SLU eduskunnalle: 50 Mmk kirjastojen rahoituksesta takaisin verovaroihin ensi vuonna
SLU esitti lokakuun lopussa valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaostolle, että kirjastojen lakisääteisistä valtionosuuksista 50 miljoonaa markkaa siirretään takaisin verovaroista rahoitettavaksi. SLU esitti jaostolle antamassaan lausunnossa, että vapautuvasta 50 miljoonasta markasta 20 Mmk käytettäisiin taiteen, 20 Mmk liikunnan ja 10 Mmk nuorisotyön tukemiseen. SLU, Forum Artis ja Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi vetosivat jo syyskuussa yhteisesti asian puolesta. Ensi vuoden talousarvioehdotuksessa kasvatetaan tieteen ja kirjastojen rahoitusta veikkausvoittovaroista. Taiteen, nuorisotyön ja liikunnan rahoitusosuudet sitä vastoin vähenevät. Kirjastolain mukaan kirjastojen valtionosuudet tulee maksaa yleisistä budjettivaroista. Hallitus on kuitenkin vuodesta 1995 alkaen esittänyt, että tarkoitukseen käytetään veikkausvoittovaroja. Veikkaustuoton edunsaajat vetosivat helmikuussa yhteisesti sen puolesta, että kirjastojen valtionosuudet siirrettäisiin asteittain rahoitettaviksi yleisillä budjettivaroilla vuoteen 2004 mennessä. Vetoomuksen allekirjoittivat Forum Artisin, Suomen Kansallisoopperan, SLU:n, Nuorisojärjestö Allianssin ja Suomen Kansallisteatterin edustajat. Myös kirjastoväen piiristä on kuulunut mielipiteitä, joiden mukaan kirjastojen rahoitus pitäisi saada takaisin budjettivaroihin, jolloin rahoitus ei olisi sidoksissa Veikkauksen voitonjakoon. Kirjastojen rahoituksen saaminen takaisin budjettiin näyttää olevan myös eduskunnan tahto. Lähes kaikki budjetin lähetekeskustelussa sekä arpajaislain ja kirjastolain käsittelyn yhteydessä syyskuussa puhuneet edustajat olivat sitä mieltä, että kirjastojen lakisääteiset valtionosuudet pitäisi siirtää rahoitettaviksi yleisistä budjettivaroista. SLU otti omassa lausunnossaan esiin myös sen, että koko 1990-luvun ajan inflaation vaikutus jätettiin liikunnan valtiontuessa huomioimatta. Liikuntabudjetin reaaliarvo on laskenut 1990-alusta noin 100 miljoonaa markkaa. Budjetin lopullinen käsittely eduskunnassa on joulukuussa. SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma, Pete Saarnivaara, http://www.slu.fi Likuntajärjestöjen valtionavun kasvattaminen -kalvot Syvenny lisää aiheeseen : Liikunnan ja Urheilun Maailmassa aikaisemmin uutisoitua:
Liikunnan talous-sivuilta löydät lisää tietoa liikunnan rahoituksesta: http://www.slu.fi/talous Kirjoittaja: Pete Saarnivaara |