Turussa liikunta osa hyvinvointistrategiaa
|
Turussa asukkaita aktivoidaan mukaan liikkumaan. Seurat ovat tärkeässä osassa syrjäytymistä ehkäisevässä työssä. "Turun kaupunki tukee pohditusti ja aktivoivalla tavalla asukkaidensa liikuntaa osana kaupungin omaa hyvinvointistrategiaa. Esimerkiksi erityistukea tarvitsevat lapset olisivat laadukkaan liikuntatoiminnan avulla tuettavissa itsetunnoltaan siten, että he pärjäisivät yhteiskunnassa syrjäytymättä", osastopäällikkö Minna Lainio Turun liikuntapalveluista toteaa. Monen sektorin etu samaTurussa 1990-luvulla toiminut, seitsenvuotinen Liike 2000 projekti etsi hallintokuntia yhdistäviä toimintatapoja. Hyvinvointia seurayhteistyölläLiike 2000 -projektin moni hyvä idea on vahvistunut ja poikinut uusia toimintamuotoja. Palvelulle portaitaEri ikäisille ja eri kuntoisille tarjotaan liikuntapalveluketjuja, joissa voi edetä tasolta toiselle. Teksti: Arja Liinamaa |
