Koululais- ja opiskelijaliikunnan toimiala tiivistää yhteistyötään
Koululais- ja opiskelijaliikunnan toimiala kokoontui yhteiseen kehittämisseminaariin 23.11.1999 Olympiastadionilla. Seminaarissa käsiteltiin toimialaan kuuluvien liittojen tavoitteita ja toimialan roolia SLU:ssa. Koko toimialan todettiin työskentelevän yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Näitä tavoitteita ovat lasten, nuorten ja opiskelijoiden liikuntaharrastuksen vireyttäminen sekä liikuntamahdollisuuksien lisääminen kouluissa ja oppilaitoksissa. Tilaisuudessa alusti opetusministeriön neuvotteleva virkamies Timo Haukilahti aiheesta OPM:n odotukset toimialalta. Haukilahti toivoi toimialan tehostavan yhteistyötään erityisesti SLU:n alueiden suuntaan. Hän korosti alueiden merkityksen lisääntyvän tulevaisuudessa maamme liikuntakentässä. Ministeriön edustaja painotti myös toimialan yhteistyön merkitystä. "Järjestöjen painoarvo on suurempi, mikäli liitot toimivat entistä yhdistyneempinä", hän muistutti. Toimialayhteistyön tavoitteiksi kirjattiin seuraavat asiat: mahdollisten yhteishankkeiden selvittäminen, ulkoisen ja sisäisen tiedotuksen tiivistäminen sekä yhteisen toimintakulttuurin kehittäminen. Seminaarissa olivat edustettuina Opiskelijoiden Liikuntaliitto OLL ry. (94 jäsenjärjestöä), Koululiikuntaliitto KLL ry. (4400 suomenkielistä peruskoulua ja lukiota), Suomen Ammatillisten Oppilaitosten Kulttuuri- ja Urheiluliitto SAKU ry. (126 ammatillista oppilaitosta), Svenska Finlands Skolidrottsförbund r.f. (320 ruotsinkielistä koulua) sekä Suomen Liikunnanopettajain Liitto (1300 liikunnan ja terveystiedon opettajaa ja liikuntaa opettavaa opettajaa sekä opiskelijoita). Lisätietoja: Juha Ojanen, tiedottaja, KLL ry, kll.ojanen@clinet.fi SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: Liikunnan ja Urheilun Maailma 23/99, http://www.slu.fi |