Monikulttuurista liikuntaa edistävä järjestö syntynyt
Jyväskylässä perustettiin sunnuntaina 7. marraskuuta Suomen Monikulttuurinen Liikuntaliitto ry, (Finnish Multicultural Sports Federation) jonka tavoitteena on edistää monikulttuurista ja tasa-arvoista liikuntaa, sekä toimia monikulttuurista työtä tekevien liikuntajärjestöjen yhteistyöjärjestönä. Järjestöä oli perustamassa liikuntaseuroja eri puolelta Suomea. Seuroista useat ovat mukana Suomen Liikunnan ja Urheilun suvaitsevaisuusprojektissa, jonka tavoitteena on ehkäistä rasismia ja lisätä suvaitsevaisuutta liikunnan keinoin. Järjestö asetti tehtäväkseen tukea monikulttuurista liikuntatyötä Suomessa, ja viestiä monikulttuurisen yhteiskunnan positiivisista puolista. Järjestö haluaa myös yhteistyötä valtakunnallisten liikuntajärjestöjen, erityisesti lajiliittojen kanssa, joiden toiminnan moniarvoistamisessa ja monikulttuurisuuden kehittämisessä järjestö haluaa olla yhteistyökumppanina. Järjestön puheenjohtajaksi valittiin espoolaista Cosmos Juniors seuraa edustava Christian Thibault. Järjestön hallitukseen valittiin seuraavat jäsenet: Lisätietoja: puheenjohtaja Christian Thibault, puh. 050 563 6067 SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: Liikunnan ja urheilun Maailma 22/99, http://www.slu.fi |