Yli 10 000 lasta saanut uutta iltapäivätoimintaa

"On syntynyt paljon uutta iltapäivä- toimintaa", Jukka Pekkala sanoo.

Tapiolan Nuori Suomi –kannusterahaan tuli tänä vuonna hakemuksia 458. Jopa kolmessa neljästä eli yli 300 hakemuksessa ilmoitettiin toiminnan alkaneen tänä vuonna.

”Uusien hakemusten määrä kertoo, että on syntynyt paljon uutta liikuntapainotteista iltapäivätoimintaa. Uudessa toiminnassa on mukana 12 – 13 000 ala-asteikäistä lasta, jotka todennäköisesti muuten olisivat ilman iltapäivätoimintaa”, Jukka Pekkala Nuoresta Suomesta arvioi hakemuksista tehdyn analyysin perusteella.

Pekkalan mukaan liikunnassa on monia hyviä puolia lasten iltapäivätoimintaan. ”Ensinnäkin liikuntaan voidaan käyttää monia tiloja esimerkiksi saleja, ulkokenttiä, puistoja tai metsiä. Näin organisointi ei ole sidottu yhteen paikkaan. Toisaalta erilaiset selvitykset osoittavat, että lapset ja lasten vanhemmat toivovat iltapäivätoiminnalta usein liikuntaa. Silloin lapset ovat motivoituneita toimimaan.”

”Lapsi tarvitsee päivittäistä liikuntaa. Terveyden näkökulmasta kaksi kolmasosaa lapsista ei liiku riittävästi. Uusi liikuntapainotteinen iltapäivätoiminta täyttää myös lasten päivittäisen liikunnan tarvetta. Näin yhteiskuntakin hyötyy tästä.”

Satunnaisuudesta pysyvään toimintaan

Lasten iltapäivätoiminnasta yli 60 prosenttia on järjestetty eri tahojen kuten koulujen, urheiluseurojen, kuntien yhteistyöllä. Jukka Pekkalan kokemusten mukaan yhteistyöstä löytyy usein ratkaisu tiloihin, välineisiin, ohjaajapulaan ja yleensä resursseihin. Iltapäivätoiminnan ongelmia ovat kuitenkin edelleen toiminnan satunnaisuus ja ohjaajapula.

” Toiminta on lähtenyt liikkeelle siellä, missä koulut, vanhemmat tai jonkun yhteisön ihmiset ovat siitä innostuneet. Pitkällä aikavälillä tavoitteeksi voisi laittaa sen, että iltapäivätoiminta on resurssoitu samalla tavalla kuin esimerkiksi päivähoito. ”

”Tällä hetkellä opetellaan uutta toimintamallia, missä julkinen sektori yhteistyössä kolmannen sektorin kanssa järjestää iltapäivätoimintaa. Siinä voi olla ratkaisu asiaan. Toisaalta päävastuu toiminnasta ei voi olla kolmannella sektorilla”, Pekkala lisää.

Teksti: Helena Collin

Lisätietoja: Jukka Pekkala, Liikkuva iltapäivä, Nuori Suomi 09-3481 2012 tai jukka.pekkala@ns.slu.fi

Nuoren Suomi ry: Liikkuva iltapäivä –projekti http://www.nuorisuomi.fi/liikkuva_ip/index.html

Operaatio Liikutus - Oikea Valinta: Lapselle päivittäistä liikuntaa http://www.slu.fi/projektit/liikutus/1.html

SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: Liikunnan ja Urheilun Maailma 22/98, Helena Collin


« Takaisin