Liikkumisen ilo on arvo sinänsä
|
”Elämä on teknistyvässä yhteiskunnassa pyritty tekemään niin helpoksi, ettei lapsillekaan enää tahdo löytyä luontaisia paikkoja liikkumiseen”, opetusministeri Olli-Pekka Heinonen sanoi SLU:n liikuntapoliittisessa seminaarissa Helsingissä 25.4.1998. Monen pienen koululaisen koulutiekin on liian vaarallinen jalan tai pyörällä kuljettavaksi. Hyötyliikunta jää vähiin ja sen tilalle on kehiteltävä muita tapoja saada liikuntaa.”Kaikille lapsille pitää taata oikeus liikkumiseen heidän omilla ehdoillaan. Liikkumisen ilo lähtee lapsista itsestään. Se on arvo sinällään”, opetusministeri ja Nuoren Suomen puheenjohtaja Heinonen katsoo. Ympäristöä ei pidä rakentaa umpeen”On pitkälti meidän vanhempien vastuulla, että lapsilla on tila omanlaiseen mielekkäältä ja iloiselta tuntuvaan liikkumiseen. Elinympäristöt rakennetaan nykyään helposti sellaisiksi, ettei tämä toteudu. Saatetaan jopa kahlita lapsen taipumusta leikkiin ja liikuntaan.” Heinosen mielestä lapset ja nuoret pitää ottaa suunnittelussa nykyistä paremmin huomioon. ”Ympäristöä ei pidä rakentaa umpeen. Tosin lapset ovat sillä lailla luovia, että aika helposti ne keksivät sen leikin, jos siihen annetaan pienikin mahdollisuus.” Liikunnallinen elämäntapa pitäisi kuitenkin omaksua hyvissä ajoin, jotta liikkuminen ei lopahtaisi pian leikki-iän jälkeen. Olli-Pekka Heinonen ei pidä leikkivää ihmistä vielä uhanalaisena lajina, mutta pelkää luontaisen leikkisyyden nykyisin kuolevan kymmenen ja neljäntoista ikävuoden välillä. ”Näitä kuolemia haluaisin Nuoren Suomen hankkeellakin ehkäistä”, hän painottaa.
Koulujen iltapäivissä huimat mahdollisuudetHeinosen mukaan vastuuta lasten liikkumisesta on turha sysätä milloin millekin taholle. Kysymys on yhteisvastuusta. ”Jos vanhemmat, koulu tai urheiluseurat rupeavat syyttelemään toisiaan, siitä ei mitään hyvää seuraa. Täytyy löytää uusia yhteisiä toimintatapoja esimerkiksi koulujen ja seurojen välille.” Heinonen näkee koulujen iltapäivätoiminnassa huimia mahdollisuuksia ja etuja niin lapsille, kouluille kuin seuroillekin. Hän kertoo miettineensä paljonkin, miten koulusta voitaisiin luoda toiminnallinen ja liikunnallinen keskus. ”Jos seurat toisivat sinne omaa osaamistaan, lapsilla olisi ohjattua toimintaa iltapäivisinkin, kun vanhemmat usein ovat vielä töissä. Samalla seurat voisivat saada paljon uusia aktiivisia harrastajia.”
Pelisäännöt uusiksi lasten ehdoillaHeinonen pitää tärkeänä, että lasten liikuntaharrastuksissa on aikuisia mukana. Pelisääntöjä tarvitaan, mutta ne pitää määritellä lasten ehdoilla. Vilttiketjusyrjäytymistä ei saa hyväksyä. ”Jokainen lapsi on arvokas omine luonteenpiirteineen ja edellytyksineen. Hänelle on annettava oma tilansa.” ”Kaikkea kilpailua on turha lähteä kieltämään, mutta kilpailuttamista ei pitäisi tuoda lasten liikuntaan liian varhain. Sekin voi tapahtua lapsen ehdoilla – ei valmentajien tai vanhempien.” Hän toivoo urheiluseurojenkin tarkistavan omia pelisääntöjään ja miettivän, mikä oikeastaan on seuratyön tulos. ”Tulosta mitataan usein sillä, miten monta nuorta on saatu millekin tasolle. Se on se huippu, mitä haetaan. Mutta jos tulos voisikin olla se, kuinka monelle lapselle ja nuorelle on kyetty takaamaan liikkumisen ilo ja onnistumisen mahdollisuus.” Samat lapsilähtöiset pelisäännöt soveltuvat Heinosen mielestä vallan hyvin myös kotiin ja kouluun. Teksti: Tiinu Wuolio SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä omassa uutisoinnissaan lähteen mainiten: Liikunnan ja Urheilun Maailma 9/98, Tiinu Wuolio. Kuvaa ei saa käyttää. |
