Ajanpuute yhä suurin liikunnan este

Ajanpuute rajoittaa joka kolmannen (36 %) suomalaisen aikuisen liikunnan harrastamista, toteaa Suomen Gallup Oy:n tutkimus, jonka ovat teettäneet Suomen Liikunta ja Urheilu ja Suomen Kuntourheiluliitto osin opetusministeriön rahoituksella. Tutkijat haastattelivat yhteensä 5505 19-65 -vuotiasta suomalaista maaliskuun 1997 ja helmikuun 1998 välisenä aikana.

Liikunnan harrastamisen esteet ovat samat kuin Suomen Gallup Oy:n vuonna 1994 tekemässä tutkimuksessa. Nyt ajanpuutetta valitti vastaajista 36 % (36 % vuonna 1994), laiskuutta ja saamattomuutta 12 % (1994 sisältyi ryhmään muut syyt), terveydellisiä riskejä 11 % (12 %), liikuntatilojen ja suorituspaikkojen puutetta 10 % (12 %) sekä taloudellisia syitä ja rahanpuutetta 8 % (9 %). Vain 2 % (1994 sisältyi ryhmään muut syyt) vastaajista totesi lastenhoito-ongelmat harrastamisen esteeksi.

Suomen Gallup Oy:n tutkimusjohtaja Juhani Pehkonen toteaa, että väestöryhmittäiset tarkastelut tuottavat mielenkiintoisia havaintoja. "Ajanpuute vaivaa keskimääräistä useammin 26-35 ja 36-50 -vuotiaita, Uudellamaalla asuva ja heistä erityisesti pääkaupunkiseutulaisia sekä ylempiä toimihenkilöitä, johtavassa asemassa olevia ja yrittäjiä", Pehkonen kertoo. "Rahapula vaivaa keskimääräistä useammin 19-25 -vuotiaita ja erityisesti opiskelijoita ja työttömiä sekä lisäksi miehiä useimmin kuin naisia, koska miehet haluaisivat harrastaa kalliimpia lajeja."

Suorituspaikkojen puutteen totesivat harrastamisen esteeksi muita useammin maaseututaajamissa ja maaseudun haja-asutusalueilla asuvat, erityisesti maanviljelijät. Myös huonot liikenneyhteydet ovat heille ongelma.

Teksti: Matti Viitanen

Lisätiedot: tutkimusjohtaja Juhani Pehkonen, Suomen Gallup Oy, puhelin (09) 613 500, sähköposti juhani.pehkonen@mdc.fi , suunnittelupäällikkö Mauri Oksanen, SLU, puhelin (09) 3481 2211, sähköposti mauri.oksanen@slu.fi , toimitusjohtaja Jorma Savola, SKUL, puhelin (09) 3481 2340 ja viestintäpäällikkö Eila Ruuskanen, SLU, puhelin (09) 3481 2604, sähköposti eila.ruuskanen@slu.fi

Tekstiä saa käyttää tämän asian uutisoinnissa lähteen mainiten: Liikunnan ja Urheilun Maailma 7/98, Matti Viitanen.

Raportti on valmis 16.4.1998 mennessä. SLU:n jäsenjärjestöt voivat tilata sitä jäsenhintaan (60 mk) – samoin avainseura- ja kuntaverkkoon kuuluvat - ja muut normaalihintaan (120 mk) SLU-myyntipalvelusta: puh. 09-34812291, fax, 3481 2594 tai Katri Sotavalta, SLU, katri.sotavalta@slu.fi


« Takaisin