Koulutuksen ja osaamisen kehitysohjelma SLU:n ohjenuoraksi
Vastikään lausuntokierrokselta palannut esitys osaamisen ja koulutuksen kehitysohjelmaksi 1998-2002 on hyväksytty SLU:n kehittämisen ohjeelliseksi strategiasuunnitelmaksi. Lausuntoja kertyi 21 ja niiden pohjalta nähtiin aiheelliseksi tarkentaa strategiaa vuosittaisilla toimintasuunnitelmilla. Suunnittelun tueksi SLU:n hallitus esittää neuvottelukuntien perustamista ohjaaja- ja valmentajakoulutusta, järjestökoulutusta ja SLU-Akatemiaa varten. Lisäksi tarvitaan kehitysohjelman toimenpiteiden aikatauluttamista, kansalaisaktiivisuuden arvioinnin kehittämistä ja selvitystä kansalaisjärjestöjen johtamisesta.Pienemmät lajiliitot olivat hanakampia ottamaan kantaa kuin suuret. Ehkä tästä syystä lausunnoissa korostuivat kattorooli ja siihen kohdistuvat odotukset.
Tarpeesta yhtä mieltäOhjelmaluonnokseen kantaa ottaneet jäsenjärjestöt arvioivat kautta linjan osaamisen ja koulutuksen kehittämisohjelmaa tarpeelliseksi. Samaan hengenvetoon ne kuitenkin kaipasivat selkeämpiä tavoitteita, joihin järjestöt voisivat sitoutua. SLU:n osaamiskeskuksesta toivottiin selviä päätöksiä. Huolta kannettiin ymmärrettävästi myös kehittämistyön resursseista. Lausunnonantajat arvioivat kriittisin äänenpainoin ohjelman sisältämää toiveajattelua. Monet odottivat tarkempaa tietoa siitä, mitä tavoitellaan, millä keinoin, kenen vastuulla ja millä kustannuksilla. Lisäksi liikunnanopettajat huomasivat koulujen ja opettajien mahdollisuuksien unohtuneen ohjelman tekijöiltä. Myös urheiluopistot muistuttivat jo olemassa olevista tasokkaista puitteista, henkilöresursseista ja valmennustietämyksestä, jota niillä on tarjota urheilun ja liikunnan koulutusjärjestelmälle.
Ilman aluejärjestöjä toteutus ontuuYksi ohjelmaluonnosta pohtineista on Keski-Pohjanmaan Liikunnan aluejohtaja Petri Harsunen Kokkolasta. Harsunen osallistui syyskuussa aluejohtajien neuvottelupäiville, missä aiheesta laadittiin alueiden yhteinen lausunto. Petri Harsunen lukee ansioksi jo sen, että koulutus on nyt ensimmäistä kertaa kokonaisuutena esillä. Hän alleviivaa toiveensa, että ohjelma myös johtaisi kouriintuntuviin toimiin ja johtopäätöksiin. ”Aluejärjestöjen rooli tuli luonnoksessa aika hyvin esille. Jos alueet eivät ole tässä työssä mukana, toteutus ontuu”, Harsunen jatkaa. Harsunen tarttuu myös resurssikysymyksiin. Hän epäilee, ettei ohjelmaan sitouduta, ellei sen toteuttamiseen voida osoittaa tarpeeksi osaamista ja muita voimavaroja. ”Aluejärjestöt ovat jo tällä hetkellä toimivia koulutus- ja kehitysorganisaatioita. Lajeille etsitään koko ajan mahdollisuuksia ja resursseja esimerkiksi työllisyysprojektien kautta. Mutta jos enemmän tehoa ja laatua halutaan, tarvitaan tietenkin enemmän resursseja ja osaavia henkilöitä”, hän muistuttaa.
Isännän ääntä kaivataanHarsunen uskoo alueiden olevan luonteva kotipesä seurakehittäjille. ”Seutukunta-ajattelu on lyömässä läpi ja sopii hyvin tähän tilanteeseen.” Aluejärjestöillä riittää ymmärrystä niille lajiliitoille, jotka ovat odottaneet konkreettisempia linjauksia ja toimia osaamisen kehittämiseksi. ”Aluejärjestöissähän se tuska konkretisoituu. Kun jäsenjärjestöt määrittelevät kukin omat koulutusjärjestelmänsä, niitä on vaikea koordinoida. Eivätkä pienemmät lajit ja järjestöt kykene näitä asioita omin voimin hoitamaan, isot ehkä pystyvät itsekin. Kyllä tässä tarvitaan isännän otetta”, Harsunen heittää pallon takaisin SLU:n suuntaan. Alunperin SLU:n kehitysohjelmaluonnoksen laatijat korostivat jäsenjärjestöjen omaa vastuuta ja asiantuntemusta. Keskusjohtoisuutta haluttiin nimenomaan välttää. Petri Harsunen näkee aluejärjestöhorisontista tilanteen toisin. ”Kyllä nyt on semmoinen hetki, että isännän ääntä tarvitaan, ja se rooli kuuluu SLU:lle”, Harsunen sanoo. Teksti: Tiinu Wuolio. SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: Liikunnan ja Urheilun Maailma 19/98, Tiinu Wuolio |