Hallituksen jättävät: Työskentely SLU-hallituksessa mielekästä
|
SLU:n hallituksen jättävät Birgitta Kervinen, Pekka Räihä ja Tarja Mäki-Punto ovat kokeneet työskentelyn SLU:n hallituksessa arvokkaaksi ja palkitsevaksi. SLU:n hallituksen kolme kokenutta jäsentä jättää tehtävänsä, mutta ei työtä liikunnan ja urheilun parissa. Birgitta Kervinen, Pekka Räihä ja Tarja Mäki-Punto ovat kokeneet työskentelyn SLU:n hallituksessa paitsi arvokkaaksi, myös palkitsevaksi. Maakunnallinen kokemus auttoiPekka Räihä omasi pitkän kokemuksen maakunnallisesta urheilun päätöksenteosta jo ennen kuin valinta SLU:n hallitukseen tuli. Räihä pitää hankittua kokemusta hyvänä pohjana valtakunnallisen järjestön hallitustyöskentelylle. ”Työssä on ollut koko ajan hyvä henki ja sellainen tunne, että koko kentän asiaa ajetaan. Vapaaehtoistyö on suomalaisessa liikunta- ja urheiluelämässä niin merkittävää, että sen tukeminen on aina tärkeällä sijalla toiminnassa.” Nuorin jäsen heti puheenjohtajistoonTarja Mäki-Punto on ollut koko hallitustyöskentelynsä ajan nuorin edustaja hallituksessa. |