Liikunnan pariin työllistynyt jo yli 6 000 - työllistettävät löytyvät usein urheiluseuran lähipiiris
Suomen Liikunta ja Urheilu käynnisti keväällä 1996 "Työtä ja elämänlaatua liikunnasta" -hankkeen. Tavoitteena on tarjota mielekästä ja motivoivaa työtä 10 000 työttömälle vuoden 2 000 loppuun mennessä. Tarjolla on ollut erilaisia tehtäviä liikuntajärjestöissä oppisopimuspohjaisena, työharjoitteluna ja yhdistelmätuella. Työtä on järjestynyt tähän mennessä noin 6 000:lle henkilölle. Eniten on mukana ollut työharjoitteluun tulevia nuoria, mutta yhdistelmätuella työllistettävien osuus kasvaa jatkuvasti. Kuluvan vuoden alkupuoliskolla SLU:n ja sen jäsenliittojen projekteissa on yhdistelmätuella työllistynyt 260 työtöntä 6 -12 kuukaudeksi. Työsuhteen pituus vaihtelee, koska eri paikkakunnilla työvoimaviranomaisilla on erilaisia käytäntöjä ja linjauksia. Työllisyyshanketta vetävä projektipäällikkö Janne Ollikainen SLU:sta kertoo että hanke sopivien työllistettävien löytäminen alkaa joillakin paikkakunnilla tuottaa jo hankaluuksia. "Etsimme halukkaita omilla ilmoituksilla ja tietysti yhteistyöllä työvoimaviranomaisten kanssa. Tärkeintä on henkilön oma halu ja innokkuus. Usein sopiva työtön löytyy urheiluseuran lähipiiristä." Työministeriön tavoite, 10 000 yhdistelmätuella tehtävää työhönsijoitusta kuluvan vuoden aikana, on jo saavutettu. Liikuntajärjestöjen ohella myös muut kansalaisjärjestöt, seurat ja yhdistykset ovat palkanneet työttömiä yhdistelmätuella. Työministeri Sinikka Mönkäreen erityisavustaja Reino Ojalan mukaan työllistäminen kansalaisjärjestöihin on onnistunut toivotusti. "Sosiaalinen tuotto on ollut varsin hyvä, eli järjestöissä työskennelleet ovat kokeneet työjakson itselleen etenkin henkisesti arvokkaaksi. He kokevat elämänlaatunsa kohovan, vaikka työstä saatava palkka on pieni." Kuuluttaja, juoksupoika - ja kaikkea siltä väliltä Helsingin Seudun Yleisurheilu ry. palkkasi 33-vuotiaan Jari Kinnusen heinäkuussa yhdistelmätuella vuodeksi. Urheilutaustasta on Kinnuselle hyötyä; lajituntuma ja innostus urheiluun ovat valmiina. Kolmiloikkaa harrastanut Kinnunen työskentelee yhdistyksessä toimistotyöntekijän nimikkeellä. "Vaikka aika moni tekisi toimistotyötä varmaan paljon paremmin", hekottelee yleisurheilufriikiksi tunnustautuva Kinnunen. "Oikeasti teen kaikkea kuuluttajasta juoksupoikaan - ja niitä toimistotöitä päälle." Kinnunen toivookin työllistämisjakson kartuttavan ATK-osaamistaan. Luvassa on myös työnantajan tarjoamaa oppia iltapäiväkerhon vetämiseksi, johon Kinnunen ryhtyy Myllypuron metroaseman viereen nousevan urheiluhallin valmistuttua. Myös seuravalmentajan kurssin suorittaminen kiinnostaa. Vaihtelevaan työhönsä mies on tyytyväinen, vaikka palkka on "ei paljon mitään". Yhdistelmätuki ja TE-keskuksen maksama ns. Helsinki-lisä kartuttavat tilipussia yhteensä vajaalla kuudella tuhannella markalla kuussa. Työrupeaman jälkeistä aikaa Kinnunen ei ole vielä pohtinut. "Katsellaan nyt kevättä rauhassa, mitä tästä kehittyy. Vaikka työt loppuisivatkin voisin hyvinkin mennä vapaaehtoispohjalta mukaan jonkin urheiluseuraan toimintaan." SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: Liikunnan ja Urheilun Maailma 22/99, http://www.slu.fi |