Patrick Degerman rikkoi rajansa Etelämantereella

Veikka Gustafssonin kanssa etelämantereen huippuja valloittanut Patrick Degerman kertoi sinnikkyydestä ja periksi antamattomuudesta vaativan projektin edessä. Degermanin kuvasarja mykisti avainkouluttajat seminaarissa Helsingissä 6. marraskuuta 1999.

Miesten päättäväisyydestä kertoo monta kuvaa ja tarinaa, pitkäjänteisyydestä neljän vuoden odotus. Päätöksestä matkan toteutumiseen kuluvat vuodet käytettiin suunnitteluun ja yhteistyökumppaneiden etsimiseen. Lähtö siirtyi myös olosuhteiden takia, jotka mahdollistivat pääsyn mantereelle vain kerran vuodessa. Suunnitteluun kuluneiden neljän vuoden aikana miehet hakivat motivaatiota työvoitoista.

Gustafsson ja Degerman asettivat matkalleen kolme tavoitetta:
1. tavoite: päästä Etelämantereelle (tarkoitti lähinnä sitä, että kone pystyisi sinne lentämään. Sääolosuhteet olivat äärimmäisen vaikeat).
2. tavoite: päästä hiihtämällä valitun vuoren lähelle.
3. tavoite: päästä nimettömälle vuorelle.

Nämä tavoitteet ohjasivat toimintaa jo suunnitteluvaiheessa ja toimivat myös motivaattoreina kun tuntui, ettei tästä tule mitään.

Etelämantereen valinta maailman tuulisimpana, kylmimpänä ja kuivimpana paikkana ei ollut helppo, mutta tärkeintä oli löytää huippu jolla kukaan ei ollut koskaan käynyt. Siperia, Himalaya ja Grönlanti hylättiin yksi kerrallaan faktatietojen puuttumisen, logististen ongelmien ja vaarallisuuden takia.

Perusteellisuus ja kaiken huomioonottaminen näkyi lähtövalmisteluissa. Kalsareilla ja sukilla lahjottu lääketieteen opiskelija suostui miesten leikeltäväksi heidän harjoiteltua ensin appelsiinilla haavan ompelua. Lääkäriä kun ei saisi paikalle haaverin sattuessa.

Sinnikkyys näkyi esimerkiksi karttojen haussa, jotka CIA:ssa työskennellyt kaveri loppujen lopuksi toimitti. Reissuun lähdettiin kartalla vuodelta 1954.

Rajojen rikkominen vaatii periksiantamattomuutta

Moni olisi luovuttanut tajutessaan budjetin nousevan satoihin tuhansiin, todetessaan vain kansainvälisten oppaiden pääsevän mantereelle, huomatessaan karttojen puuttumisen ja niin edelleen. Rajojen rikkomisesta kertoo juuri se sinnikkyys, että vuosien työn ja vaikeuksien jälkeen reissu toteutettiin.

"Samalla sinnikkyydellä tulisi tarttua kaikkiin projekteihin. Vastoinkäymisiä tulee mutta ne eivät saa lannistaa. Projektin toteutuminen tuntuu entistä paremmalta kun sen eteen on tosissaan joutunut tekemään töitä", Degerman muistuttaa.

Kova työ johtaa Degermanin mukaan tunteeseen rajojen rikkomisesta: "Jos rahat olisivat olleet kasassa jo projektin alussa, reissun lopullinen toteutuminen ei olisi tuntunut yhtä mahtavalta kuin nyt. Suuri osa koko reissua oli etukäteen tehty neljän vuoden kova työ."

Etelämantereella miehet olivat täysin toistensa varassa. Kuukausien ajan heitä erotti 50 metriä pitkä köysi: jos toinen putoaisi railoon toinen pelastaisi. Myös vakavien onnettomuuksien takia toinen ihminen matkassa oli välttämättömyys. Luottaminen yhteisen tavoitteen toteutumiseen ja sinnikkyys pitivät miehet yhdessä ja takasivat reissun onnistumisen.

"Mieleen muistuu selvästi kaksi tapahtumaa, joissa todella tunsi rikkoneensa rajansa. Ensimmäinen tunne siitä tuli lentokentällä Helsingissä. Kaikki taustatyö oli tehty ja pääsimme matkaan. Toinen tuntemus tuli ensimmäisen valloitetun huipun päällä. Se oli koko projektin viimeisin päämäärä", Degerman muistelee.

Lisätietoja: Patrick Degerman, 050 540 8604

SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: Liikunnan ja Urheilun Maailma 22/99, Hilkka Koskenranta, www.slu.fi

Kirjoittaja: Hilkka Koskenranta