Poliisit ja opettajat eettisessä työssä
”Organisaatiot pirstoutuvat, niiden äärialueet eriytyvät ja alkavat elää omaa elämää omine arvoineen ja tavoitteineen. Etenkin huipputasolla entinen kiinteä yhteys urheiluseuran ja urheilijan välillä katkeaa. Yhteisten eettisten normien ylläpito edellyttää jatkuvaa yhteistä keskustelua”. Näin todetaan joulukuussa 1998 SLU:n hallituksen raportissa, joka sisälsi eettiset suositukset jäsenjärjestöille. Paljon on tämän jälkeen tapahtunut ja eettinen työ on saanut uusia ilmentymismuotoja. SLU:n eettinen valiokunta on joutunut pohtimaan asiaa monesta kulmasta, koska asioiden tiedostaminen ja suositusten antaminen ei riitä. On synnytettävä aitoja toimenpiteitä ja yhdistettävä voimia. Eettinen työ ja sen sisällä antidopingtyö voidaan jakaa vertauskuvallisesti poliisi- ja opetustoimintaan. Molemmissa toimintatavoissa kysymys on ennaltaehkäisystä, mutta myös aikaisempaa paremmasta mahdollisuudesta reakoida ilmentyviin ongelmiin. Ja ennen kaikkea kyse on urheilun uskottavhuudesta ja laadun kehittämisestä lasten leikeistä huippu-urheiluun. Normiohjaus eli poliisitoiminta pitää sisällään entistä tarkempia sääntöjä, ohjeita ja sopimuskultuuria sekä sanktioita. Lisäksi siihen kuuluu tehostettu testaustoiminta. Tässä työssä on keskeistä myös kansainvälinen vuorovaikutus ja vaikuttaminen, jotta urheilijat olisivat samalla viivalla riippumatta siitä, missä päin maailmaa ammattiaan harjoittavat tai muuten vain toteuttavat itseään urheilussa. Konkreettisia kansallisia askeleita ovat mm. osallistuminen kansainvälisen urheilijapassin kehittelyyn, liittotason valmentajista ja lääkintähenkilökunnasta koostuva tiedonvälitysverkko, lajiliitoilta vaadittavat voimakkaammat sanktiot jäsenjärjestöille, jotka eivät noudata yhdessä sovittuja sääntöjä. Eettinen kasvatus- ja koulutustyö eli opetustoiminta kohdistuu erityisesti lasten ja nuorten liikuntaan ja urheiluun. Ajatuksena on rakentaa terveempää pohjaa tulevaisuuden urheilulle. Antidopingtyö on tässä yhteydessä vain pieni osa laajempaa kokonaisuutta - kyse on toimintaperiaatteista ja - tavoista, joiden varaan voidaan rakentaa unelmaa hyvästä urheilusta. Nuori Suomi on tehnyt tällä osa-alueella merkittävää kehitystyötä jo vuosia kehittämällä pelisääntökultuuria ja luomalla laatuseuraverkostoa. (Sinettiseurat) Uusin askel tässä työssä tuli laajempaan tietoisuuteen viime tiistaina (27.11.01), jolloin julkaistiin lasten ja nuorten eettiset linjaukset. Mukana linjausten tekemisessä on ollut laaja joukko liikunnan ammattilaisia: Tutkijoita, sekä eri lajiliittojen ja valtionvallan edustajia. Tavoitteena on urheiluseuratoiminnassa mukana olevien lasten ja nuorten toiminnan laadun parantaminen eli vaikuttaminen lähes 400 000 lapsen ja nuoren sekä 40 000 ohjaajan toimintaan. Hyvässä urheilussa korostuu kasvavan yksilön näkökulma. Kysymys on lapsen ja nuoren tarpeista, ei aikuisten omista menestysunelmista. Nämä linjaukset ovat myös kivijalka SLU:n ja Nuoren Suomen yhteistyölle, jossa tuetaan lajiliittojen eettistä kasvatus- ja koulutustyötä - eli eettisten linjausten jalkautumista käytännön toiminnaksi. Heti vuoden 2002 alusta käynnistyvät pilotit, joissa rakennetaan lajiliittojen ja seurojen yhteistyöllä käytännön toimintamalleja eettisesti kestävän urheilun edistämiseksi. Mukaan pilottivaiheeseen pääsee kolme lajiliittoa seuroineen - kiinnostuneita lajiliittoja etsitään 12.12.01 asti. Teemana on "unelma hyvästä urheilusta ja urheiluseuratoiminnasta". Kysymys on siis laatuseuraverkoston edelleen kehittämisestä. Työ jatkuu ja laajenee saatujen kokemusten perusteella syksyllä 2002. SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 21/01 Pekka Nikulainen, kenttäpäälikkö, SLU Sähköposti: pekka.nikulainen@slu.fi
|