LIKE-hanke tuotti hyviä tuloksia liikuntapalvelujen kehittämisestä seuroissa

Valtakunnallisen Liikunnan Kehittämishankkeen (LIKE) lähtökohtana oli pyrkiä vastaamaan seurojen tarpeeseen kehittää omaa toimintaansa entistä laajempien ryhmien saavuttamiseksi seuran piiriin esimerkiksi tuottamalla hyvinvointipalveluja. Lähtökohtana oli myös saada päätoimisia tekijöitä kehittämään seuran toimintaa uudelle tasolle, yhteistyössä kunnan kanssa.

Tavoitteena oli kehittää toimintamallia, missä seurat voivat kehittää omaa organisaatiotaan ja hakea sopivat kumppaniverkostot ajatellen palvelutuotantoa. Toimintamallien kehittämisessä oli keskeistä kuntien liikunta- ja vapaa-aikatoimien ja sosiaali- ja terveystoimien kanssa tehtävä yhteistyö ja roolien hakeminen.

Hankkeen tavoitteena oli saada 16 päätoimista seuraan, jotka hankeajan jälkeen jäävät seuraan kehittämään luomaansa hyvinvointipalvelua. Tavoitteena oli myös kehittää toimintaympäristöönsä sovellettu hyvinvointipalveluidea. Hankkeen jälkeen seuran tuotteet ja palvelut pystyvät kantamaan päätoimisen työntekijän ja palvelut ovat osa seuran palvelukokonaisuutta. Hankkeessa tavoiteltiin kuntayhteistyön ja erilaisten yhteistyöverkostojen kehittymistä, jossa keskeisessä roolissa on uudenmuotoisen palvelutoiminnan kehittyminen seuran ja kunnan välillä.

Rohkaisevia tuloksia

Palkatuista 16 päätoimisista 8 jäi hankkeen jälkeen työsuhteeseen pilottiseuraan. Työtehtävät vaihtelevat nuorisopäälliköstä, nuoriso-ohjaajaksi ja seurakehittäjästä aikuisliikunnan koordinaattoriksi. Osa seuroista koki saaneensa lisäresursseja toimintaansa hankkeen myötä. Toiminnan laajentuessa oli selvästi nähtävissä jäsenmäärän kasvu. Tämä osoittaa sen, että hyvin organisoidulla ja johdetulla toiminnalla saadaan pysyviä ja hyviä tuloksia aikaiseksi.

”Pilottiseurojen seuraorganisaatiossa oli koettu kehitystä. Seuran toiminta oli tehostunut, talousasioissa oltiin tarkempia ja monelle pilottiseuroille tehtiin hankkeen myötä tarkempi kehittämissuunnitelma niin toiminnoista kuin myös markkinoinnista ja viestinnästä. Osaaminen oli lisääntynyt tuotteistamisessa ja verotusasioissa koskien palvelujen myyntiä. Hanketoiminnan osaaminen oli lisääntynyt ja kynnys lähteä kyseiseen toimintaan oli madaltunut”, LIKE –hankkeen hankepäällikkö Kirsi Martinmäki kertoo.

Tiiviimpää kuntayhteistyötä

Yhteistyön kehittyminen koettiin myös hankkeen aikana vahvistuneen. Erityisesti kunnan ja seurojen välinen yhteistyö koettiin arvokkaaksi. Yhteistyö on avannut seuroille uusia mahdollisuuksia ja lisännyt seurojen ja kuntien välistä keskustelua. Myös muut mahdolliset yhteistyötahot olivat tulleet tutuiksi ja yhteistyötä oli vireillä koko ajan.  Liikuntaryhmien organisointi oli myös parantunut, LIKE -hankkeeseen palkattu työntekijä oli usein toiminut myös vapaaehtoisten ohjaajien tutorina.
”Toiminnan kehittäminen tai uuden toiminnan aloittaminen tuotti koko seuralle niin taloudellista kuin myös laadullista kehittymistä. Lisäksi ohjaajien tason koettiin nousseen. Osassa pilottiseuroissa yhdenmukaistettiin ja tuotteistettiin liikuntaryhmien tuntisisällöt. Tämä edesauttoi ja jäntevöitti koko seuran toimintaa”, Kirsi Martinmäki kertoo.

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 1/12, SLU.fi.


« Takaisin