Lisää tällaisia urheiluohjelmia

SLU:n jäsenjärjestöjen viestintävastaavat eli Riemujoukot päätti myöntää kunniamaininnan Yleisradion ruotsinkielisen urheilutoimituksen tuottamalle Sportmagasinet-ohjelmalle. Kunniamaininta myönnetään neljä - kuusi kertaa vuodessa urheilujutulle tai -ohjelmalle sen moniarvoisuuden ja tuoreuden perusteella. Maanantaisin TV 2:lla kello 21.00 lähetettävä puolen tunnin Sportmagasinet kertoo ihmisistä, elämästä ja suorituksista. Kuva ja musiikki puhuvat omaa vahvaa kieltään. Toimittajat tekevät ammattitaidolla valtavirrasta poikkeavaa urheiluohjelmaa. Haastateltavina on huippu-urheilijoiden lisäksi nuoria urheilijoita, harrastajia, tukijoukkoja. Esittelyssä on mielenkiintoisesti monille ennestään tuntemattomia lajeja.

Ruotsinkielisen toimituksen urheilupäälikkö Björn Federleyn mukaan ohjelmalla on 80 000 - 200 000 katsojaa. Ohjelmalla on siis suomenkielisiäkin katsojia. Urheilujournalismi ansaitsee lisää tämäntyyppisiä ohjelmia, kriittisiä asiaohjelmia ja etenkin lasten ja nuorten liikunta- ja urheiluohjelmia. Menestymisen edellytyksenä on, että median johto osoittaa ohjelmalle resurssit ja hyvän ohjelma-ajan ja tekijä on aidosti kiinnostunut asiastaan. Katsoja tahtoo tuloksia ja ennätyksiä - mutta myös samaistumisen kokemuksia. Arkipäivän sankaruus, tunteet ja tunnelmat sekä elämysliikkujan kokemukset pystyvät vetämään katsojat ruudun ääreen.

Viestintäpäälikkö Eila Ruuskanen,SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma-lehden päätoimittaja. eila.ruuskanen@slu.fi


« Takaisin