Kunta voi tuoda uusia kohderyhmiä seurojen piiriin

Joensuun kaupungin liikuntatoimen projektikoordinaattori Heini Lehikoinen kuvasi kaupungin yhteistyötä liikuntaseurojen kanssa Kolmas lähde -seminaarissa ”Tarinoita kuntakumppanuudesta” 8.11.2011 Tampereella.

Liikuntatoimi on hallinnollisena elimenä kutistumassa useissa kunnissa. Joensuun kaupunki toteutti aiemmin ohjattuja liikuntaryhmiä kuntalaisille kunnan omien tuntiohjaajien voimin. Nyt kunnallisten palvelujen järjestäminen ja tuottaminen on eriytetty, ja palvelut toteutetaan usein yhteistyönä tai ostopalveluna paikallisten yhdistysten ja yritysten kanssa.

”Kunta haluaa tarjota liikuntamahdollisuuksia eritoten niille, jotka eivät muutoin löydä seuroihin: vähän liikkuville ja ylipainoisille lapsille, suuren diabetesriskin aikuisille ja elintapasairaille. Kun löydämme yhteistyökumppanin, järjestämme mielellämme heille asiakkaita. Tavoitamme ihmiset esimerkiksi kouluterveyden, työterveyden, terveyskeskusten ja erikoissairaanhoidon kautta”, kertoi liikuntatoimen projektikoordinaattori Heini Lehikoinen.

Palveluja kiinteällä yhteistyöllä

Joensuun kaupungin liikuntatoimi toteuttaa yhteistyössä paikallisen liikuntaseuran, Joensuun Voimistelu ja Liikunta ry:n, kanssa kaksi ohjattua liikuntaryhmää: erityislasten liikuntaryhmän ja ikäihmisten voima- ja tasapainoryhmän.

”Yhteistyökuviomme on se, että liikuntatoimi tarjoaa tilan ja järjestää ryhmiin osallistujat sosiaali- ja terveystoimen kautta sekä tarvittavat avustajat. Liikuntaseura vastaa ohjaajasta, välineistä ja toiminnan pyörittämisestä Urheilutalon karatesalissa. Seura perii osallistujilta 30 euron maksun, joka kattaa ohjattua liikuntaa kaksi kertaa viikossa puolen vuoden ajan”, Lehikoinen kertoi.

Aktiiviset kyllä tavoitetaan, mutta heikompikuntoiset tai sairastavat ikäihmiset eivät tule liikuntaryhmiin oma-aloitteisesti. ”Siksi teemme kaupungin vanhusten päivätoiminnan kanssa yhteistyötä. Lääkärin lähetteellä pääsee liikkumaan ohjatusti kaksi kertaa viikossa kymmenen viikon ajan sosiaali- ja terveystoimen vanhuspalvelujen päivätoiminnan omassa ryhmässä. Tämän jälkeen voi jatkaa samanlaista harjoittelua seuran toteuttamassa voima- ja tasapainoryhmässä niin pitkään kuin haluaa”, Lehikoinen kuvasi.

Lapsiryhmän osallistujat tulevat päiväkotien ja neuvoloiden kautta. Taustalla on erilaisia diagnooseja, sosiaalisia ongelmia, keskittymisvaikeuksia ja haasteita motorisissa taidoissa. Siksi avustajat ovat tärkeitä. He ovat pääosin opiskelijoita, jotka suorittavat ryhmissä harjoittelujaan osana sosiaali- ja terveysalan, erityispedagogiikan tai luokanopettajaopintojaan.

Seurayhteistyötä tehdään myös Juniori Jokipojat ry:n hankkeessa, jossa seuran palkkaama opintokoordinaattori seuraa ja auttaa urheilijoita opiskelun ja urheilun yhdistämisessä. Liikuntatoimi on auttanut hankkeen hakuprosessissa ja tekee yhteistyötä opintokoordinaattorin kanssa.

Palveluja yksilöityinä ostopalveluina

Liikuntatoimi järjesti hiljattain tarjouskilpailun koskien osaa kunnan järjestämien terveysliikuntaryhmien ohjausta. ”Ohjauspalvelua haettiin 35 ryhmälle. Kilpailutuksen aikana alueellinen liikuntajärjestö yritti aktivoida paikallisia seuroja osallistumaan kilpailutukseen. Usean seuran yhteistyö ohjauspalvelujen toteuttamisessa olisi ollut mahdollinen, mutta yhtään tarjousta ei seuroilta tullut”, kertoi Lehikoinen.

Vuoden mittainen sopimus tehtiin paikallisen yrityksen kanssa. Tässä sopimusmallissa kunta maksaa tilan ja ostaa ohjauksen määrättyihin liikuntapaikkoihin keskusta-alueella.

Ostopalveluna toteutetaan myös liikuntapaikkojen ylläpitoa eri kohteissa ja lajeissa. Sopimuksiin kuuluu esimerkiksi kenttien, ampumaratojen, kiipeilyseinien ja -reittien ylläpitoa sekä järjestyksestä ja kulunvalvonnasta huolehtimista. Joihinkin sopimuksiin sisältyy myös vuorojen jakoa ja vuokrausta, josta seura saa tuloja toimintaansa. Kunnan kanssa neuvotellaan tarvittavista korjauksista.

Teksti: Nelli Koivisto

Lisätietoja: www.kolmaslahde.fi

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 1/12, SLU.fi.


« Takaisin