Liikkumattomista on syytäkin olla huolissaan

Vaikka liikunta näyttää säilyttäneen ja jopa vahvistaneen asemiaan lasten ja nuorten vapaa-ajan käytössä, kuusitoista prosenttia ikäryhmästä ei harrasta lainkaan liikuntaa. Tästä joukosta on syytäkin olla huolissaan, arvioi apulaisprofessori Lauri Laakso.

Lauri Laakso pitää SLU:n ja Nuoren Suomen teettämän liikuntagallupin tuloksia yllättävänkin yhdenmukaisina muun aiheeseen liittyvän tutkimuksen kanssa. Laakso on itse selvittänyt koululaisten liikuntatottumuksia joka toinen vuosi toistettavassa laajassa nuorten terveystapatutkimuksessa.

Liikunnan suosio kasvussa

Nuorten terveystottumuksia on tutkittu vuodesta 1977. Laakso pitääkin kehityksen suuntaa tärkeämpänä kuin yksittäisten mittausten tuloksia. Liikuntagallup vahvistaa käsitystä siitä, että liikunnan osuus lasten ja nuorten elämässä on lisääntymään päin. Myös terveystapatutkimuksen perusteella näyttää tältä.

”Se on selkeä tulos ja hyvin myönteinen seikka. 80-luvulla jo huolestuttiin lasten ja nuorten omaehtoisen liikunnan vähenemisestä. Liikunta oli silloin tyypillisesti hyvin valmiiksi organisoitua. 90-luvulla omaehtoinen liikkuminen näyttää taas kääntyneen nousuun.”

Tutkijan mukaan liikuntaharrastusten suosiota selittää moni tekijä. Paitsi että liikkuminen on jo pitkään ollut ”sosiaalisesti suotavaa” eli yleisesti hyväksyttyä, aiheesta on puhuttu entistä enemmän ja se on otettu myös rahoituksessa huomioon. Koululiikuntakin on kehittynyt, vaikka tuntimäärät ovat pudonneet.

”Kouluissa on otettu käyttöön uusia toimintamuotoja, kerhoja ja muuta oppituntien ulkopuolista toimintaa.”

Koulun liikuntatunnit tarpeen

Vapaaehtoisen liikkumisen lisääntymisestä huolimatta kaikille yhteisiäkin liikuntatunteja tarvitaan.

”Tietyn perustan säilyttämiseksi pakollinen liikunnanopetus on välttämätöntä. Tuntimäärät eivät saisi enää pudota, jotta saataisiin kaikki mukaan”, Laakso sanoo.

Hän kiinnittää liikuntagallupin tuloksissa huomiota kahteen seikkaan, jotka haastavat paitsi vanhempia myös koulua ja kenties seurojakin. ”Kun katsoo tuloksia tarkemmin, vaikuttaa siltä, että osalla pojista harrastus saattaa 18 ikävuoteen mennessä ruveta hiipumaan. Käykö näin, sitä kannattaa seurata.” Toinen huoli liittyy liikuntaa harrastamattomien ryhmään. ”Se vaatii aivan uudenlaisia lähestymistapoja. Jos resursseja olisi enemmän, liikunnanopetusta voisi kehittää yksilöllisempään suuntaan”, Laakso pohtii.

Hän toivoo koululta uusia organisatorisia ratkaisuja. ”Ja että uudet toimet eivät kaatuisi koululakeihin, säädöksiin ja vanhoihin tottumuksiin. Kysymys on paljon enemmästä kuin vain koulujen liikuntatunneista.”

Uusiksi ajattelua tarvitaan, jotta lasten ei tarvitsisi nykytyyliin odottaa yksin tai ikäistensä seurassa tuntikausia koulun jälkeen, että vanhemmat heti töistä palattuaan alkaisivat vimmatusti kuljettaa lapsia harrastuksiin. Iltapäivätoimintaan kannattaa kiinnittää huomiota.

Laakson mielestä liikunnanopettajat voisivat olla edelläkävijöitä kokonaistyöajan käyttöönotossa. Hän näkee myös vanhemmat käyttämättömänä voimavarana, joka koulujen pitäisi huomata.

Uusissa lajeissa ratkaisun aineksia

Uudet lajit selittävät osaltaan liikuntaharrastuksen uutta nousua. Ne antavat myös viitteitä siitä, miten liikuntaa harrastamattomat saataisiin liikkeelle. Mitä enemmän liikuntakulttuuri monipuolistuu, sitä useampi löytää vaihtoehdoista omansa.

Laakso tulkitsee varovasti uusien lajien viehätystä. ”Uutuus on arvo sinänsä. Nuoret ovat ennakkoluulottomia. Helposti syntyy muoteja, jotka voivat hyvin merkitä porttia liikuntaharrastukseen”, hän ehdottaa.

Tutkija varoo päättelemästä liikoja nuorten fyysisestä kunnosta näiden liikuntaharrastuksen perusteella. Uusien lajien vaikutuksista terveyteen ja hyvinvointiin ei paljon tiedetä. ”Esimerkiksi tasapainoa vaativat rullalautailu ja lumilautailu ovat tyypiltään kovin erilaisia kuin perinteiset kestävyyslajit, jotka edelleen vetoavat osaan nuorista, mutta eivät kaikkiin.”

Uudet liikuntamuodot tarjoavat sekä sosiaalisia kokemuksia että yksilöllistä itsensä kehittämistä. Heikosti järjestäytyneinä ne jättävät nuorille itselleen tilaa järjestää harrastamisensa. Laakson mukaan liiallinen aikuisten ohjaus kääntyy helposti tarkoitustaan vastaan.

”Vanhemmat eivät voi olla liian hyviä kannustamaan lapsiaan liikuntaharrastuksiin. Sen sijaan he voivat joskus olla liian innokkaita vaatimaan suorituksia.”

Teksti: Tiinu Wuolio

Lauri Laakso on liikuntakasvatuksen apulaisprofessori Jyväskylän yliopistossa. Hän toimii myös Liikkuva ja terve koulu –projektin erikoistutkijana, laakso@pallo.jyu.fi

SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä ja kuvaa lähteen mainiten: Liikunnan ja Urheilun Maailma 9/98, Tiinu Wuolio.

Liikuntagallupin 1997-98 yhteenvetoja löytyy Liikunnan ja Urheilun Maailma -verkkolehdestä 7/98 ja 8/98 ja keskeisiä taulukoita luettelomaisesti tässä numerossa.