobic-sali kaikuu musiikista. Rytmi liikuttaa lihaksia tunti toisensa jälkeen. Joka päivä, lähes ympäri vuoden. Harva liikunnanharrastaja tulee liikesarjaa harjoitellessaan ajatelleeksi, että käytetty musiikki maksaa järjestäjälle, on Teosto-korvausten alaista. Eikä harrastajan tarvitsekaan, hänellä on oikeus nauttia musiikin ja kehon välisestä harmoniasta. Aktiivisia musiikin tahtiin liikkujia on esimerkiksi Suomen Voimistelu- ja Liikuntaseurat SVoLin 400 seurassa, taitoluistelussa, tanssiurheilussa ja monissa muissa liikuntalajeissa satojatuhansia. Kysymys käytetyn musiikin hinnasta on ajankohtainen. Parhaillaan SLU neuvottelee Teoston kanssa. ”Tavoitteena on päästä sopimukseen musiikin käytön korvauksista liikuntaseuroissa ja lajiliitoissa tämän vuoden loppuun mennessä”, SLU:n yhteysjohtaja Kerstin Ekman kertoo. Tällä hetkellä 20 lajiliittoa on tehnyt Teoston kanssa sopimuksen kahdeksi - kolmeksi vuodeksi. Tästä yhteissummasta SVoLi, Tanssiurheiluliitto ja Taitoluisteluliitto maksavat puolet. ”Päämääränä on saada aikaan sopimus, joka pitää sisällään kaikki jäsenet, seurat, alue- ja piirijärjestöt”, Ekman painottaa. Taustalla on mm. SVoLi:n tekemä aloite SLU:lle vuosi sitten. SVoLi lähestyi kattojärjestöä, jotta saataisiin aikaan yhteinen, keskitetty sopimus Teoston kanssa. ”Olemme suurin yksittäinen maksaja, emmekä halua maksujen nousevan, ellei maksuperiaatteita tarkisteta, eritellä ja perustella paremmin”, SVoLin pääsihteeri Maija Innanen toteaa. SVoLin Teosto-korvausten määrä nousi vuodesta 1996 vuoteen 2003 noin sadalla prosentilla. ”Korvausten nousu sekä nykyinen hintataso on SVoLin näkökulmasta kohtuuttoman suuri. Korvaus on kasvanut, vaikka jäsenmäärä on laskenut huomattavasti vuodesta 1996. Samalla keskitetyn sopimuksen absoluuttinen hintaetu vastaavasti pienenee,” painottaa Innanen. Teosto-kysymykset koskevat jokaista lajiliittoa”Yhtenä haasteena on miettiä millä ehdoin kaikki lajiliitot tulevat mukaan hankkeeseen, millä summalla tasapainottamaan tilannetta. Jokaisella lajiliitolla on väistämättä tapahtumia, joissa musiikinkäyttö on Teosto-korvausten alaista”, Ekman sanoo. Maija Innasen mukaan Teosto-korvausten piiriin pitäisi avoimesti kuulua myös muu järjestötoiminta kuin urheilujärjestöjen toiminta. "Esimerkiksi voimistelua järjestävät liikuntajärjestöjen, kuntien, kansalais- ja työväenopistojen lisäksi muut järjestöt, kuten lasten- ja nuorten järjestöt, kansanterveysjärjestöt, eläkeläisjärjestöt sekä lisäksi lukuisat yritykset ja työpaikat. Millä periaatteilla näiden tahojen korvaukset määräytyvät? Onko joukossa vapaamatkustajia, joilta Teosto ei maksuja peri?”Innanen kysyy. ”Täytyy myös löytyä selkeät säännöt milloin musiikin käyttö on julkista toimintaa ja kuuluu Teoston piiriin, milloin taas nk. ”suljettujen ovien” takana tapahtuvaa käyttöä”. Selvitystyö seuroissa käytettävästä musiikistaTähän mennessä SLU on sopinut Teoston kanssa kahdesta eri yhteistyöhankkeesta. Ensimmäinen hanke koskee selvitystyötä eri seuroissa, kuten mitä musiikkia ja kuinka paljon käytetään. Tämä tutkimus tehdään vuoden 2004 aikana. Tavoitteena on määritellä jokin hinta esimerkiksi sentti jäsentä kohden tai muu vastaava kriteeri. ”Vertailuun voi ottaa esimerkiksi kunnat, jotka ovat tehneet Teoston kanssa sopimuksen, joka on tietty sentti asukasta kohden. Kunnat maksavat sopimuksesta syntyvän hinnan itse. Malli ei suoraan sovi SLU:lle, koska eri urheilumuotojen musiikin käytön määrä ja tarve vaihtelevat suuresti. Kun SLU joutuu toimimaan sopimuksen toisena osa-puolena, se on viime kädessä maksajana, jos jotkut liitot jättävät osuutensa maksamatta. Riski on liian suuri. Tämän johdosta yritämme neuvotella sopimukselle mahdollisimman realistisen hinnan”, Ekman kertoo. ”Tärkeä asia on myös tutkia kuinka paljon on päällekkäisiä maksuja liittojen sopimuksissa", Innanen lisää. Suunnitelma kotimaisen musiikin lisäämiseksiSLU:n toinen Teoston kanssa käynnistämä hanke koskee kotimaisen musiikin suunnitelmaa. Tavoitteena on tutkia ja kehittää eri tapoja, joilla lisätä kotimaisen musiikin käyttöä ja näin tukea myös kotimaisia artisteja. ”Esimerkiksi SVoLilla on omaa musiikkia joihinkin tapahtumiin ja suosituksia, mutta pääsääntöisesti tuntien ohjaajat valitsevat musiikin itse. Pidän Kotimaisen musiikin suunnitelmaa erittäin hyvänä. Kotimaista musiikkia ja artisteja kannattaa aina tukea”, toteaa Innanen. ”Lisäksi toivomme, että musiikin merkittävyys toiminnan kannalta arvioidaan huolella. Esimerkiksi voimistelussa keskitytään harjoittamaan kehoa. Musiikin käyttö on luontevaa ja tarpeellista, mutta ei pääasia. Myös urheilutapahtumissa ja kilpailuissa käytetään runsaasti musiikkia. Musiikki ei myöskään tuolloin ole määräävässä roolissa. Eli mitkä ovat ne kriteerit, joilla musiikki arvioidaan voimistelussa kalliimmaksi kuin muissa urheilulajeissa viihdykkeenä toistuvasti pelin tai tapahtuman aikana tuhansille ihmisille soitettu musiikki?” Innanen kysyy. Soi salissa sitten listaykköset tai kansanmusiikki on harrastajalle tärkeintä päästä liikkumaan ja nauttimaan musiikista. Hyvä, jokaista osapuolta palveleva sopimus takaa toimintaedellytykset niin yksittäisen harrastajan kuin massatapahtumienkin osalta. ”SVoLi toivoo maksuihin oikeudenmukaisuutta, avoimuutta ja selkeitä periaatteita”, kiteyttää Innanen tekeillä olevan sopimuksen tavoitteen. SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 18/03, Anita Malkamäki, http://www.slu.fi |