SLU:n keskustoimiston budjetti 1,6 miljoonaa euroa ensi vuonna
Toiminnanjohtaja Jukka Pekkala luonnehti SLU:n ensi vuoden budjettia "inhorealistiseksi". Syyskokouksen hyväksymän SLU:n ensi vuoden budjetin loppusumma on 1,6 miljoonaa euroa (9,4 Mmk) keskustoimiston osalta, 0,3 miljoonaa euroa (1,7 Mmk) erillisprojektien osalta ja 1,5 miljoonaa euroa (9 Mmk) omarahoitteisen palveluyksikön osalta. Toiminnanjohtaja Jukka Pekkalan mukaan budjetti on laadittu siten, että arvioitujen tuottojen pitäisi toteutua aivan varmasti. "Talousarvio on siinä mielessä inhorealistinen, että siinä on laskettu tuotoiksi vain ne, mitä varmasti tiedetään", Pekkala sanoi. Arpajaisten nettotuotto miljoonan budjetoitua suurempiPekkala esitteli syyskokouksessa myös kuluvan vuoden tilinpäätösennustetta. Sen mukaan varainhankinnassa päädyttäisiin 150 000 markkaa suunniteltua pienempään tulokseen. Lukuun on päädytty siten, että toimisto valmisteli kesäkuussa toiminnan kulujen karsinnan, jonka nettovaikutus oli 700 000 markan säästö. Näin varainhankinnan tavoitteeksi jäi 450 000 markkaa, josta siis 300 000 markkaa toteutuu. Toimiston osalta kulut noudattavat karsittua budjettia. Joulukalenteri- ja kevätarpajaisten tuotto ylittää budjetoidun lähes miljoonalla markalla. Palveluyksikkö puolestaan on jäämässä 200 000 markkaa miinukselle ja tietohallintoprojekti näyttää ylittävän budjettinsa noin 500 000 markalla. Lisäksi tilinpäätöksessä on varauduttu talosuunnittelusta aiheutuviin 400 000 markan kuluihin. SLU:n vuoden tulos näyttää tällä hetkellä olevan noin 260 000 markkaa alijäämäinen. Jos tietohallintohankkeen rahoitusneuvottelut johtavat konkreettisiin tuloksiin vielä tämän vuoden puolella, alijäämä pienenee. TUL:n Esko Ranto esitti syyskokouksessa huolestumisensa SLU:n taloustilanteesta, mutta myönsi, ettei tilanne ole niin paha kuin etukäteen oli pelätty. Tukea paikalliseen toimintaanSyyskokouksen hyväksymän ensi vuoden toimintasuunnitelman mukaan SLU kiinnittää ensi vuonna erityistä huomiota paikallisen kansalaistoiminnan tukemiseen viestinnällä, edunvalvonnalla ja koulutuksella sekä mm. järjestämällä arpajaisia ja tuottamalla palveluja, joilla seurat voivat kerätä varoja. Ensi vuonna SLU jatkaa strategista kehitystyötä, tietohallinnon kehittämistä ja taloutensa vahvistamista. Toimintasuunnitelman mukaan SLU pyrkii edistämään eettisesti kestävää urheilua tukemalla lasten ja nuorten kasvatusta ja koulutusta sekä kehittämällä suosituksia jäsenjärjestöille, valmistelee liikuntapolitiikan tavoitteet vuosille 2003-2006, pyrkii monipuolistamaan liikunnan ja urheilun mielikuvaa mediassa, kehittää ympäristötyötä ja tasa-arvoa sekä pyrkii edistämään EU:n Nizzan kokouksen urheilun julkilausuman toteutumista. SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 21/01, Pete Saarnivaara, http://www.slu.fi/ |