Jim Denison ajaa uudenlaista urheilupsykologiaa
"Perinteinen urheilupsykologia on tyypillisesti mitannut ihmisen psyykkistä puolta fyysisin mittarein. Ihminen on kuitenkin tarinoista ja historiastaan koostuva kokonaisuus, ja tämä tulisi huomioida myös urheilupsykologiassa", aloitti Jim Denison esitelmänsä avainkouluttajaseminaarissa Helsingissä 6. marraskuuta 1999. "Perinteisen urheilupsykologian käyttämiä keinoja ovat tavoitteen asettaminen motivaation parantamiseksi, rentoutuminen, itsevarmuuden lisääminen keskittymisen avulla ja mielikuvaharjoitus. Nämä keinot eivät valitettavasti kuitenkaan ota huomioon urheilijoiden aikaisempia kokemuksia", Denison muistuttaa. "Aikaisemmat kokemukset, tarinat, vaikuttavat urheilijoiden käyttäytymiseen. Mitään mallin mukaista suoraviivaista syy-seuraustulkintaa ei tällöin voida tehdä. Jokaisen urheilijan käyttäytymistä on tulkittava hänen omien kokemustensa kautta." "Narratiivinen teoria antaa urheilupsykologeille uudet ongelman tulkinta- ja toimintatavat, jotka mahdollistavat urheilijan kokemusten huomioonottamisen. Tällöin myös urheilija tuntee että hänen omat kokemuksensa ja tarinansa ovat merkittäviä." Denison valottaa narratiivista teoriaa: "Narratiivinen lähestymistapa menee syvemmälle kuin perinteinen nopeiden ratkaisujen lähestymistapa. Sen sijaan että pyrkisimme vain korjaamaan ongelmat sukellamme ihmisen historiaan ja otamme tulkinnassa huomioon vallitsevan kulttuurin, urheilijan menneisyyden, nykyisyyden, urheilun aseman yhteiskunnassa…" Denison haastaa liitot ja valmentajat kiinnittämään huomiota puheeseen, millä tavoin ja termein ongelmista puhutaan. "Suppeat termit, kuten burnout tai anoreksia, ohjaavat yleensä suppeaan ratkaisumalliin. Käyttämällä burnoutin sijaan vaikkapa termiä ulkoinen paine saamme jo paljon laajemman näkökulman ongelman ratkaisemiseen." Denisonin tulkintaa kuvaa hyvin seuraava lause: "A man is always a teller of his tales, he lives surrounded by his stories and the stories of others, he sees everything that happens to him through them; and he tries to live his life as if he were telling a story." (Sartre) Lähde: Denison Jim & Winslade John: Understanding Problematic Sporting Stories: Narrative Therapy and Applied Sport Psychology Lisätietoja: Jim Denison, visiting researcher, Jyväskylän yliopisto, rakennus G, huone 2, PL 35, 40351 Jyväskylä SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: Liikunnan ja Urheilun Maailma 22/99, Hilkka Koskenranta, http://www.slu.fi Kirjoittaja: Hilkka Koskenranta |