Pääkirjoitus

LUM ottaa aikalisän

LUM on ilmestynyt yli viisitoista vuotta ja on ollut keskeinen osa SLU:n viestinnän kanavakokonaisuutta. Nyt on aika rakentaa uutta kokonaisuutta Valolle ja miettiä verkkolehden rooli siinä perusteellisesti uudelleen.

Lue lisää

Meidän ministerit: Pääministeri Jyrki Katainen

"Olen iloinen, että vammaisurheilijat pärjäsivät hyvin vuoden parhaita palkittaessa. Varmaankin ensi kertaa Suomessa vallitsi sellainen tunnelma, että oli mahtavaa palkita myös vammaisurheilijoita, ja iloita heidän menestyksestään. Se vahvistaa ajatusta, että sportti on yhtä arvokasta ja innostavaa kaikille”, sanoo pääministeri Jyrki Katainen.

Lue lisää

LUMin juttusarja: Seuratuen hyvät mallit kiertoon

Seuratoiminnan kehittämistuella on tähän mennessä palkattu urheiluseuroihin 300 uutta työntekijää. Mitä hankkeen avulla on tapahtunut?

Lue lisää

Tutkimus vertailee huippu-urheilujärjestelmiä

Suomi on uusimassa omaa huippu-urheilujärjestelmäänsä. Vuoden 2013 aikana huippu-urheilun toimintapolitiikan kilpailukyvystä saadaan tietoa käynnissä olevan kansainvälisen SPLISS-vertailututkimuksen kautta.

Näkymätöntä mutta vaikuttavaa - työlistaa vaikuttamistyölle

Liikuntapoliittiseen vaikuttamiseen sekä edunvalvontaan liittyvä asialista on laaja ja jatkuvasti muuttuva. Vaikuttamistyötä tekevillä on ’tuntosarvet esillä’ koko ajan.

Koululiikuntafoorumi LUMissa 2010

LUMissa julkaistiin liikunnan didaktiikan ja liikuntakasvatuksen lehtoreiden kirjoitussarja vuonna 2010. Sarjassa Suomen eri opettajankoulutusyksikköjen edustajat fokusoivat koululiikuntaan.

Missä nyt mennään, Teemu Japisson?

Haastettalussa Valon (Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry) pääsihteeri Teemu Japisson. Valo on liikunnan ja urheilun uusi kattojärjestö, jonka perustivat Suomen Liikunta ja Urheilu SLU ry, Nuori Suomi ry, Kuntoliikuntaliitto ry ja Suomen Olympiakomitea ry kesäkuussa 2012.